Punkkari Teemu Bergman kauppaa keikkojen välissä varastettua paistilihaa.
Punkrockbändi Pää kii on vuoden olemassaolonsa aikana muovannut uusiksi suomalaisten käsitykset punkista. Yhtye on saanut pystejä niin Emma- kuin Femma-gaalastakin ja myynyt levyjä ja keikkasaleja loppuun. Bändin perustajaa ja laulaja-kitaristia Teemu Bergmania on haastateltu naistenlehtiin ja tv-ohjelmiin.
Mitä ajattelee mies, joka toi punkin takaisin radion soittolistoille?
Teemu, oletko sä nyt sukupolven ääni?
”No jos oon, niin se on sukupolven kannalta aika huono asia. Mä teen vain musiikkia. Lauluja, joissa on sanoja ja sointuja peräkkäin.”
”Meidän bändissäkin on viisi jätkää, joilla kaikilla kiinnostus punkrockiin tulee aivan eri lähtökohdista, joten en voi kommentoida asioita edes koko bändin puolesta. Miten ihmeessä mä voisin puhua jonkun sukupolven puolesta?”
Monet kuitenkin kuuntelee, mitä sä sanot, ja sun biisit on yhteiskunnallisesti kantaa ottavia.
”Mua ei kiinnosta laulaa mitään piha ilman sadettajaa -juttuja tai varsinkaan mitään Maki Kolehmainen -osastoa. Mä asun tän kaiken saastan keskellä ja olen itsekin osa sitä. Sanoitukseni ovat havaintoja siitä, mitä elävässä elämässä tapahtuu.”
Olet todella tuottelias muusikko. Kuinka itsekriittinen olet omaa tuotantoasi kohtaan?
”No viimeksi kun oltiin biisejä äänittämässä, niin päätettiin, että biisien pitää olla valmiita siihen mennessä, kun viimeinen bussi Malminkartanosta lähtee.
Jälkikäteen sain kuulla, että eräs iso levykauppaketju oli tilannut sitä levyä ennakkoon ihan järjettömät määrät. Että olisihan niitä biisejä voinut hinkata vaikka kuinka paljon, mutta tämä nyt meni bussiaikataulun mukaan.”
Kaikki ovat kai lapsena haaveilleet rocktähteydestä. Mistä sä haaveilit?
”Varmaan tennismaila kädessä leikin soittavani kitaraa ja halusin olla joku Kissin tai AC/DC:n jätkä. Vähän vanhempana se vaihtui johonkin Ramonesin jätkään. Ei mulla mitään realistisia ammattihaaveita koskaan ollut, mutta tuskin kenelläkään lapsella on. Kun näki Miami Vicea, niin heti ajatteli, että olisipa siistiä olla poliisi.”
Nyt kun susta on tullut rocktähti, niin onko se sellaista, kuin ajattelit sen olevan?
”Olisi tyhmää ajatella, että mä olisin minkään sortin rocktähti. Ei ole mitään bändin omaa bussia, jolla backstagelle ajeltais. Itse asiassa mä saatan liftata keikalle esiintymään, jos ei ole rahaa junaan.”
Sulla on monta bändiä, teet dj-keikkoja ja julkaiset muiden bändien levyjä. Onko elämäsi nyt pelkkää musiikkia?
”Tällä hetkellä joo, mutta esimerkiksi vuokrat on maksamatta. Siitä voi tehdä vähän matemaattisia yhtälöitä, että miten kannattavaa tää touhu on. Yks frendi tarjosi kesäksi mulle yhtä ihan järkevää duunia. Mä näytin sille keikkakalenteria ja kysyin, että voiko sieltä olla tän verran pois. Se totesi, että joo, eiköhän me unohdeta nyt se duuni sitten kuitenkin. Tietenkin mä sen ymmärrän. En mä voi olettaa, että muut työntekijät joustaa mun takia.”
Jos olisi joku duuni, jota voisit tehdä etänä?
”Niin, että olisin vaikka joku atk-nero. Mä nyt en suunnilleen osaa edes käynnistää tietokonetta. Tai juuri mitään muutakaan.”
Etkö sä ole jonkin sortin graafikko?
”Äh, vitut. Mä kävin siellä koulussa kääntymässä pari kertaa, kunnes ne antoi mulle kenkää. Jos sinne pitää joku ammatti laittaa, niin kirjoita, että mä myyn tossa Piritorilla varastettuja partateriä ja paistilihaa.”
Olet kiertänyt Suomea eri punkbändien kanssa monta vuotta. Poikkeaako elämä Helsingissä jotenkin merkittävästi maakuntien elämästä?
”Totta kai poikkeaa aivan vitusti. Presidentinvaalien aikaan jengi täällä ihan oikeasti uskoi, että nyt se Haavisto voittaa, koska kaikki ympärillä äänesti sitä. Jos ihminen on asunut koko elämänsä Helsingissä, sillä ei ole mitään käsitystä siitä, minkälaista tuolla maakunnissa oikein on.”
Niin, takahikiällähän voi saada turpiin esimerkiksi vähänkin vasemmistolaisten mielipiteiden vuoksi.
”Yhteiskunnan taloudelliset tekijät vaikuttavat siihen, minkälainen asenneilmapiiri minnekin syntyy. Mikä nyt on sinänsä aika älytöntä, koska Suomessa periaatteessa pitäis olla aika fiksua porukkaa. Kaikki on pakotettu käymään vähintään yhdeksän vuotta koulua, ja suurin osa on käynyt vielä puolet lisää. Ja sitten kuitenkin kun ajat on kovat, ruvetaan äänestämään oikeistopuolueita.”
Niin siis perussuomalaisia vai?
”En mä puhu pelkästään perussuomalaisista, koska ne nyt on aika pitkälle vitsipuolue. Oikeasti tärkeiden yhteiskunnallisten asioiden sijaan mediassa puhutaan jonkun vitun maakunnan rasistivaltuutetun Facebook-päivityksestä. Samaan aikaa voidaan kaikessa rauhassa murtaa ne hyvinvointiyhteiskunnan rippeet, jotka vielä ovat jäljellä. Ja ne ihmiset, jotka ovat huonoimmassa asemassa ja joita nää muutokset eniten koskee, ovat myös kaikkein välinpitämättömämpiä.”
”Tuskin hyväosaiset koskaan köyhyyttä lopettaa. Mistä he muuten enää löytäisivät huoransa, sotilaansa ja siivoojansa. Vai onko siivooja muka jollekin kutsumusammatti?”
Pää kii keikoilla 8.5. Oulun Teatterissa, 9.5. Kajaanin Rockhouse Kulmassa ja 11.5. Kouvolan House of Rockissa.
Kirjoittaja on ikuinen Vuoden nuori journalisti.
Jukka Vuorio
