Neljä näkökulmaa Palestiinan & Israelin huomiseen.
Marraskuun 17. päivänä Israelissa sataa ensi kerran 268 päivään. Katselemme rautaporttien läpi viluista knessetiä, Israelin parlamenttitaloa. Vartiokopilla väitetään, että kansanedustaja Issam Mahoul ei ole koko rakennuksessa, ja kehotetaan soittamaan hänen sihteerilleen.
Islantilainen tv-toimittaja haastattelee kaatosateessa oikeistolaisen Likudin venäjänjuutalaista edustajaa holokaustin muistolle omistetun portin edustalla. Säntillisen Likud-miehen viesti on selvä: islamilaiset ääriryhmät ovat rauhan este, muuri pitää rakentaa loppuun ja George W. Bush on oikealla asialla Irakissa.
Haastattelun jälkeen islantilaistoimittaja pakkaa tyytyväisenä digitaalista videokameraansa. Aiemmin päivällä hän on jututtanut Ramallahissa Hamasin militantteja. Islantilaisen puheita kuunnellessa ei jää epäselväksi, miksi vain ääripäät pääsevät esiin Lähi-idän uutisoinnissa.
Kun saamme Mahoulin kännykällä kiinni, hän on toimistossaan. Vartija ei suostu puhumaan kansanedustajan kanssa. Kaikki kulkulupa-asiat hoidetaan virallista reittiä. Mahoulin sihteerin sinnikkäiden yritysten jälkeen pääsemme vartiotupaan. Meitä puhutellut vartija huomaa vasta nyt työvälineemme. ”Nauhuri ja kamera tarvitsevat omat lupansa. Teidän täytyy vielä odottaa.”
Mahoul toteaa, ettei vartijoiden nihkeydessä ole mitään uutta. Haifalainen israelinarabi ja kommunistipuolue Hadashin pääsihteeri on ollut kahden kansanedustajakautensa aikana jatkuvasti äärioikeiston hyökkäysten kohteena.
Helmikuussa 2000 Mahoul paljasti ensimmäisenä israelilaispoliitikkona, että maalla on 200–300 ydinkärkeä sekä valtavat varastot kemiallisia ja biologisia aseita. Lokakuussa 2003 Mahoulin vaimo selvisi täpärästi autopommin räjähdyksestä. Viime huhtikuussa ydinfyysikko Mordechai Vanunu vapautui 18 vuoden vankeudesta. Vanunun puolesta voimakkaasti kampanjoinut Mahoul sai vankilan edessä vastaansa kivenheittäjiä.
”Kun puhun uusliberalismista, yli kymmeneen prosenttiin kivunneesta työttömyydestä, koulutusmäärärahojen leikkauksista tai vaikkapa uimarantojen kunnosta, minut yritetään vaientaa ja leimata vaaraksi Israelin turvallisuudelle”, Mahoul selittää kahvikupin ääressä.
Mahoulin toimisto sijaitsee kaksi kerrosta vastaanottohallin Marc Chagall -mosaiikkien ja seinävaatteiden alapuolella. Knessetin käytävät ja pysäköintihallit ulottuvat syvälle maan alle.
Otsikoihin Mahoul päätyi viimeksi palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin, omiensa keskuudessa Abu Ammarin, kuoleman jälkeen. Mahoul oli joutua nyrkkitappeluun oikeistolaista Moledet-puoluetta edustavan Arieh Eldadin kanssa.
”Nyt kun Arafat makaa haudassa päämajansa Muqatan pihalla, Sharonille ja kumppaneille tulee kiire keksiä uusi tekosyy olla neuvottelematta palestiinalaisten kanssa.”
Mahoulin mukaan eliitillä on jo suunnitelmat valmiina Lähi-idän kriisin toisen kehäketun Ariel Sharonin jälkeiseen aikaan. Talousministeri Benjamin Netanjahusta leivotaan manttelinperijää.
Netanjahulla on hyvät suhteet Bushin hallinnon uuskonservatiiveihin, jotka elättelevät suunnitelmia hallinnonvaihdosta Iranissa ja Syyriassa sekä hyökkäyksestä Etelä-Libanoniin. Netanjahu vastustaa pääministerin suunnitelmia vetäytyä Gazasta ja purkaa alueen siirtokuntia.
Mahoul puolueineen vastustaa samaa suunnitelmaa, mutta aivan eri syistä kuin Netanjahu.
