Kansa unohtaa tärkeimmän aseensa: ruumiin ja sen uomat.
”Emme varasta emmekä näpistä. Me teemme taikuutta, taidetta, leikimme, elämme, laitamme tuotteet kiertämään”, julistavat Yomango-liikkeen virtuaaliset pr-henkilöt netissä.
”Markkinat käyttävät hyväkseen ihmisten ideoita, elämäntyylejä ja tapoja ilmaista itseään sanoilla, eleillä, pukeutumisella ja seksuaalisuudella. Ne myyvät haaveemme ja odotuksemme meille vieraantuneina, typerinä ja kalliina tuotteina. Vapautamme sen, mikä on meidän.”
Mango on yli 70 maahan levinnyt espanjalainen naistenmuotivaateketju. Se avaa ensimmäisen liikkeensä Suomessa Helsinkiin keväällä 2005.
Lisäämällä mango-sanaan etuliite yo, suomeksi ’minä’, saadaan termi yomango, ”minä pöllin”. Espanjassa toimintansa aloittanut Yomango-liike kannustaa ihmisiä varastamaan tai yomangolaisittain ”tekemään taidetta”.
Yomango on järjestänyt Espanjassa näyttäviä tempauksia. Yksi Yomango-ryhmä valtasi monikansallisen Carrefourin omistaman Champion-ruokakaupan Barcelonan keskustassa Argentiinan kansannousun vuosipäivänä joulukuussa 2002 ja tanssi kaupassa Yomango-tangoa. Valtaajina oli seitsemän tangoparia, leikkihaitarinsoittajia ja valtava joukko mielenosoittajia.
Tangon pyörteissä tanssijat nappasivat kaupan hyllyiltä samppanjapulloja ja laittoivat pullot muiden valtaajien kannattelemaan herkkukoriin. Haitarinsoittajat tunkivat pulloja haitareihinsa. Tempaus heijastettiin videotykillä kadulle viritetylle valkokankaalle. Kaupan pienipalkkaiset myyjät ja vartijat ihmettelivät touhua mutta eivät puuttuneet siihen. Seu raavana päivänä joukko nautti kuohuvaa Santander-pankissa, jolla oli mielenosoittajien mukaan osansa Argentiinan talouskriisissä.
Yomangon nettisivuilla puhutaan Yomango-merkistä, elämäntyylistä tai brändistä. Liikkeen edistäjät käyttävät aseinaan markkinoinnin peruskeinoja. Brändin nettisivuilta puuttuu 1990-lukulaisen aktivismin maailmantuska ja moralismi. Sivut ovat tyylikkäät, hauskat ja myyvät.
Elämäntapaansa brändi markkinoi kaupallisten merkkien tavoin vapauden, yhteisöllisyyden ja kauneuden ihanteilla. Yhteisöllisyys toteutuu barcelonalaisten Yomango-illallisilla.
Jokainen vieras tuo niihin jotakin ”kaupan hyllyltä vapauttamaansa”. Yhteisöllisyyden lisäksi tuotemerkki lupaa tasa-arvoa, kun myös työttömillä, opiskelijoilla ja muilla pienituloisilla on mahdollisuus kauneuteen ja ylellisyyteen.
Yomangolle, kuten monille muille 2000-luvun uusille yhteiskunnallisille liikkeille, on tyypillistä kasvottomuus. Ne eivät halua henkilöityä yksittäisiin ihmisiin tai ryhmiin. Yomangoa on kaikki yksityisen omaisuuden haltuunotto Barcelonasta Argentiinaan, tekijällä ei ole merkitystä. Tässäkin liike on ominut monikansallisten suuryritysten menetelmät: tärkeintä on brändi ja siihen liittyvä elämäntapa, ei yrityksen toimitusjohtaja. Kun kapitalismi ottaa haltuun yhteistä muuttaen sen yksityiseksi, Yomango muuttaa ”yksityistä yhteiseksi”.
Maon punaista kirjaa jäljittelevä Yomangon punainen kirja antaa varsin suorasukaisia vinkkejä varasteluun. Opas esittelee tavallisimmat hälyttimet eli ”kansan viholliset” ja kertoo, miten niistä pääsee eroon.
Kirjasen mukaan esimerkiksi ruokatarvikkeissa, levyissä ja kirjoissa tyypillisin on spiraalitarra. Sen voi irrottaa kulmasta ja repiä irti, kirja neuvoo. Pikkuopuksessa käsitellään myös tarrasuikalehälyttimiä ja lankahälyttimiä.
