Taiteilijan & yleisön välissä seisoo kuraattori. Hän karsii, ?keksii tarinoita & roikkuu katossa ripustamassa lamppuja.
Kun Ateneum tarjoilee Lappi-aiheisia töitä ja Kiasma afrikkalaista nykytaidetta, kokonaisuus on aina jonkun valitsema. Taustalla piirtyy kuraattorin näkemys. Onko oikein, että yksi ihminen päättää näin paljosta? Pitäisikö kuraattorin valtaa jakaa yleisölle? Mahtuuko kentälle freelancereita? Entä mihin sijoittuu taiteilija? Kysytään kuraattorilta.
Freelancer-kuraattori Johan Sjöström Ruotsista on koonnut Turun Tähtitorniin kansainvälisen nykytaidenäyttelyn Sulje silmäsi ja kerro mitä näet, joka esittelee 15 taiteilijan töitä kymmenestä maasta. Näyttely on osa Kuratointi taiteena -hanketta, johon liittyy seminaareja aiheesta.
”Luon taiteilijoille mahdollisuuksia kohdata yleisö, ja näyttely on lopputuote. Minulle kuraattorin työ on pitkälti yleisön palvelemista”, Sjöström määrittelee.
Yleisöä otetaan yhä useammin ja eri tavoin mukaan taideprojekteihin. Sjöströmistä se on hyvä asia.
Ja huono.
Hän viittaa Turun seminaarissa puhuneeseen kuraattoriin Charlotte Cottoniin, joka pohti valokuvausta Seesaw-lehden haastattelussa. Vaikka on demokraattista, että kuka tahansa voi ottaa miljoona kuvaa, ei valokuvausta taiteena pitäisi kutsua demokraattiseksi.
Cottonille kulttuuri on prosessi, jossa määritellään mikä on hyvää, ja siihen liittyy väistämättä elitismiä.
Kuratoinnin tulevaisuuden Sjöström näkee puolipilvisenä.
”Kulttuuriturismi on nopeimmin kasvavia teollisuudenhaaroja maailmassa. Lähes kaikki isot taideinstituutiot pyrkivät sekoittamaan suuria menestysnäyttelyitä ja erityisprojekteja.”
Tämä on se hyvä puoli. Pilvet tulevat tässä:
”Ikävä kyllä parinkymmenen vuoden päästä kuraattorin taidot keskittynevät varainhankintaan ja tietohallintoon.”
Suomessa kuratoinnin varat ja valta ovat perinteisesti pysyneet lähinnä isojen taideinstituutioiden sisällä. Nyt kentälle on kuitenkin astumassa myös freelancer-kuraattoreita.
”Kasvava trendi aiheuttaa tuntuvan rakennemuutoksen”, kertoo kuraattori ja taidemanageri Kira Sjöberg. Hän johtaa helsinkiläistä ArtShortCut:ia, yhteiskunnallista yritystä, joka edistää luovan yrittäjyyden toimintaedellytyksiä.
Epäilemättä freelancerit virkistävät kenttää, jossa pitkään samassa virassa istuneet kuraattorit voivat tahtomattaankin yksipuolistaa näkemyksiä.
”Virkamies-Suomen voimakas koneisto tosin saattaa torpata itsenäiset toimijat. Lempisana on yrittäjyys, mutta pienyrittäjä kilpailee valtiota vastaan. Asetelma on epäreilu, sillä kenellä olisi isojen instituutioiden kaltainen markkinointibudjetti ja verkostot.”
Suomen harvoihin päätoimisiin freelancer-kuraattoreihin kuuluva Aura Seikkula sekä Kaisa Heinänen ja Annamari Vänskä perustivat vuonna 2008 Suomen kuraattorien yhdistyksen SKY ry:n, jolla on nyt reilut 30 jäsentä. Rahoitusta yhdistykselle ei ole kolmeen vuoteen herunut senttiäkään, joten toiminta pyörii vapaaehtoisvoimin.
”Taidekuraattorin työ on tuntematonta. Esimerkiksi Opetushallitus pyysi yhdistykseltä virallista lausuntoa kouluammunnoista”, Sjöberg hymähtää.
No mitä kuraattori sitten tekee?
”Kuraattorin työ on tiivistää, kertoa tarinoita ja luoda toimiva kokonaisuus. Taiteilijalta ei vaadita tuotteistamista. Näiden kahden yhteistyökyky on erityisen tärkeää, koska käsitellään intiimejä asioita.”
Sjöbergistä kaupallisuus vastaan taide -kädenväännön voisi panna poikki.
”Miksemme hyväksyisi kaupallisuutta, jotta kentällä toimijat saisivat elantonsa eikä kaikki aina perustuisi vapaaehtoistyöhön?”
”Sitä paitsi taidemyynti on Suomessa niin pientä, että tuskin kukaan freelancer-kuraattori sen varaan laskee. Ei ainakaan kannattaisi.”
Taiteen kentällä toimii myös ihmisiä, jotka pelaavat kahdessa joukkueessa. Ville Laaksonen on sekä kuraattori että taiteilija.
”Kuratointi on osa taiteellista työskentelyäni. Toimin siltä pohjalta, että kuratointi on taiteen tekemisen kanava siinä missä mikä tahansa muu.”
”Usein kuraattorin suhde taiteeseen syntyy teoreettiselta pohjalta tai museoalalla työskentelyn kautta. Taiteen lähestyminen kuraattorina kentän sisältä on harvinaisempaa”, Laaksonen kuvailee.
Taiteilija voi myös oppia kuraattorilta.
”Kuraattorin taito kertoa taiteesta tekee näkyväksi taiteen yhteiskunnallisia ja taiteellisia ulottuvuuksia.”
Freelancer-kuraattorit ovat Laaksosen mielestä tervetullut ilmiö, lähinnä.
”Positiivista on, että freelancer-kuraattorit tuovat taiteeseen useampia näkökulmia ja lähestymistapoja”, Laaksonen ajattelee.
”Samalla pitää huomioida, ettei itsensä kuraattoriksi nimeäminen riitä. Nimitys tulee ansaita työllä ja ammattitaidolla, aivan kuten taiteilijuus.
Ville Laaksonen kannattaa taiteen valintaprosessin avaamista yleisölle, mikä onkin yleistynyt.
”Joitain vuosia sitten Mäntän kuvataideviikkojen kuraattorin rooliin kuului pitää blogia, ja tapahtuman keskustelupalstalla virisi aktiivista keskustelua taiteesta ja kuraattorin valinnoista.”
”Kiinnostaisi nähdä kuraattorien ylläpitävän netissä kuraattorisivuja samaan tapaan kuin taiteilijat pitävät kotisivujaan. Toiminta ja taiteilijavalinnat tulisivat avoimemmin esille. Joillakin kuraattoreilla on ikävä tapa kierrättää samoja taiteilijoita näyttelystä toiseen.”
Anna-Sofia Joro