”Irrottautumissuunnitelman myötä Israel kontrolloisi edelleen Gazan kaistaletta maalta, mereltä ja ilmasta. Israelin armeija voi tunkeutua Gazaan, pommittaa sen kaupunkeja ja tappaa poliittisia johtajia aina kun katsoo tarpeelliseksi. Paketin toinen puoli on se, että Sharon pyytää ensi kertaa knessetiä liittämään pääosan Länsirannan siirtokunnista Israeliin ja legitimoimaan muurin.”
Vielä iltaseitsemältä pitkän linjan rauhanaktivisti Adam Kellerin ja hänen elämänkumppaninsa Beate Zilversmidtin faksi ruksuttaa yhtenään appelsiinilaatikkojen, kirjapinojen ja menneistä taistoista muistuttavien lentolehtisten keskellä. Yhdistetyssä asunnossa ja työhuoneessa Tel Avivin eteläisessä Holonin lähiössä pyöritetään radikaalia rauhanjärjestöä Gush Shalomia ja toimitetaan The Other Israel -lehteä.
Tappouhkaukset ja häirikkösoitot ovat Kellerillekin tuttuja. Israelin armeija miehitti Länsirannan palestiinalaiskaupungit uudelleen keväällä 2002. Operaatio Suojakilpeen osallistuneet upseerit kehuskelivat tiedotusvälineissä Geneven sopimuksen vastaisilla otteillaan.
Gush Shalomin aktiivit lähettivät kirjeitä 15 upseerille. ”Varoitimme, että he voisivat joutua Haagin kansainvälisen sotarikostuomioistuimen eteen. Puoli vuotta sen jälkeen alkoi valtava mediakampanja meitä vastaan. Sharon jyrisi, että Kellerin kaltaiset petturit haluavat saattaa maataan puolustavat upseerit ulkomaisen oikeuden eteen.”
Keller ei allekirjoita Mahoulin hyytävää näkemystä Israelin luisumisesta kohti fasismia. ”En halua marttyyrin sädekehää. Israel on kaikesta huolimatta juutalaiskansalaisilleen demokratia. Vasemmiston ja rauhanliikkeen toiminta ei ole 95 prosentissa tapauksista sen vaikeampaa kuin muuallakaan.”
Maltilliset rauhanjärjestöt, kuten Peace Now, tukevat Sharonin ”irrottautumissuunnitelmaa”. Gush Shalomista kuuluu toisenlaisia, epäileviä ääniä.
”Suurin osa rauhanliikkeestä on sionistista. Toisen intifadan aikana se uskoi hallituksen propagandaa eikä enää suostunut tapaamaan Arafatia. Me teemme palestiinalaisten kanssa yhteistyötä jatkuvasti, Abu Ammarin hautajaisiin osallistui meikäläisiä kaksi bussilastillista”, Keller sanoo.
Juutalaiset rauhanaktiivit ovat olleet neljänä syksynä auttamassa palestiinalaisia oliivisadon korjuussa. Palestiinalaisilla ei ole enää mahdollisuutta käydä töissä Israelin puolella, joten oliivilehdot ovat jääneet heidän ainoaksi tulonlähteekseen.
”Ongelma-alueilla sotilaat ja militantit siirtokuntalaiset pitävät jokaista palestiinalaista terroristina tai tiedustelijana. Maanviljelijöitä hakataan ja ammutaan. Kun rauhanaktiiveja on mukana, Israelin armeijan on vaikeampi häiritä sadonkorjuuta”, Keller toteaa.
Hän myöntää, että palestiinalaiskylistä hyökkäillään vastavuoroisesti siirtokuntalaisten kimppuun. ”Näitä tapauksia käytetään kyynisesti perusteluina siirtokuntien laajentamiselle.”
Birzeitin yliopiston syyskuisen mielipidemittauksen mukaan suosituin ehdokas palestiinalaisten presidentiksi Abu Ammarin jälkeen on vankilassa istuva Marwan Barghouthi. Häntä kannatti reilu kymmenen prosenttia vastanneista. Ahmed Qureia ja Mahmoud Abbas, Yhdysvaltojen ja Israelin suosikit Arafatin seuraajiksi, saivat kumpikin tyytyä yhteen prosenttiin.
Vaikka Barghouthi voittaisi vaalin, olisi epätodennäköistä, että Israelin elinkautiseen tuomitsema katutaistelija päästettäisiin hoitamaan virkaa. Keller kuitenkin muistuttaa juutalaisvaltion omasta esihistoriasta.
”Jitzhak Rabin, Jitzhak Shamir ja Menachem Begin olivat brittihallinnon silmissä terroristeja. Myöhemmin kaikista kolmesta tuli juhlittuja vapaussotureita ja Israelin pääministereitä.”
