Psykiatrit eivät halua hoitaa kehitysvammaisten mielenterveysongelmia.
Lähes joka sadas suomalainen on kehitysvammainen. Arviolta 30–50 prosenttia heistä kärsii jonkinasteisista mielenterveysongelmista.
Suuri osa kehitysvammaisten mielenterveysongelmista johtuu oman erilaisuuden ymmärtämisestä, kiusaamiskokemuksista, ympäristön hyljeksinnästä ja sosiaalisten suhteiden puutteesta.
”Kokemus siitä, että tulee jollakin tavalla eristetyksi muusta yhteiskunnasta, aiheuttaa ihmiselle huonoja kokemuksia omasta itsestään”, Kehitysvammaisten tukiliitossa työskennellyt psykoterapeutti Virpi Hongisto kuvailee.
Alan tutkijoiden mukaan kehitysvammaisten mielenterveysongelmia ei oteta terveydenhuollossa tarpeeksi vakavasti. Kehitysvammaisten ongelmien mielletään edelleen johtuvan suoraan itse kehitysvammasta.
Kehitysvammaliiton erityisasiantuntija Heikki Seppälän mukaan terveydenhuollossa ei aina haluta nähdä, että samalla ihmisellä voi kehitysvammaisuuden lisäksi olla muu vamma tai vaurio.
Hongisto painottaa, että kehitysvamma ei muuta tai vähennä mielenterveyshoidon tarvetta.
Terveydenhuollossa on rakenteita, jotka eristävät kehitysvammaisia muusta yhteiskunnasta. Esimerkiksi laitosasuminen vähentää myönteisiä sosiaalisia kokemuksia, mikä on omiaan lisäämään mielenterveysongelmia ja vammauttamaan kehitysvammaisia lisää.
Vuonna 2010 valtioneuvosto teki periaatepäätöksen laitosasumisen purkamisesta. Tavoitteena on, että vuonna 2020 yksikään kehitysvammainen ei enää asu laitoksessa. Eri asia on ihmiset, jotka terveydentilansa takia tarvitsevat laitoshoitoa.
Kehitysvammainen ihminen on lain nojalla oikeutettu erityishuoltoon.
Erityishuollon tarkoitus on taata hoito kehitysvammasta johtuviin vaikeuksiin, ei kattaa väestöryhmän kaikkia terveyspalveluita. Esimerkiksi julkiset mielenterveyspalvelut kuuluvat kaikille. Tietyissä tilanteissa erityishoidosta on tullut kuitenkin peruste jättää kehitysvammainen ihminen julkisen terveydenhuollon ulkopuolelle.
Virpi Hongiston kokemuksen mukaan julkisten terveyspalveluiden ruuhkautuessa erityisryhmät suljetaan ensimmäisenä hoidon ulkopuolelle.
Hongisto on törmännyt tapauksiin, joissa kehitysvammaisia on käännytetty psykiatrian yksiköstä. On todettu, ettei psykiatrian yksikössä osata auttaa kehitysvammaisia, ja potilas on siirretty kehitysvammapalveluiden asiakkaaksi.
”Mielenterveyspalveluiden puoleen käännytään juuri sen takia, ettei kehitysvammapalveluissa ole asiantuntemusta mielenterveysongelmista”, Heikki Seppälä sanoo.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeissa on tehty alueellisia kyselyjä julkisen sairaanhoidon psykiatreille. Selvityksen mukaan 80 prosenttia psykiatreista ei halua hoitaa kehitysvammaisia, Heikki Seppälä kertoo.
Hänen mukaansa asenneongelma kehitysvammaisten mielenterveyshoidossa lähtee hoitohenkilökunnan koulutuksesta.
”Meillä ei lääkärikoulutuksessa sanota kahta sanaa kehitysvammaisten mielenterveysongelmista, vaikka puhutaan kuitenkin lähes joka sadannesta suomalaisesta”, Seppälä sanoo.
Tällä hetkellä on käynnissä kehitysvammajärjestöjen, Helsingin kaupungin ja Eteva-kuntayhtymän projekti, jossa patistellaan yliopistoja järjestämään kehitysvammaisille suunnattuja neuropsykiatrisia palveluita sekä alan opetusta ja tutkimusta.
Mikään taho ei vielä tarjoa alan koulutusta.
Jecaterina Mantsinen