Punainen kirja kertoo, että kapitalismin vastaisen pitkän marssin aikana kansa unohtaa tärkeimmän aseensa: ruumiin ja sen uomat – niistä punaviinipullot, kinkku ja herkkutarjottimet löytävät kaikki oman kolonsa.
Yhteiskunnallisen tottelemattomuuden taustalla saattaa olla turhautuminen perinteiseen 1990-lukulaiseen aktivismiin. ”Olen nähnyt, ettei vetoomusten lähettäminen johda mihinkään”, kertoo madridilainen David, brändin paikallinen alihankkija. ”En jaksa aina toimia muiden puolesta tai odottaa parempaa huomista ja vallankumousta. Minulle Yomango on vähävaraisen vastaisku, jokapäiväinen vallankumous.”
”Tavaroiden haltuunotto” antaa ihmisille vapauden olla tekemättä töitä ala-arvoisella palkalla. Kun automainoksissa ajetaan hurjaa vauhtia tyhjillä vuoristoteillä ilman työhuolia, Yomangon elämäntyyli tarjoaa ”vapautta saada kaiken mitä haluat ilman velvoitteita ankeasta puhelintyöstä muutaman euron tuntipalkalla”.
Varastaminen yhteiskunnallisena liikkeenä ei ole uusi ilmiö. Työläiset harrastivat Torinossa, Italiassa, jo 1970-luvulla ”omatoimista hintojen alentamista”. Ja kun Fiatin työntekijät lakkoilivat Roomassa irtisanomisia vastaan jouluna 2002, he hakivat maksamatta joulukinkkunsa supermarketista, jolla on sama omistaja kuin Fiatilla.
Ylikansallisten ketjujen työntekijöiden oikeuksien puolesta taisteleva Chainworkers-verkosto järjesti Milanossa helmikuussa 2004 tapahtuman, jossa ”haettiin pätkätyöläisille purtavaa”.
Joukko kantoi kauppaan San Precarion, pätkätyöläisten, työttömien, opiskelijoiden ja muiden epävarmassa tilanteessa elävien suojeluspyhimyksen. Osallistujat nostelivat pyhimyksen syliin herkkuja ja rukoilivat: ”San Precario, anna meille meidän jokapäiväinen leipämme, kun palkkamme ei siihen riitä.”
Suomessakin harrastetaan myymälävarkauksia, mutta ei järjestäytyneesti. Kun näkee lähiökaupassa nuoren miehen työntävän tottuneesti sixpackin laukkuunsa, ensimmäisenä ei ehkä tule mieleen poliittinen toiminta. Tekoa voi myös tarkastella tietoisena kapinana järjestelmää vastaan.
Matti, 25, varastaa satunnaisesti. ”Meille esitellään tavoiteltavana elämä, johon kuuluu kulutus, merkkituotteet ja statussymbolit. Kun ihmisille toitotetaan, että olet oman onnesi seppä, se luo alemmuudentunnetta.”
Matin mukaan yksi ratkaisu on se, ettei hyväksy rahaa ja ostovoimaa ihmisen arvon määrittäjäksi, vaan ”katsoo kaikilla olevan oikeus nauttia siitä rikkaudesta, jonka tuottamiseen me osallistumme – myös pienipalkkaiset duunarit, pätkätyöläiset ja työttömät”.
23-vuotias Mari ei ymmärrä, miksi pienituloisten pitäisi kokea suurempaa vastuuta maailman tilasta kuin rikkaiden. ”Onhan siinä toki sama vaara kuin varakkailla, että kulutusta ei rajoita mikään. Mutta toisaalta, siinä on aina kiinnijäämisen riski, joten ei sitä kukaan koko ajan uskalla tehdä.”
Marille Yomango-elämäntapa on vapautta. ”Kun pöllin, musta tuntuu, että olen vapaa yhteiskunnan luomista paineista käydä koulua, työskennellä ahkerasti, olla kuuliainen, hankkia asuntolaina, tehdä 1,7 lasta ja menestyä.”
”Omatoimiset hintojen alentajat” ovat kääntäneet myös Attacin vaatimuksen Tobinin verosta, Tobin taxista, päälaelleen. Nyt vaatimus on Robin Tax 100 %.
Anna-Reetta Korhonen
