Epävarmuus on hiipinyt prekariaatin arkeen.
JOUKKO joulupukeiksi ja enkeleiksi pukeutuneita Tarpeettomia ihmisiä ilmaantuu berliiniläiseen supermarkettiin joulukuusi mukanaan. Samalla kun yllätysvieraat alkavat koristella kuusta kaupan hyllyiltä napatuilla makeisilla, he kajauttavat ilmoille vihaisen yhteislaulun prekariaatin elämän vaikeudesta ja suunnitteilla olevista sosiaaliturvan leikkauksista. Myöhemmin kuusen oksille kertyneet namut jaetaan ihmisille kaupan ulkopuolella.
Tarpeettomat, Die Überflüssigen, on saksalainen toimeentulon epävarmistumisesta syntynyt toimintaryhmä. Sama epävarmuus on hiipinyt eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden turvallisten kulissien takana viime vuosina yhä useamman elämään.
On hermostuttavaa olla markkinoiden kanssa ihan kaksistaan. Tilanne on vähintäänkin prekaarinen. Neljäsosalla työvoimasta on niin sanottu epätyypillinen työsuhde. Akavalaisista alle 30-vuotiaista kokopäivätyötä tekevistä naisista 50 prosentilla on määräaikainen työsuhde.
Vakituisten ja kokopäiväisten työsuhteiden tilalle on tullut kirjava joukko silpputyötä, loputtomia projekteja ja itsensä vuokraamista. Toimeentulon tai ajankäytön suunnittelu on yhtä sotkua. Lasten hankkiminen tai asuntolaina ovat monille turhan suuria riskejä, vaikka nykyisestä pätkästä tienaisikin kohtuullisesti.
ELÄMÄN JA TOIMEENTULON individualisointi on joustavuuden lisäämiseen tähtäävien uudistusten ytimessä. Jokaisesta ollaan tekemässä yrittäjää, joka kauppaa omaa työvoimaansa. Näin turvataan globaalien markkinoiden vaatima kilpailukyky ja joustavuus. Tuotanto pystytään mitoittamaan markkinoiden liikkeiden mukaan, tarkoittavathan varastot ja baarin terassin auki pitäminen sateella vain kustannuksia. Prekarisaatiossa on kyse lähes kaikkia ihmisiä määrittelevistä prosesseista ja sisällöistä, kuten epävarmuus, joustavuus, liikkuvuus.
Toiset tulevat toimeen erinomaisesti mutta epävarmuus hiipii suoraan mielenterveyteen kaiken vaativan työn myötä. Vakituisissa työsuhteissa olevia rassaa pelko irtisanomisista tai jatkuvat organisaatiomuutokset.
Unelmoiminen on vaarallista. Vuonna 1968 kapinoiville nuorille vanhempien staattiset, läpi elämän kestävät vakituiset työpaikat tehtaissa olivat kauhistus. Pariisilaiset seinäkirjoitukset julistivat elämänjanoisesti: ”Älä koskaan tee työtä” tai ”Ihmiset, jotka tekevät työtä, ikävystyvät, kun eivät tee työtä. Ihmiset, jotka eivät tee työtä eivät koskaan ikävysty”.
VUODEN 1968 UNELMAT ja vanhaa tuotantotapaa vastaan kapinoiminen olivat alkusysäys radikaalille tuotannon uudelleenorganisoinnille. Muuten voittojen tasoa ei ollut mahdollista säilyttää työläisten uuden voimantunnon edessä. Lopulta nuorten kammoamista tehtaista tuli jotakin, mitä nykyään yksikään itseään kunnioittava yritys ei oikeastaan halua omistaa – brändit ja markkinointiosasto riittävät. Unelmat käännettiin päälaelleen, kun tehdas katosi globaaleihin alihankintaketjuihin ja joustavuudesta tulikin voiton tavoittelun keskeinen edellytys.
Monelle nuorelle alkaa olla selvää, että yksi asia, jota ei tarvitse pelätä, on vakituinen työpaikka. Vastaaminen mummon ja vanhempien ”mitä sinusta tulee isona” -uteluihin käy päivä päivältä vaikeammaksi, kun ura koostuu sarjasta kovin erilaisia tehtäviä. Tärkein kyky on se, että pystyy tekemään mitä tahansa.
Kuten 1968 hyvin ymmärrettiin, prekaarisuus sisältää myös lupauksen vapaudesta ja autonomiasta. Ajatus työskentelystä pätkissä tarpeen mukaan houkuttelee monia, etenkin, jos kokee löytävänsä elämälleen mielekkäämpää sisältöä palkkatyön ulkopuolelta.
HAHMOTELTAESSA VAATIMUKSIA ja keinoja, joiden avulla prekariaatti voisi kohentaa tilannettaan ja laajentaa oikeuksiaan, on hahmotettava tuotannossa tapahtunutta muutosta. Kommunikaatio ja informaatio ovat muuttuneet tärkeimmiksi tuotannontekijöiksi.
Tehdastyöläisiä on maailmassa enemmän kuin koskaan, mutta uuden rikkauden tuotannon kannalta immateriaalisella työllä on hegemoninen asema.
Innovaatioissa, keksinnöissä ja kulttuurisissa tuotteissa on vain se ongelma, että niiden synnyttämistä on vaikea hallita ja eristää työajan ja -paikan puitteisiin. Kekseliäisyyttä on paha opettaa ja luovuuteen kouluttaa. Luovuuden ja leikin pitäisi räjähtää kaikille yhteiskunnan tasoille, mutta se halutaan pakottaa kuusivuotiaana alkavaan putkitutkintoon.
Palkka maksetaan edelleen vain työpaikalla vietettyjen hetkien perusteella, vaikka tuottavat voimavaramme purkautuisivat aivan muualla. Parhaat ideat syntyvät baareissa, tuotamme yleisöä lojuessamme kotisohvalla tosi-tv:tä tuijottaen ja blogiemme kautta ideat leviävät ympäri maailmaa. Lisäksi palkkatyön rinnalla vahvistuu kolmas sektori, joka tuottaa vapaaehtoistyöllä erilaisia palveluja. On mahdotonta osoittaa paikat, joissa tuotanto tapahtuu. Työajan ja -paikan ulkopuolella tuotetaan suunnattomat määrät rikkautta.
UUSKONSERVATIIVINEN KÄÄNNE, jossa naiset halutaan takaisin koteihin, on hyvä esimerkki palkattoman tuotannon ulosmittaamisesta pääoman hyväksi. Tämä mahdollistaa sosiaaliturvan ja hyvinvointipalveluiden entistä laajemman alasajon naisten huolehtiessa uusintamistyöstä ilmaiseksi.
Tuotanto on levinnyt koko yhteiskuntaan, ja tuotannosta on saatava palkka. Siksi toimeentulo nousee työpaikan sijasta keskeiseksi yhteiskunnalliseksi vaatimukseksi.
Myös vaatimuksen ajaminen vaatii uusia keinoja. Ehkä uuden tuotannon keskeiset ominaisuudet eli verkostomaisuus, joustavuus ja innovatiivisuus ovat myös tulevien työtaisteluiden keskiössä.
Kirjoittaja on prekariaatti.org-verkoston pätkäaktivisti ja ViNO ry.:n jäsen. 1.5. järjestetään ympäri Eurooppaa Euro-MayDay-tapahtumia taatun toimeentulon puolesta, prekarisaatiota vastaan.
Tapio Laakso
