Kouluni muuttui yhdessä yössä rahan kulissiksi, vaikka minkään ei pitänyt muuttua.

Kun Teatterikorkeakoulun, Sibelius-Akatemian ja Kuvataideakatemian yhdistävän Taideyliopiston perustamista valmisteltiin, en missään vaiheessa, vaikka asia kosketti minua Teatterikorkeakoulun opiskelijana, osallistunut keskusteluun. Olin kiireinen ja ehkä laiskakin. Takerruin lentävään lauseeseen: ”Mikään ei muutu, mutta rahaa tulee lisää.”

Eräänä perjantaina jokin silti muuttui. Pääsin koulusta viideltä. Lähdin pitkän ja hikisen päivän jälkeen kauppaan ostamaan kaljaa. Tämän jälkeen aioin palata koululle saunomaan. Koulun sauna on yksi harvoja opiskelijaelämän mukavuuksia.

Koululle palatessani kulkuni esti järjestyksenvalvoja. Hän ei aikonut päästää minua rakennukseen. Tajusin että TeaKin tiloissa oli puolen tunnin kuluttua alkamassa vastaperustetun Taideyliopiston avajaisbileet.

En ollut tajunnut ilmoittautua niihin, koska se tapahtui vastaamalla omituiseen sähköpostiin, jonka otsikko oli ”Kotibileet”. Minä halusin vain saunaan. Sanoin ovella bostailevalle pokelle: ”Mä oon tän koulun opiskelija.”

Poke seisoi leveässä haara-asennossa ja pudisteli päätään. ”Mä olen menossa opiskelijoiden tiloihin.” Poken silmät laajenivat hämmästyksestä, ikään kuin olisin paljastanut salakapakan olemassaolon. Hän katsoi kaveriaan kysyvästi. Kaveri pudisti päätään. Karkasin hissille ilman lupaa.

Päästyäni saunalle, minulle kerrottiin etten pääse sinne, koska bileiden takia opiskelijoiden tilat tyhjennetään. Mistä lähtien opiskelijat eivät saa peseytyä omassa koulussaan! Lähdin vihaisena kotiin. Suihkutellessani kotona raivoni yltyi. Päätin lähteä bileisiin.

Koulun ovella edessäni jonottavat ihmiset käännytettiin pois, koska heillä ei ollut nimeä listassa. He kaikki olivat Taideyliopiston opiskelijoita. Erästä vanhempaa opettajaa ei päästetty hakemaan edes talvitakkiaan koulun naulakosta, jonne hän oli unohtanut sen työpäivän päätteeksi. Valehtelin olevani eräs toinen opiskelija ja pääsin sisään.

Bileisiin oli budjetoitu niin paljon rahaa, että koulun sisätorille oli rakennettu bileitä varten uusi keittiö. Siinä oli hanakin, mutta siitä ei tullut vettä. Vaikka teemana oli kotibileet, tunnelma ei ollut kodikas. Ihmiset seisoskelivat vaivaantuneina ja levottomina kulissikeittiössä ja söivät sipsejä. Oli vaikea uskoa että ne olivat ilmaisia, kaikki näytti niin kalliilta.

Myöhemmin illalla, maatessani torin perällä punaisilla samettityynyillä kattokruunun alla, luulin näkeväni kangastuksen.

Baaritiskin viereen oli rakennettu bileitä varten upouudesta laudasta massiivinen kulissisauna. Se oli suurempi kuin sauna, johon en koskaan päässyt. Joku istui yksin ylimmällä lauteella, kalja kädessään.

Paikka jossa opiskelin, jossa saattoi vapaasti syödä ja peseytyä, oli yhdessä illassa muuttunut ulkoa palkatulla työvoimalla valvotuksi rahan kulissiksi, jossa yksinäiset ihmiset piileskelevät tekaistulla henkilöllisyydellä. Ja minkään ei pitänyt muuttua.

Ruusu Haarla