Liskokuningas Perrozompopo kritisoi köyhyyden syitä & korruptiota.
Joskus stereotypiat ruumiillistuvat, eikä sille vain voi mitään. Nicaragualaisilla on taipumus olla todella mukavia, ja voi äimän käki että Perrozompopo on sitten mukava. Melkein ärsyttävyyteen asti.
Nicaraguassa on ehkä viisi kuuluisaa artistia, ja 41-vuotias laulaja-lauluntekijä Ramon Mejía on yksi niistä. Se katu-uskottavimman näköinen. Kalju pää, aurinkolasit ja julmetusti tatuointeja.
Musiikissa fuusioituvat muodikkaasti rock, balladit, rap, reggae ja latinovaikutteet. Urbaanin nicaragualaisen latinomusiikin supertähti. Keski-Amerikan Robbie Williams.
”Moi Nina, täällä Perro.” Artisti on palannut edellisenä päivänä Los Angelesista.
”Sori kun soitan vasta nyt, eihän sulla nyt mennyt aikataulut ihan sekaisin? Kone jätti kentälle, ja veljen piti tulla pelastamaan”, hän anelee.
Ja sitten rokkijumalan näköinen mies haluaa mennä syömään tacoja Managuan isoimman ostoskeskuksen ravintolaan, jotta minun olisi helppo löytää perille.
Ramon Mejían taiteilijanimi Perrozompopo on nicaragualaisten käyttämä nimitys pienestä vaaleansävyisestä liskosta, jolla on kokoonsa nähden kantava ääni.
12 vuotta täyttävä Perrozompopo on Ramon Mejían alter ego, ympäristöään tarkkaileva kaupunkilaisnicaragualainen, jonka kantaaottava ja poliittisesti virittynyt musiikki tarjoaa ihmisille mahdollisuuden ymmärtää ja tulkita kehitysmaan todellisuutta.
Mejía kuvailee Perrozompopoa kuvitteelliseksi hahmoksi, mutta käyttää itsestään luomuksensa nimeä.
Tai kutsuu itseään Perroksi, ”koiraksi”. Se on kamalaa. Perro on haukkumanimi, solvaus. Ei tunnu paljon häiritsevän.
Tämä, öö… no, olkoon, Perro on syntynyt vuonna 1971. Vuonna 1979 Nicaraguassa tehtiin vallankumous, jota seurasi kymmenen vuotta kestänyt sisällissota. Ramon Mejía laulaa inhimillisestä kärsimyksestä, jonka keskellä hänestä kasvoi mies.
Perrozompopo on sissisodan keskellä aikuiseksi kasvaneen sukupolven ääni. Nicaraguan ääni.
”En minä nyt tiedä, olenko juuri minä se ääni. Olen yksi monista äänistä”, Perro korjaa ystävällisesti ja suosittelee minulle samoja tacoja, joita hän syö melkein joka kerta ostoskeskuksen meksikolaisessa vieraillessaan.
”Ota niitä, ne on tosi hyviä. Juodaanko pullot kaljaa?”
Nicaraguasta on melkein mahdotonta löytää mitään muuta kuin piraattilevyjä ja -elokuvia. Miten ihmeessä yksikään nicaragualainen voi tehdä musiikkia ja vielä pysyä hengissä?
”Onhan se ironista, että täällä musiikkiteollisuuden vihonviimeisessä marginaalissa olen onnistunut paitsi tekemään nämä levyt ja luomaan uran, myös saavuttanut itselleni tärkeimmän tavoitteen – eli saanut tehdä musiikkia, jolla on jokin sanoma.
Itse asiassa juuri se, että olen jäänyt musiikin valtavirran ja ison teollisuuden ulkopuolelle, on mahdollistanut monta asiaa.
Näin voimakkaille poliittisille viesteille ei useinkaan löydy tilaa kaupallisissa musiikkipiireissä. Olen myös pystynyt luomaan todellisen yhteyden yleisööni. Kaupallisissa kuvioissa näin intiimi suhde kuulijoihin jää yleensä haaveeksi.”
Perrozompopon levyjen takaa löytyy kehitysyhteistyötoimijoita. Edellinen levy on tehty yhteistyössä espanjalaisten kanssa.
Koska taustalla ei ole lainkaan kaupallisia intressejä vaan tavoitteena on musiikin mahdollisimman suuri levikki, piratismin miekalta katkeaa terä: levy on kokonaisuudessaan vapaasti kuunneltavissa internetissä. Nykyaikaista. Joidenkin mielestä pelottavaa.
