Pistäydyin vanhan ystäväni Ahmedin luona kylässä.
Yleensä huoliteltu ja siististi pukeutunut mies oli sen näköinen, kuin olisi juhlinut pari viikkoa. Likaisten hiusten, pitkän parransängen ja mustien silmänalusten syy oli kuitenkin aivan toinen.
Tunisiasta kotoisin oleva, poliittisista syistä Pietariin paennut Ahmed on yötä päivää seurannut kotimaansa tapahtumia.
Kaikki alkoi 17. joulukuuta, kun vihanneksia torilla kaupitellut opiskelija sytytti itsensä tuleen vastalauseena kasvavalle työttömyydelle ja mustalle tulevaisuudelle, jonka diktaattorimaa on maalannut hänelle ja tuhansille muille korkeakoulutetuille nuorille.
Teetä juodessamme Ahmedin tietokone hälyttää vähän väliä. Netissä jaetaan tuoreimmat uutiset ja seurataan tapettujen mielenosoittajien lukumäärää minuutti minuutilta.
Sisko viestittää, että sukulaispojat ovat tällä hetkellä turvallisesti kotona syömässä.
Setä ilmoittaa seuraavansa ikkunastaan, kuinka vastapäinen poliisiasema roihuaa liekeissä ja poliisit pakenevat moskeijan suuntaan.
Ahmed katsahtaa haikeana ikkunastaan näkyvää harmaata seinää, pietarilaista sisäpihaa ja räntäsadetta.
Solidaarisuus mielenosoittajien kanssa on tälle keski-ikäiselle anarkistille niin päivänselvä asia, että siitä ei edes keskustella.
Jo yhdeksän vuotta sitten Ahmed kertoi minulle ulkokultaisessa turismikeitaassa vallitsevasta diktatuurista ja sosiaalisista ongelmista.
Ahmed itse pakeni Pietariin 1980-luvulla, istuttuaan sitä ennen vuoden tunisialaisessa vankilassa poliittisista syistä. Anarkisti ja kirjailija oli kirjoittanut liian kriittisiä tekstejä, muun muassa vaatinut oikeutta moniavioisuuteen myös naisille.
Sosiaalisia muutoksia maassaan tavoitellut opiskelija joutui valitsemaan tunisialaisen vankilan ja pietarilaisen vapauden välillä. Jälkimäinen voitti.
Ahmed suhtautuu hieman surumielisesti anarkistien ylistämään vallankumoukseen.
”Yhteiskunta ei muutu muutamassa päivässä. Demokratia ei ala, vaikka diktaattorista päästäisiinkin eroon. Levottomuudet tulevat jatkumaan vielä kauan, ja ne tulevat vaatimaan yhä uusia ja uusia uhreja”, tuumii Ahmed.
”Toisaalta, kyseessä on historiallinen hetki. Ensimmäistä kertaa arabimaan valta vaihtuu kansan toimesta, ilman sotilaallista vallankaappausta. On selvää, että ilman uhreja se ei ole mahdollista.”
Myöhään yöllä lähden kävelemään Ahmedin luota kohti kotiani.
Autioilla kaduilla ajelee harvakseltaan ohi autoja. Tienristeyksessä yksinäinen kukkakauppias on sulkemassa puotiaan.
Lumen peittämä kaupunki huokuu rauhallisuutta ja hiljaisuutta.
Yritän kuvitella miltä tämä öinen lintukoto vaikuttaa Ahmedin silmin samaan aikaan, kun hänen kotikaupungissaan lentävät Molotovin cocktailit ja tarkka-ampujien luodit.
Kirjoitus on julkaistu Fifin Kirjeenvaihtajat-blogissa 14. tammikuuta.
Tuuli Hakulinen
