2000-luvun Pohjois-Karjala-projekti avasi prekaarin sydämen & sielun. Pätkätyöläinen on joustamisen, verkostoitumisen & ikuisen kouluttautumisen markkinoilla kamppaileva neurootikko.

Prekarisaatio on palkkatyön kriisi kahdella tasolla. Yksilölle prekarisaatio merkitsee joustamista ja tulosvastuuta mutta myös pitkittyvää epävarmuutta.

Toisaalta prekarisaatio nakertaa yhteiskunnan rakenteita, jos työ menettää paikkansa yksilön toimeentulon, oikeuksien ja identiteetin takaajana. Näin prekarisaation vaikutukset paikantaa Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa -tutkimusryhmä.

Tutkimusryhmän mukaan prekarisaatio huolena, elämän yleisenä epävarmistumisena on psykologinen oire globaalin kapitalismin logiikan paikallisesta sisäistämisestä.

Prekaari työläinen onkin neurootikko: hänen on yritettävä jatkuvasti kaikkensa työllistymisensä eteen – hiomalla cv:tä, tekemällä harjoitteluita, verkostoitumalla ja uudelleenkouluttautumalla – tietämättä edes varmasti, auttaako kaikki vaivannäkö oikukkailla työmarkkinoilla.

Kirjan kerronta tuo mieleen Dante Aligherin Jumalaisen näytelmän: pohjoiskarjalaisilta työmarkkinoilta löytyvät helvetti ja taivas. Uskossa koulutukseen kiirastulen tapaisena väylänä vakaaseen työsuhteeseen on jotain teologista.

Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa -projekti haastatteli suomenkielistä sekä venäjänkielistä ryhmää. Tutkija Leena Åkerbland kuvaa, kuinka haastatellut joutuivat valitsemaan osaamisensa vahvistamisen ja uudelleenkouluttautumisen väliltä. Jälkimmäinen tarkoitti nollasta aloittamista ja ensimmäinen horisontitonta epävarmuutta. Prekaarin koko elämänkaari on jatkuvasti tapetilla:

”Prekaaria olemisen tapaa leimaakin jatkuva menneen reflektointi ja ennen kaikkea jatkuva tulevaisuuteen uudelleenorientoituminen.”

Työvoimahallinnosta ei ollut paljon apua venäjänkieliselle ryhmälle. VTM Jukka Könösen mukaan suomalainen työvoimatoimisto ei tunnistanut haastateltujen venäläisten naisten aiempaa koulutusta, vaan automaattiratkaisuna kaikille tyrkytettiin lähihoitajan koulutusta.

FM Juhana Venäläisen mukaan vuoden 2006 Pohjois-Karjala hyvästä paremmaksi -aluekehitysohjelma on eräänlainen karjalainen capitalisim love story- versio sikäli, että ohjelmassa moraalinen ja sosiaalinen vastuu työn tarjonnasta halutaan siirtää työnantajalta työnhakijoille.

Tämä on mahdollista, jos työ määritellään palkallista työaikaa laajemmin vaihtuviksi projekteiksi, yrittäjyydeksi tai työllistymistä edistäväksi aktiivisuudeksi, työkyvyn ylläpitämiseksi.

Tietokykykapitalismi luo varallisuutensa ihmisen reproduktiosta eli koulutuksesta, kasvatuksesta ja kulttuurista ja tarvitsee halpaa työvoimaa, jolta voi odottaa pyyteettömiä uhrauksia. VTT Jussi Vähämäen mukaan juuri koulutuspolitiikka ja työmarkkinoiden vaatimus uudelleenkoulutettavuudesta tekee työnhakijoista muokattavia ja ohjailtavia, eli prekaaria.

Yleensä koulutuksen ajatellaan kasvattavan valinnan vapautta ja itsenäisyyttä. Vähämäen mukaan haastattelut osoittavat koulutuksen olevan lähtökohtaisesti ”väärää” ja pikemmin lykkäävän työn kautta saavutettavan itsenäisyyden ”sopivamman” uudelleenkouluttautumisen taakse.

Kun autonomisuuden halusta syntyy tarve kouluttautua, mutta koulutus on työmarkkinoiden kannalta väärää, yksilö on tietämättään prekarisoinut itsensä.

Olisiko silti odotettavissa, että inhimillisten kykyjen kätilönä koulutus synnyttäisi lopulta žižekiläisen ylimäärän uhaksi systeemille itselleen? Kriittinen pedagogiikka ja omaehtoiset opintopiirit karkaavat tietokykykapitalismin kynsistä ja muodostavat yhteisöllistä tuotantoa.

Ihmisten välittömistä tarpeista lähtevä ja yhteisöllisempi tuotantotapa nähdään kirjassa mahdollisuutena järjestää tietoresurssien tuotanto ja jako uudessa taloudessa.

Eeva Jokinen, Jukka Könönen, Juhana Venäläinen & Jussi Vähämäki (toim.): ”Yrittäkää edes!” Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa. Tutkijaliitto 2011. 201 s.

Antti Heinonen