Perro kokee, että musiikin tekeminen kehitysyhteistyötahojen kanssa on tuonut hänelle näkyvyyttä ja uskottavuutta myös Nicaraguan musiikkipiireissä.
”Kun nyt esittelen Nicaraguassa musiikkiani, minuun uskotaan ja minua tuetaan”, hän kertoo.
Ei-kaupallinen rahoitus on mahdollistanut paitsi uran luomisen muusikkona, myös sen, että musiikilla on säilynyt tehtävä.
”Minulla on ollut etuoikeus puhua asioista, joista en voi olla puhumatta. Nyt näistä teemoista on jo tullut osa Perrozompopon hahmoa, ja tiedän, että ne tulevat aina olemaan osa työtäni, teenpä musiikkia kenen kanssa tahansa.”
Ramon Mejía kantaa sukunimeä, joka tunnetaan Nicaraguassa. Mejíat ovat ihmelapsia, tanssiva ja laulava Trappin perhe. Olipa kyse runoudesta, proosasta, musiikista tai kuvataiteesta, Mejian perheestä löytyy joka lähtöön.
Eikö tuo nyt ole jo vähän liian helppoa – alkaa soitella kitaraa, ja sukunimi hoitaa loput? Perro katsoo minua vakavana silmiin.
”Kuule. Kun on tällainen sukunimi, on melkein pakko vastata ihmisten odotuksiin ylittämällä ne. Keskinkertainen tai hyvä suoritus ei riitä. Jos olet Mejía etkä olekaan ihmisten mielestä jollakin tavalla suurenmoinen, putoat saman tien pohjalle.”
Suomalaiselle tosi-tv-sukupolvelle kuuluisuus on yksi vaihtoehtoinen ammatti, tapa viettää välivuotta tai maksaa laskut.
Perrozompopo, jolla kuuluisuuden potentiaali on ollut läsnä lapsesta saakka, paljastuu tylsän vanhanaikaiseksi idealistiksi. Hän viettää mieluummin aikaa vaikkapa kaatopaikan lapsia auttavan kehitysyhteistyöprojektin parissa kuin kittaamalla viinaa juorulehden paparazzi-kuvissa.
”Minun mielestäni kuuluisuus tuo mukanaan vastuun ja roolin, se sisältää tehtävän. Teen kamalasti virheitä enkä ole järin suuri persoona, mutta yritän silti tehdä voitavani ollakseni esimerkki nuorille, jotka kuuntelevat musiikkiani.”
Olin innoissani Perrozompopon tapaamisesta, mutta tacolautasten äärellä en lopulta tiedä, kumpi on enemmän innoissaan, artisti vai minä. Perrozompopo esiintyy toukokuussa Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingissä ja tekee myös pienimuotoisen Suomen-kiertueen.
”Minusta uuden yleisön tapaaminen silmästä silmään on aina tärkeää ja hienoa. Maailma tuppaa nykyisin kutistumaan, koska cybertila, jossa elämme, on loppujen lopuksi aika rajallinen.
Kulttuuri ja musiikki on moniuloitteisempaa kuin se, mitä löydämme netistä; emme aina tiedä mitä etsiä. Festivaalit ovat mahtava tilaisuus uusille kohtaamisille.”
Mutta kyllä häntä jännittääkin. Hän ei ole koskaan käynyt Suomessa.
”Mahtaako siellä kukaan ymmärtää espanjaa?” hän tiedustelee.
”Viestit, joita minulla on vietävänäni, ovat hyvin kaukana suomalaisten todellisuudesta. Ja kuitenkin minusta on mahtavaa saada mahdollisuus näyttää, minkätyyppisiä juttuja meillä päin tehdään.
On keksittävä tapoja, joilla rakentaa siltoja kulttuuristen ja sosiaalisten rotkojen yli ja keskittyä yksinkertaiseen. Jakamiseen.”
”Anteeksi, oletko sä Perrozompopo?”
”Joo, olen minä”, Mejía hymyilee ystävällisesti teini-ikäiselle nuorelle miehelle, joka on hiipinyt pöydän ääreen huomaamatta. Hän pyytää valokuvaa.
Claro que si, yksi Nicaraguan kuuluisimmista miehistä sanoo.
Otetaan monta tuttavallista valokuvaa käsi harteilla, vaihdetaan välillä kuvaajaa. Ei ole kiire.
Mukava Perro.
Perrozompopo esiintyy Helsingin Maailma kylässä -festivaaleilla lauantaina 26.5. kello 12.55 Taiga-lavalla ja kello 14.30 Savanni-lavalla.
Nina Sarell
