Arvostelussa Kaija Juurikkalan kirja Varjojen taika.

Lapsena istuin usein sivukirjastossa ja selailin Valittujen palojen Uskomatonta mutta totta -kirjaa, jonka satoja kertomuksia mainostettiin ”eriskummallisina, harvinaisina, hämmästyttävinä, outoina, uskomattomina mutta tosina”.

Myöhemminkin selittämätön on kiinnostanut, kuten C. G. Jungin omaelämäkerralliset selostukset törmäämisistä arkkityyppisiin kokemuksiin ja mystisiin samanaikaisuuksiin. Etiäiset, unet ja kohtalon kolkutukset ovat kyllä juosseet elämässä päin naamaakin.

Kaija Juurikkala on menestynyt elokuvaohjaaja, joka on kolmikymppisenä ymmärtänyt, että hänellä on lahja olla tekemisissä selittämättömän maailman kanssa. Henget, edellinen elämä ja varsinkin piinattujen lasten henget puhuvat hänelle.

Kyllä oman elämän selittämättömän pohtiminen aina viehättää, myös Juurikkalan Varjojen taika -teoksessa. Mutta silti liian moni asia tökkii, kuten toistuva vakuuttaminen, kuinka henget ovat valinneet juuri hänet ja kuinka hän sitten näkee tästä todisteita vähän kaikessa.

Vähän liian selittämätöntä tai sitten vaan liian selitettyä. Tai ehkä aamukrapulassa lukeminen vähensi herkkyyttäni henkimaailman patetialle.

Kaija Juurikkala: Varjojen taika. Matka edelliseen elämään. Like 2011. 127 s. Kaksi tähteä.

Kimmo Jylhämö