Jos neljän hengen illallispöydässä, josta ei ole sopivaa poistua, istuu yksi huolestunut ihminen ja kolme huoletonta, on nähtävissä, että huolettomat ihmiset karttavat huolestuneen ihmisen katsetta. Kirkkaudessa purjehtivat eivät erityisesti halua katsoa sadepilvien suuntaan.

Jos neljän hengen illallispöydässä, josta ei ole sopivaa poistua, istuu yksi huolestunut ihminen ja kolme huoletonta, on nähtävissä, että huolettomat ihmiset karttavat huolestuneen ihmisen katsetta. Kirkkaudessa purjehtivat eivät erityisesti halua katsoa sadepilvien suuntaan.

Jos taas pöydässä istuu kaksi huolestunutta ja kaksi huoletonta, huolestuneet tietysti yllyttävät toisiaan: ”Se on kamalaa….”, ”Niinpä, se on ihan hirveetä.” Vieressä kaksi huoletonta naurattaa toisiaan typerillä kasvonilmeillä. Välillä, demonstroidakseen vakavuutta, he kurtistavat kulmiaan ja yrittävät orientoitua huolestuneeseen keskusteluun, mutta eivät jaksa ottaa sitä vakavasti. Alkavat mieluummin pystyttää parsakaalipuita perunamuusiin.

Jos pöydässä istuu kolme huolestunutta ihmistä ja vain yksi huoleton, kolme huolestunutta suorastaan paahtaa toisiaan arkensa masentavilla yksityiskohdilla, siinä missä huoleton ensin vain rummuttelee reisiään. Mutta pian hänkin huolestuu…. ”Mitä kello on?”, ”Huomenna on kamala päivä.”

Huoli on helposti tartutettavissa, koska sille löytyy aina aiheita. Sen ruoka ei koskaan lopu vaan se niittää loputonta huolenaiheiden peltoa, joka laajenee leveys- ja syvyyssuunnassa, kunnes huolten sato siintää pimeänä silmänkantamattomiin. Mutta mitä muuta huolenaiheet ylipäätään ovat kuin luetteloa tosiasioista? Elämän realiteetteja.

Mitä muuta huolestuneet ihmiset tekevät kuin luettelevat lähitulevaisuutensa oletettuja vaiheita: ”Aamulla mä herään seitsemältä, sitten mä käyn suihkussa, sitten mä pesen hampaat.”

Ja kaikki tämä on ensin vain armottoman tylsistyttävää. Mutta kun luetteloa jatkaa: ”Päivällä mä teen töitä, sitten mun pitää käydä apteekissa, sitten mä tapaan kaverii, sitten pitää lähettää yks tärkee tekstiviesti.” Jossain vaiheessa luettelija huokaa. Häntä huolestuttavat lukemattomat tosiasiat, jotka häntä odottavat.

Kävelin kerran kadulla ja tajusin yhtäkkiä olevani hirveän huolissani. Illalla tajusin, että syy huoleen oli se, että olin huolen iskeytymistä edeltävällä hetkellä ollut niin totaalisen huoleton. Silloin suorastaan lauleskelin. Mutta minä pelästyin huolettomuuttani. Se ihana, vapaa, kevyt, poreileva irrallisuus tuntui yhtäkkiä kammottavan väärältä, vastuuttomalta ja mahdottomalta, siispä lopetin sen itse.

Huolettomuus ei ole aikuisen olotila, se on tietämättömän, viattoman, vastuuttoman lapsen oikeus. Aikuinen ei ole viaton, ei vastuuton, ei tietämätön. Kuinka meillä siis olisi oikeus olla huolettomia? Huolettomuus on varkaus, mutta sille täysin sopiva hetki on juuri oksettavan totinen illallishetki, jossa muut näyttävät pitävän maailmaa pystyssä.

Siellä missä kolme huolestunutta ihmistä vatvoo tietämäänsä, hetki on yhdelle ilmainen lentolippu huolettomuuden ja tietämättömyyden autuuteen.

Kirjoittaja opiskelee ohjausta Teatterikorkeakoulussa.

Ruusu Haarla