Arvostelussa Véronique Ovaldén kirja Mitä tiedän Vera Candidasta.

Ensimmäisenä Véronique Ovaldén kirjassa pistää silmään omituinen tyylikeino: tekstiä ei ole lainkaan jaoteltu repliikkeihin tai lainauksiin, ei lainausmerkein tai käyttämällä sitä viivaa, jolla repliikki usein aloitetaan. Koko kirja on kuin liukumaa hahmosta toiseen, ajatuksesta puheeseen. Se tekee kirjaan unenomaisen sävyn.

Ovaldé keskittyy vain paikoin yksityiskohtiin, pitkiä ajanjaksoja hypitään yli tai maalataan ohuesti. Kirjan vajaassa kolmessasadassa sivussa käydään kuitenkin läpi kolmen sukupolven elämä.

Pariisissa asuva Ovaldé on sijoittanut tarinan jonnekin Etelä- tai Väli-Amerikkaan, maahan, jossa ei puhuta ainakaan portugalia. Lahomeria ja Vatapuna ovat paikkoja mielikuvituksessa.

Kirjan tarinat kuvaavat elämän rankkuutta, erityisesti keskiössä on naisen elämän vaikeus. Se sisältää epäinhimillisen rankkaa työtä, miehen orjaksi joutumista, insestiä ja teiniraskauksia. Lapsen alkoholismia, yksinäisyyttä ja natsitaustaisia auttajia. Teemoistaan huolimatta kirja ei vaivuta lukijaa apatiaan vaan luo toivoa!

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta. WSOY 2011. 284 s. Neljä tähteä.

Hannele Huhtala