Arvostelussa Paul Austerin kirja Näkymätön.

Jossakin vaiheessa kirjailijasta tulee niin suuri, että kustannustoimittajat mykistyvät kunnioituksesta. Messiaat saavat rapistua rauhassa eikä kukaan sano, ettei keisarilla ole vaatteita. Paul Auster on 1980-luvun alusta asti ihastuttanut keinovalikoimallaan. Hän on suvereeni näkökulmilla ja metatekstillä leikittelijä, ja myös uusin romaani häikäisee narraation eri keinoilla. Mutta. Kirja ei kerro mistään.

Kirjallisuudenopiskelija Adam Walker kohtaa ikävän hepun, kirjallisuusproffan, joka on ehkä salainen agentti. Walkerilla on suhde siskoonsa – tai ehkä ei ole, kas, kun kirja on pitkälti Walkerin käsikrijoitusluonnos, eikä koskaan voi tietää puhuuko Walker totta vai ei. Tätä sitten voimme pohtia kirjan edetessä, mutta so fucking what?

Näkymätön on kvasifilosofisen hölinän ja irrallisten juonikuvioiden luonnoslehtiö. 1980-luvulla uransa aloittaneet ironikot ja metaironikot aina kuvittelevat, että leväperäisyyden ja tyhjyyden saa anteeksi, kun itsereflektoi sen taiteeksi ja sisällöksi. Ihmettä ei tapahdu. Tyhjä on tyhjä.

Ehkä Auster salaa tietää tämän ja yrittää antaa lukijalle jotakin pureskeltavaa. Kirjassa harrastetaan eksplisiittisesti kuvailtua seksiä enemmän kuin koko Austerin tähän astisessa tuotannossa yhteensä. Heinälatokamaa.

Paul Auster:
Näkymätön.
Tammi 2011.
303 s. Kaksi tähteä.

Susanna Kuparinen