Arvostelussa Jacques Cluzaudin & Jacques Perrinin elokuva Oceans.

Vedessä liehuva silkkiviitta kuuluu kalmarille. Merilehmä laiduntaa merenalaisella niityllä kuin maanpäällinen kaimansa.

Maailman valtameristä asukkaineen kertova Oceans ei yritä selittää, vaan asettuu ihmettelemään. Erotuksena meridokumenttien klassikkoon, BBC:n Sininen planeetta -sarjaan, lajeja ja kuvauspaikkoja ei nimetä. Tässä dokumentissa kauneus ja tunne ovat tietoa tärkeämpiä.

Ja tunnetta luonnon omassa draamassa riittää. Koskettava on niin mursun ja sen poikasen hellä uintiretki kuin silliparven ahdinko hyökkääjien iskiessä kimppuun joka suunnasta. Kamera laskeutuu eläinten perspektiiviin ja näyttää vesimaailman niiden silmin.

Kunnes kuvaan astuu ihminen. Merten vapaus saa tylyn lopun, verkko ei armahda edes merikilpikonnaa. Hain osana on vajoaminen merenpohjaan ilman pyrstöä ja eviä. Kauneuden lahtaus taatusti järkyttää herkimpiä, mutta todellisuuden karuus ansaitsee tulla tiettäväksi.

Jacques Cluzaud & Jacques Perrin: Oceans (Océans) 2009. Ensi-ilta 8.4.

Liisa-Maija Aukia