Lukuaika: < 1 minuutti

Kesät kuumenevat

Stanfordin yliopiston tutkijoiden mukaan uudenlainen kuumuus tulee monilla maailman alueilla vallitsevaksi todennäköisesti jo neljän vuosikymmenen kuluessa.

Hellesäiden arvellaan yleistyvän ja kuumenevan, kun ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus nousee. Stanfordin yliopiston tutkijoiden mukaan uudenlainen kuumuus tulee monilla maailman alueilla vallitsevaksi todennäköisesti jo neljän vuosikymmenen kuluessa.

Kuumenemisen uhka on välittömin tropiikissa. Siellä muutos saattaa tapahtua jo parinkymmenen vuoden sisällä. Viimeaikaisia kuumempien kesien yleistyminen jatkuu tämän vuosisadan loppua kohti. Sen pidemmälle tulevaisuuteen eivät tämänkertaiset arviot ulotu. Myös muut vuodenajat lämpenevät.

Lämpenemisarviot perustuvat tietokonemalleihin ja säähavaintoihin. Ne kuvaavat todennäköisyyksiä silloin, kun kasvihuonekaasupäästöt pysyvät suhteellisen maltillisella tasolla – tasolla, jonka olemme itse asiassa jo ylittäneet 2000-luvulla. Tutkijoiden mukaan lämpenemisarviot voivat olla hieman alakanttiin muutenkin kuin kasvihuonekaasupäästöjen osalta.

Sääasema Fifissä.

Maria Haanpää