Guggenheim-hankkeen sijaan kaupunki voisi järjestää arkkitehtikilpailun uudesta Helsingin taidemuseosta, johon yhdistettäisi pitkään vireillä ollut idea uudesta tanssitalosta, Tuomas Rantanen kirjoittaa.

Helsinkiin ajettava Guggenheim on mielikuviin nojautuva unelmatehdas. Asiallinen keskustelu aiheesta tuntuu mahdottomalta, kun keskustelun pääfoorumina toimiva Helsingin Sanomat vertaa hanketta Kambodžan muinaiseen Angkor Watin temppeliin ja pohtii, löytävätkö hankkeen vastustajat pian Katajanokalta liito-oravien papanoita.

Kannattajien olisi syytä paneutua siihen, onko Guggenheim-säätiön itse valmistelema yhteistyön malli kaupungille mielekäs. Kansainvälinen taidesäätiö näyttää ymmärtävän omat etunsa paljon paremmin kuin Helsinki omansa.

Selvityksen mukaan säätiö hyväksyy rakennuksen, jonka 140 miljoonan kustannuksista vastaa yksin Helsinki. Säätiö myös päättää tänne kierrätettävistä näyttelyistä. Samalla kun kaikki kustannukset ja taloudelliset riskit jäävät Helsingin kaupungille, Guggenheim-säätiö on turvannut nollariskillä itselleen kiinteän tuoton. Lisäksi sopimus lupaa säätiölle – joka ei itse sijoita hankkeeseen senttiäkään – miljoonien korvauksen, jos Helsinki vetäytyy hankkeesta kiireellä ajetun aiesopimuksen hyväksymisen jälkeen.

Helsingin keskeisten valmistelijoiden innostus asiaan näyttää hämärtäneen sitä, että sopimuksesta neuvoteltaessa yksityisen säätiön ja kaupungin edut ovat jännitteisiä.

Kaikesta huolimatta liikkeellä on aitoa halua nostaa Helsingin profiilia isolla satsauksella taiteeseen ja arkkitehtuuriin. Siinä ei ole mitään pahaa. Ajatus kansainvälistä huomiota hakevasta sisällöllisesti arvokkaasta kulttuurihankkeesta onkin kannatettava.

Helsingin kannattaisi kuitenkin päivittää tavoitteitaan. Omana luonnostelunani esitän, että Guggenheim-hankkeen sijaan kaupunki voisi järjestää arkkitehtikilpailun uudesta Helsingin taidemuseosta, johon yhdistettäisi pitkään vireillä ollut idea uudesta tanssitalosta.

Tämä helsinkiläisten omaa kulttuuri-identiteettiä korostava yhdistelmäprojekti voitaisiin nimetä vaikka Helsingin geopoliittista asemaa – ja vähän sataman liiketoimintaakin – propagoivalla tavalla Helsinki Art Portiksi. Tyylillisesti se voisi olla vähintään yhtä vau kuin ajateltu Guggenheim.

Kustannuksia syntyisi tässäkin mallissa, mutta nyt saataisiin aito kokoelmapohjainen museo ja kansainvälisesti merkittävä tanssin esitysympäristö. Näiden toimintojen kytkemisessä toisiinsa olisi jotain erityisen uniikkia. Tanssitalon liittäminen kokonaisuuteen toisi hankkeelle myös siltä nyt puuttuvat valtionavun kriteerit.

Taidemuseon ja tanssitalon yhdistäminen vahvistaisi entisestään kuva- ja tanssitaiteen tekijöiden kansainvälistäkin verkostoitumista. Tähän kokonaisuuteen voitaisiin rakentaa myös merkittävä ulkomaisten taiteilijoiden residenssiohjelma, joka toisi tänne teosten ohella myös taiteilijoita työskentelemään.

Tällä mallilla suurin osa resursseista kohdistuisi täällä tehtävälle taiteelliselle työlle. Pitämällä vierailuvalinnatkin oman museomme käsissä voimme näyttää helsinkiläisille ja vieraillemme juuri sitä, mitä itse täällä Euroopan aktiivisessa periferiassa pidämme tähdellisenä ja tärkeänä.

Guggenheim on laatubrändi, mutta on ehdottomasti Helsinki-brändin kannalta uskottavampaa, että Helsinki seisoo omilla jaloillaan. Tukholman ja Kööpenhaminan esimerkit osoittavat, että näin voi ja kannattaa tehdä.

Kirjoittaja on Voima Kustannus Oy:n toimitusjohtaja & Helsingin kaupunginvaltuutettu (vihr.).

Tuomas Rantanen