Maa, vesi & energia kuuluvat yhteen, julistaa EU:n tilaama kehityspoliittinen raportti. Raportti haluaisi ohjata energia-, maa- ja vesipolitiikkaa kulutuksen ja markkinoiden avulla – eettisesti, kestävästi ja köyhimmätkin osallistaen.
Kehityspolitiikan velho voi suunnitella uusia temppuja, mutta toiminnan lähtökohta on aina sama.
”Lähes miljardi maailman ihmistä on aliravittuja, 0,9 miljardilla ei ole käytettävissään puhdasta vettä eikä 1,5 miljardilla minkäänlaista sähkönlähdettä. Vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi nykyistä parempi veden-, energian- ja maankäytön hallinta on ratkaisevan tärkeää”, Niukkenevat luonnonvarat -raportti kertoo.
Lisäksi energian- ja vedentarpeen odotetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 40 prosentilla ja elintarvikkeiden tarpeen 50 prosentilla nykyisestä.
”Veden ja energian saannin sekä ruokaturvan varmistaminen kestävällä tavalla kaikkialla maailmassa on käymässä entistä vaikeammaksi”, raportti kuvaa tilannetta. Niukkenevat luonnonvarat vaativat EU:ta suuntaamaan kehityspolitiikkaa uudelleen.
”Päätöstä luonnonvarojen kilpailevasta käytöstä ja jakautumisesta rikkaiden ja köyhien välillä ei pidä jättää yksistään markkinoiden tehtäväksi”, raportti julistaa yrittäen todistaa, että markkinat ja eettiset arvot kuuluvat yhteen.
Osallistava ja kestävä kehitys vaatii valtion, yritysten ja kehitysavun antajan yhteistyötä.
Raportti on osa suurta käännöstä kohti vihreää taloutta, mikä tarkoittaa vieläkin globaalimpaa kapitalismia, jossa uskotaan, että yksityisten investointien, kulutuksen ja markkinoiden kautta vähennetään köyhyyttä. Mutta miten taataan, että yksityiset investoinnit ovat eettisiä?
”Emme tee ohjelmaa pelkästään yksityiselle sektorille. Esimerkiksi energiaratkaisuissa yritämme tukea riskejä, joita yhtiöt ottavat, ja samalla varmistaa, että tariffit pysyvät riittävän alhaisina myös kaikkein köyhimmille”, sanoo Andris Piebalgs, Euroopan unionin kehitysasioista vastaava komissaari.
Piebalgs ei näe yksityissektorin tulossa juurikaan ongelmia, koska tähän asti yksityinen sektori ei ole ollut halukas tulemaan mukaan ylipäätään.
”Rahoittajina emme ole energia-alan eksperttejä. Mieluummin annamme tukirahaa yrityksille, joilla on osaamista.”
Tosiasiassa riskejä ja ongelmia on jo nyt.
Maakaappaukset alkavat olla tunnettu ilmiö. Ulkomaiset yhtiöt tai jopa valtiot hankkivat kehitysmaista maata sijoitusmielessä.
Eteläkorealainen Daewoo-yhtiö yritti ostaa miljoona hehtaaria Madagaskarista, kiinalainen liikemies alueita Islannista. Eurooppalaiset yritykset, kuten StoraEnso, toimivat uuden kolonialismin hengessä ja muuttavat pahimmillaan viljelymaat biopolttoaineen tehtaaksi.
”Toinen puoli tarinasta on se, että asumattomat alangot, joilla ei ole teknologiaa, samoin kuin farmit, jotka ovat liian pieniä ja joilla ihmiset eivät pysty elättämään itseään, eivät voi olla ratkaisu”, Piebalgs selittää.
”Joissain maissa ihmisiä on kyllä siirretty vastoin heidän omaa tahtoaan. Siirrot on kuitenkin tehty ihmisten pelastamiseksi, jos farmeilla ei elätetä perheitä.”
Pinnan alla lymyää pessimismi, mutta Piebalgs puolustelee EU:n kehitystukea.
”Ei ole eurooppalainen kansallinen velvollisuus maksaa kehitysmaan asukkaan menoja, mutta meillä on kyllä velvollisuus auttaa, kun on tarvetta.”
Miksi tarvitaan juuri kehitystukea?
”Siksi, että meillä ei ole varaa olla välittämättä. Olemme tukeneet 15 vuotta esimerkiksi Burkina Fasoa, jossa edistystä ei ole juurikaan tapahtunut. Totta kai on myönnettävä, että olisi ollut hyvä, jos edistystä olisi saatu aikaiseksi, mutta asiat ovat monimutkaisia. Jos emme auta, voi olla, ettei kukaan muukaan auta.”
Hyvää tahtoa on ennenkin ollut mukana, mutta siitä ei välttämättä seuraa kehitystä tai edistystä. Tulevaisuus näyttää, onko kokonaisvaltainen maa-, vesi- ja energiapolitiikka ynnä markkinamekanismi yhtä kuin kehityspolitiikan viisastenkivi.
Niukkenevat luonnonvarat -raportti Lue myös artikkelit Rio ohoi & 50/50 riittäisi.
Kimmo Jylhämö