Kellerin mielestä poliittiseen prosessiin osallistuminen ja toivo miehityksen päättymisestä maltillistaisi palestiinalaismilitantteja. Nykyisen näköalattomuuden ja taloudellisen kurjistumisen jatkuminen taas takuuvarmasti radikalisoi heitä.
Noa Olchovsky, 19, edustaa sitä polvea, joka olisi jo valmis heittämään sionismin roskakoriin. Graafista suunnittelua opiskeleva radikaali feministi ja eläinoikeusaktivisti on vapaaehtoistöissä Salon Mazalissa, Tel Avivissa. Vaihtoehtohenkisen kulttuurikeskuksen tiloihin mahtuu kirjakauppa-kahvila, kirjasto ja taidegalleria.
Olchovskyn puolalaiset isovanhemmat selvisivät hengissä holokaustista. Nyky-Israelin militarismista ja sionistisesta valtioideologiasta ei ole kuitenkaan seurannut nuoren naisen mielestä mitään hyvää.
”Pasifismi, armeijan sisäinen sukupuolten epätasa-arvo, palestiinalaisten sorto”, Olchovsky luettelee aseistakieltäytymisensä syitä.
Naisten asepalvelus on Israelin naisliikkeen saavutus, josta Olchovsky ei ole erityisen ylpeä. Naiset viettävät armeijassa kaksi vuotta, miehet kolme.
Olchovsky suoritti siviilipalveluksensa Green Actionissa. Järjestö tutkii Ariel Sharonin lempilapsen, muurin, ympäristövaikutuksia.
”Muuri on satoja kilometrejä pitkä, mutkitteleva arpi, joka koukkaa välillä syvälle palestiinalaisalueiden puolelle. Korkeimmillaan kahdeksanmetrisen betonimuurin yli eivät eläimet liiku eivätkä kukat levitä siemeniään. Yritimme herätellä israelilaisia ympäristöjärjestöjä, mutta niiden asialistalla on pikemminkin sionistinen Pyhän Israelin maan suojelu.”
Siviilipalveluksen jälkeen Olchovsky lähti kuukausiksi Mashan kylään Länsirannan pohjoisosaan. Anarkistit muuria vastaan, Rabbit rauhan puolesta, Gush Shalom, kansainvälinen solidaarisuusliike ism ja muut järjestöt auttoivat 3 000 asukkaan kylää oliivisadon korjuussa ja järjestivät väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta muuria vastaan.
”Olin pitänyt itseäni 14-vuotiaasta asti liberaalina vasemmistolaisena. Mashassa olin ensimmäistä kertaa elämässäni palestiinalaisten keskuudessa. Vahdin laukkuani tiiviisti. Huomasin it-sessäni samoja rasistisia ennakkoluuloja, joita koulujärjestelmä meille syöttää.”
Ennakkoluuloja oli myös toisella puolella. ”Suurin osa mashalaisista toivotti meidät tervetulleiksi. Jotkut uskonnolliset konservatiivit pitivät monenkirjavaa aktivistileiriä huoratalona.”
Palestiinalaisen Jerusalem Center for Women -järjestön (JCW) Amneh Badran kutsuu toimistonsa ikkunasta näkyvää rumilusta reippaasti ”apartheid-muuriksi”.
”Muuri jakaa Palestiinan pieniin, eristettyihin maapläntteihin. Sadon menetyksen takia perheillä ei ole varaa kouluttaa naisia, yliopistoon lähetetään entistä varmemmin vanhin poika.”
Palestiinaa pidetään kansalaisjärjestöjen ja vahvojen naisten maana – ainakin moniin arabinaapureihinsa verrattuna. Badranin mielestä Arafat olisi voinut tehdä enemmänkin.
”Toimeenpanevassa komiteassa on naisia alle viisi prosenttia, ministeriöiden henkilökunnassa seitsemästä kymmeneen prosenttia. Se on hyvin vähän verrattuna koulutettujen palestiinalaisnaisten määrään.”
Badran toivoo, että Palestiinan perhelakia säädettäessä seurattaisiin liberaalia, kansainvälisten ihmisoikeusperiaatteiden mukaista tulkintaa pyhistä teksteistä. Vaarana on, että miehityksen ja väkivallan jatkuessa tärkeät päätökset tehdään kiireisinä kompromisseina islamistien ja Fatahin maallisten itsenäisyysmiesten välillä.
JCW toivoo voivansa jatkossakin olla mukana lainsäädäntötyössä. Nyt järjestö harkitsee muuttoa Beit Haninasta Itä-Jerusalemiin.
”Muuri ja uusi tarkastuspiste kohosivat toimistomme eteen kahdessa kuukaudessa viime kesänä. Kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kenties vain Jumala ja Sharon.”
Jani Saxell
