Rankoista aiheista tunnettu teatteriohjaaja Heidi Räsänen teki kepeän romanttisen komedian. Voiko se olla totta?
Tämä on viihdettä. Appelsiinitemppu ja kuinka se tehdään -näytelmä ei ole tyypillinen Heidi Räsäsen ohjaus: se on hauska ja viettelevä rakkaustarina. Räsänen kun tunnetaan Leipäjonoballadista, jossa käsiteltiin köyhyyttä, koulusurmista kertovasta Vihan Veli -näytelmästä, ja Seinäjoen teatterin Puhdistus-versiosta. Mutta voi Appelsiinitempussakin nähdä poliittisuutta. Se nimittäin pohtii vallankäyttöä.
Kyse on yhdysvaltalaisesta, Rinne Groffin kirjoittamasta Orange Lemon Egg Canary -näytelmästä, jota ohjaaja Johanna Freundlich teki Korjaamo-teatterille. Sitten Freundlich tulikin raskaaksi ja soitti luottokollegalleen Räsäselle, haluaisiko tämä tehdä Appelsiinitempun loppuun yhteistyössä.
”Totta kai”, Räsänen sanoo vastanneensa. Ja tässä sitä ollaan, keskellä taikatemppuja ja kihelmöivää rakkaustarinaa.
Freundlich ja Räsänen tutustuivat Helsingin Kellariteatterissa vuonna 1995. Molemmat ovat siitä lähtien tehneet teatteria ja haaveissa on joskus johtaa yhdessä teatteria.
Freundlichin ja Räsäsen lisäksi Appelsiinitempun kolmas tärkeä tekijä on Tatu Tyni, joka vastaa näytelmän illuusioista.
Tapaamme Korjaamon kahvilassa kaksi päivää ennen ensi-iltaa. Räsänen on väsynyt.
”Onneksi minulla on 20 vuoden ammattikokemus, pystyy katsomaan stressiä ulkopuoleltakin. En valita, on kiva tulla töihin.”
Räsäsen aiempien ohjausten kuvillaan tarkastelevan vierasta ja arvaamatonta elämässä. Siitä Appelsiinitempussakin on kyse.
”Tunnistan omani puoleensavetävästä omituisuudesta, jota usein sanon burleskiksi. Burleskilla on pirun vaikea kaiku sellaisenaan, kun en tarkoita cocktaillasin alastomia naisia vaan aiheen ja tyylin risteytystä.”
Appelsiinitempussa risteää rakkaus ja magiikka. Yksi taustatekijä rakkaustarinan tekoon oli ehkä sekin, että Räsänen meni kuukausi sitten naimisiin. ”Tai syrjivästi: rekisteröin parisuhteeni.”
Kaikki haluavat tulla huijatuksi, näytelmässä sanotaan. Kun kädestäennustaja tarttuu käteen ja alkaa ladella näkemäänsä tulevaisuutta, ei kättä halua vetää pois, vaikkei kerrottu miellyttäisikään.
”Kaikki rakastavat tulla puijatuiksi”, Räsänen toistaa.
Taikuus on miesten maailma, ainakin perinteisesti.
”Se oli aivan loistava temppu, se että sellainen vaalea amatsonikaunotar kaataa Ilkka Kanervan, jolla on tietty symbolinen arvo”, Räsänen intoutuu. Puhumme tietenkin Noora Karmasta, mentalistista, joka Linnan juhlien jatkoilla esitti muutaman taikatempun, sitten hypnotisoi Ilkka Kanervan ja kaatoi tämän sormen heilautuksella.
”Karmaa syytettiin huijariksi. Tehtäisiinkö näin, jos tempun olisi tehnyt mies? On vaarallista, kun pitkä amatsoni vie vallan.”
Taikuuden maailmaan on ajettu sisään oppipoikaperinteen kautta. Historiassa naisten tekemät taikatemput on tuomittu noituudeksi.
”Taikurin ammattihan on ottaa asiat valtaan. Milloin sen roolin voi ottaa joku nainen?”
