Itänaapurin Tuntematon sotilas heijastaa neuvostoliittolaisen yhteiskunnan ristiriitaisuuksia.
”PATALJOONASSAMME jokaisella on mahdollisuus hyvittää tekonsa verellä tai sankaruudella. Pelkurit ammutaan saman tien ilman oikeudenkäyntiä”, ilmoittaa rangaistuspataljoonan päälliköksi nimitetty Tverdohlebov (Aleksei Serebjakov) Venäjän televisiossa viime syksynä esitetyn 11-osaisen Strafbat-sarjan (”Rangaistuspataljoona”) avausjaksossa. Tässä sodassa kortit jaetaan samalla periaatteella kuin ne jakaa pataljoonassa palvelevaa huijaria esittävä Aleksandr Basirov: voiton mahdollisuus on olematon.
ENSIMMÄISEN TAISTELUN jälkeen 800 miehen pataljoonasta on hengissä 300. Suuri osa miehistä kaatuu, kun he joutuvat ylittämään omien joukkojen miinoittaman pellon.
Sarjan lopussa alkuperäisestä pataljoonasta on jäljellä tarinan päähenkilö, jonka kohtalossa elokuvan kuluessa välittyvät neuvostoliittolaisen yhteiskunnan tärkeät ristiriidat ja tuhon ainekset.
Toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton rintamilla soti yhteensä 1 049 rangaistuspataljoonaa. Aihe on viime vuosiin asti ollut ehdottomasti kiellettyjen listalla. Rangaistuspataljoonien väki oli kirjava kooste Neuvostoliiton historiaa vanhoista vallankumouksellisista trotskilaisista ja anarkisteista valkokaartilaisiin, kulakkeihin ja tavallisiin rosvoihin, sarjamurhaajista ja vaimontappajista huijareihin ja rahanväärentäjiin. Aiheesta tehdyn sarjan esittämistä pidettiin Venäjällä vuoden tärkeimpänä tv-tapahtumana.
SARJA KATSOO läheltä kansanvihollisia, isänmaan pettureita, varkaita ja murhamiehiä, ja näyttää, kuinka ihminen muuttuu mahdottomien tehtävien edessä. Kun poliittiset vangit, murhamiehet ja varkaat kiistelevät keskenään, heidän vakaumuksensa ja motiivinsa, kuten niiden perustelutkin, pääsevät yllättämään katsojan.
Sarja pohdiskelee sitä, miksi murhaaja puolustaa isänmaataan ja miksi huijari antaa henkensä, että hänen toverinsa säilyisi hengissä. Miten vakaumuksellinen kommunisti voi säilyttää vakaumuksensa, kun mikään ympärillä ei tue hänen moraalista uskoaan?
Oma tapauksensa on valkoisen vallan kannattajana tunnettu pappi, joka tarttuu aseeseen ja liittyy vapaaehtoisena rangaistuspataljoonaan. Mustassa kasukassaan liehuva isä Mihail (Dimitri Nazarov) nousee tärkeäksi symboliksi ja paljastaa usein niin vaikeaksi mielletystä venäläisyydestä jotakinoleellista. Ortodoksipapin tuoma lohdutuksen sanoma jää ainoaksi anniksi miehille, joille isänmaa on pystynyt tarjoamaan vähän tai ei mitään.
NÄISTÄ AINEKSISTA nousee Eduard Volodarskin teokseen pohjautuva kuvaus Venäjän tuntemattomasta sotilaasta. Syksyn aikana se istutti Venäjän väen tehokkaasti television ääreen.
Sarja onnistuu karttamaan mustavalkoisuutta visusti ja tuo katsojan eteen ristiriitojen täyttämän historian. Se täydentää ja antaa uskottavia selityksiä Neuvostoliiton heikkoudelle ja vahvuudelle toisessa maailmansodassa.
Venäläinen sotaelokuva etsii ristiriitaista historiaansa kuvaten vastakkainasetteluja, hyvyyttä ja pahuutta, sankaruutta ja petturuutta, jotka kokevat sodan oloissa odottamattomia muodonmuutoksia.
Vastapainona lukuisille testosteronia tihkuville Rambo-jäljitelmille Strafbat nostaa esiin sen, mikä on tärkeintä niin sodassa kuin rauhassakin. Ihminen säilyy inhimillisenä olentona; maksamme kovan hinnan siitä, jos menetämme tämän ominaisuuden.
RANGAISTUSKOMPPANIAN päällikölle Tverdohleboville jaettu käsi on vieläkin pelottavampi kuin hänen komennettaviensa. Politrukki-majuri Hartoenko on vakuuttunut siitä, että Tverdohlebov on kansanvihollinen. Se täytyy vain todistaa. Majuri hankkii itselleen vasikan, joka välttyäkseen itse teloitukselta raportoi jokaisen tekemiset ja sanomiset. Ja kun komentaja vastaa joukostaan, alkavat naulat upota Tverdohlebovin arkkuun.
OHJAAJA NIKOLAI DOSTAL on tehnyt vakaata jälkeä rakentaessaan sarjan henkilökuvia. Historiallisiin faktoihin tiukasti pureutuva fiktiivinen tarina avaa venäläisyyteen ja Venäjään uuden tarkastelukulman, joka meidän suomalaistenkin olisi tärkeä tuntea. Sarja pitäisi ehdottomasti näyttää myös Suomen televisiossa.
Marjut Helminen
