Martin Scorsesen koko perheen elokuva Hugo vakuuttaa meidät epäilevät tuomaatkin siitä, että 3D-tekniikka voi olla muutakin kuin efektiboosteri.

Scorsesen lentokuvat 1930-luvun Pariisin yllä ja seikkailut metallirunkoisen aseman kellokoneistojen sisällä ovat vaikuttavia. Dialogikohtauksissa syvyysulottuvuudella voi rakentaa hierarkioita ja jännitteitä.

Hugo kertoo orpopojasta, joka asuu Pariisin rautatieaseman piilorakenteissa ja säätelee salaa aseman kelloja. Samalla hän yrittää korjata isältään perinnöksi jäänyttä, vieterikoneistolla toimivaa robottipoikaa.

Scorsesella myös tarina on kolmiulotteinen. Kertomuksen syvyysulottuvuus liittyy elokuvan historian kaareen, joka kiertyy Hugossa käytetyn uuden tekniikan ja elokuvan historian ensimmäisten trikkikokeilujen välille.

Erityisesti Georges Mélièsin surrealistisiin kuviin kuulennoista ja merenalaisista seikkailuista viitaten Scorsese haluaa kertoa, mitä on elokuvallinen kerronta sinänsä.

Hän saa romanttisen rakennelmansa ja tunteisiin vetoavien ihmiskohtaloiden vyyhden keitettyä kokoon ilman lipumista imelään patetiaan. Mestari on mestari.

Martin Scorsese: Hugo. Elokuvateattereissa nyt. Neljä tähteä.

Tuomas Rantanen