”Taikuus on viehättänyt minua jo lapsuudesta saakka. Ensimmäisiä esiintymisen kokemuksia oli kun lapsena yöllä esitin ystävälle, kuinka muutuin Samarin-pussin avulla ihmissudeksi ja söin palavan kynttilän”, Räsänen nauraa. ”Kyse on siitä, että toinen tietää, että toinen voi huijata sinua. Kyse on mielenkiksautuksesta, se on kiinnostanut minua jo nuoresta.”
Räsänen puhuu siitä, miten joku saadaan uskomaan pienillä eleillä jotain yliluonnollista. Tai luonnollista, mutta toisin kuin asia todellisuudessa on.
”Samahan se on teatterissa. Että katsojalle antaa mahdollisuuden hurmioitua.”
Yksi esikuva Räsäselle on Derren Brown, brittiläinen taikuri ja mentalisti, jonka televisio-ohjelma Hallitsen mieltäsi – Derren Brown on nähty Suomessakin.
”Mielenhallinnan maailma on jännä. Ohjaaminen on toki osittain johdattelua. Olen kiinnostunut roolihenkilöiden syntymisestä, ja niihin tutustuminen on minulle eräänlaista mentalistin työtä. Käytän työkalunani henkilöhaastattelua, jossa vastavuoroisuus henkilöhahmon ja minun välillä on kuuntelemista.”
Työskennellessään Räsänen käyttää hyväkseen vaistojaan, elekielen lukemista ja sellaisia neurolingvistisen ohjelmoinnin perusteista ammentavia menetelmiä kuin myönteisen palautteen kautta vahvistamista, valmistautumista ja rentoutumista.
”Pidän taianomaisen tunteesta, joka työskennellessä parhaillaan voi olla. Ilmassa on salaperäisyyttä, jota ei tarvitse aina selittää.”
Inspiraatiokseen Räsänen sanoo Woody Allenin, painajaiset ja kauneuden. ”Tai kauhu ja huumori. Ammennan aina jollain tasolla kauhusta, siellä on paljon arkkityyppejä ja psykologisia tiloja, jotka ovat kaikille yhteisiä.”
Räsänen selittää, että kauhun viehätys tulee lapsuuden ajatuksista: kun ymmärsi oman kuolevaisuutensa ja kysymyksen siitä, mitä on ääretön.
”Kaikilla on niitä valveillaolon mustia hetkiä, kauhun tunteita elämästä”, Räsänen sanoo.
”Minua kiinnostaa, miten päästä jonkun hajuiseen ja tuntuiseen maailmaan.”
Räsänen käsikirjoitti yhdessä tanssitaiteilija Jyrki Karttusen kanssa teoksen Jeminan monta elämää, joka palkittiin maaliskuussa Thalia-gaalassa vuoden 2012 teatteritekona. Siinä Karttunen yhdistää tanssia stand upiin. Henkilöhahmoissa
Karttunen käsittelee naiskuvaa pornografisen kuvaston kautta. Räsänen henkilöohjasi Karttuselle eri hahmoja.
”Hyvissä hahmoissa on aina tunnistettavia yksityiskohtia ja omia kokemuksia.”
”Mutta en tee queeria vaan mun maailmankuvaa, joka on kai vähän outo. Siihen liittyy kaikki yleisinhimilliset asiat. En mä nyt ala mitään pelkkää drag-esitystä tekemään, kun voi tehdä jotain, joka ylittää sukupuolen ja iän”, Räsänen sanoo.
”Mutta nyt mun täytyy mennä harjoituksiin, eilen oli vähän draamaa, kun yksi näyttelijä joutui käymään sairaalassa. Näytelmässä ammutaan luoti, ja se kohtaus meni eilen vähän mönkään. Ei mitään vakavaa.”
Appelsiinitemppu ja kuinka se tehdään Helsingin Korjaamolla 5.5. asti, syksyllä 2013 lisää esityksiä Helsingissä, Lappeenrannassa ja Lahdessa. Neljä tähteä.
Hannele Huhtala
