Mikkelissä elelee kävelevä taideteos. Teoksen nimi on Ritva Nurmi.

Ritva Nurmi on pistänyt Mikkelin Kyyhkylässä vanhan kartanoalueen navetan kukoistamaan riemunkirjavilla kierrätysteoksillaan. Paikalla on Sotainvalidien veljesliiton kuntoutuskeskus, missä Nurmi järjestää vapaaehtoistyönä yhteislaulua. Hänellä on omasta takaa 500 itse tehtyä laulelmaa.

Nurmi on työskennellyt palolaitoksen sentraalisantrana Kirkkonummella ja Lieksassa. Jäätyään työttömäksi rantautui hän tänne Saimaan rannalle hoitolaitoksen avustajaksi. Hän sai palkakseen käyttöönsä kivinavetan, joka tuolloin toimi varastona. Nurmi kunnosti sen, ja nyt Navettanäyttely on aina auki, sillä ovi ei ole lukossa.

Nurmi teki 1960-luvulla ensimmäiset otuksensa luonnonmateriaaleista. Nykyään Nurmelle kelpaa materiaaliksi kaikki jäte.

Nurmi on aito itetaiteilija. Hänellä ei ole mitään yhteyksiä taidemaailmaan, mutta välitön yhteys yleisöönsä, jota käy paikalla autolasteittain. Tieto tästä roinakarnevaalista on kiirinyt puskaradion kautta, ja Nurmi innostaa ihmisiä tekemään oman taiteensa.

”Maailma hukkuu roskiin. Minä pyydän ihmisiä tuomaan jätepurtelonsa minulle ja teen niistä jotain hauskaa. Ne eivät ole mitään taidetta, koska kuka tahansa osaa tehdä sellaisia, tarvitaan vain rojua, liimaa, vähän väriä ja lapsenmieltä. Ihmiset voisivat koristella kotipihansa roskillaan.”

Nurmen esittelykierros on hykerryttävä. ”Tämä hulluus alkoi tästä työstä. Asuin eräällä koululla. Siellä oli poisheitettyjä sukkia ja lapasia iso kasa. Siitä syntyi Auringonlasku.”

Kuka tahansa voisi tehdä tällaisia, mutta harvapa yhdistää kuolleen sorsan pään nuken ruumiiseen ja asettaa näytille nimellä Galev sorsane. Autonrenkaan sisäkumin puolikkaasta on syntynyt Naurava mate, pyöränrenkaista käärmeitä ja sateenvarjon jämistä lepakoita.

Pölynimuri, harava, kahvinsuodatin ja polvisuojat muotoutuvat avaruusolennoiksi, pesusienistä ja koirankarvoista tulee apina. Jalkapallosta ja vessanrenkaasta Saturnus. Kaikki muuntuu Nurmen käsissä joksikin muuksi.

Nurmi pukeutuu myös omatekoisiin vaatteisiin, joissa on käytetty löydettyjä materiaaleja.

”Löysin vanhan tilkkutäkin, josta tein komean takin. Vanhoista sukkahousuistani tein hatun ja rintaliiveistä laukun. Haluan olla kävelevä näyttely. Ihmiset tulevat keskustelemaan ja kiittävät päivitellen, että voi kun hekin uskaltaisivat pukeutua noin.”

”Ihmiset eivät ole läsnä omana itsenään lainavaatteissa. He ovat ahdistuneita ja heidän kanssaan on hankala puhua.”

Ritva Nurmi lurauttaa säkeen laulustaan ”Tuletko luokseni kahville” ja alkaa rakentaa uusinta teostaan, jonka teko-ohjeet hän näki unissaan. Teoksen nimi on CD-seireeni.

Pihamaa on täynnä kierrätysfantasioita. Pihapurosta on tullut Ajan virta. Se on täytetty pallomeren palloilla rannoillaan romukaupunki. Navetan edessä on Valopuu, joka loistelee pimeässä valonheijastimien välkkeessä.

”Minä halaan kaikkia ihmisiä koko ajan, olivat he minkä värisiä tai näköisiä tahansa. Halaaminen tasoittaa vastakkaiset energiat, voi kokea että ollaan kaikki yhtä suurta perhettä ja voidaan nauraa yhdessä.”

Tuija Nurmen teoksia Helsingin Remake Galleriassa 15. kesäkuuta asti. Avoinna maanantaista perjantaihin kello 10–18 & lauantaisin 11–16, Hakaniemen torikatu 2.

Erkki Pirtola