Poliittinen johto varmistaa suljettujen ovien takana, että leikkaukset aiheuttavat arpia kaikille.
Jos kuka tahansa ehdottaisi politiikan teon lähtökohdaksi sitä, että kaikkia pitää sattua, hänet naurettaisiin pihalle. Ja syystä. Hyvinvointivaltiossa kun pitäisi sattua mahdollisimman harvaa ja mielellään vain niitä, jotka pystyvät iskut kestämään.
Kun valtiovarainministeri Jutta Urpilainen esitti valtion budjetin teon lähtökohdaksi kaikkien satuttamisen, kaikki kuitenkin nyökyttelivät vakavina. Se on kriisitietoisuutta, ja nyt ollaan kriisissä. Ja kun ollaan kriisissä, kaikkia pitää sattua.
Yksikään toimittaja ei vaivautunut kysymään, miksi kaikkia pitäisi sattua. Miksi opiskelijaa, eläkeläistä, yksinhuoltajaa tai yrittäjää pitäisi sattua? Talouskriisi ei lähde pois kurittamalla, vaan korjaamalla rikkoutuneita rakenteita.
Kaikkien satuttamisesta on sitä paitsi huonoja kokemuksia. 1990-luvun alun lamassakin kaikkia sattui. Ennen kaikkea sattui kuitenkin lapsia: 1987 syntyneestä ikäluokasta viidenneksellä on mieli rikki ja neljännes kärsii toimeentulo-ongelmista.
Vastoin ennakko-odotuksia Säätytalolla kuitenkin saatiin aikaan rakenteellisia uudistuksia. Koko hallitus hymisteli taustalla, kun pääministeri Katainen puhui kauniita sanoja kuntien norminpurkutalkoista. Vähemmän normeja, enemmän huolenpitoa. Kukaan toimittajakaan ei vaivautunut kysymään, minkälaisista normeista oikein on kysymys.
Ja miksi olisi vaivautunutkaan, koska vastaus on itsestään selvä: ainoat normit, joilla on väliä talouden rakenteellisessa tasapainottamisessa, ovat siellä missä kuntien menotkin – sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kun puretaan normeja, puretaan peruskoulun ryhmäkokoja ja vanhuspalveluja sääteleviä normeja. Arvatkaapa, laskevatko ryhmäkoot.
Rakenteelliset uudistukset olivat yhtä väistämättömiä kuin talvinen lumisade. Kyse oli käytännön päätöksistä, ei politiikasta. Pragmaattisuus jylläsi, eikä ideologialle jäänyt sijaa.
Säätytalon neuvottelut olivatkin hyvä esimerkki huonosta poliittisesta kulttuurista. Ennen budjettineuvotteluja Jutta Urpilainen ilmoitti suoraan, että julkista keskustelua rakenneuudistuksista ei käydä.
Uudistuksia sorvaamaan perustettiin virkamiestyöryhmä, jonka kokoonpanoa ei tiedetty. Se toi neuvotteluihin oman, salaisen esityksensä. Puolueiden ylin johto käsitteli paperia suljettujen ovien takana, ja sen jälkeen siitä kerrottiin pääkohdat julkisuuteen. Asiaan liittyvä lainsäädäntö ja suunnitelman yksityiskohdat valmistuvat syksyn mittaan. Poliittista valmistelua ohjaa sama, salamyhkäinen työryhmä.
Kehtaako joku tämän jälkeen vielä ihmetellä, miksi ihmisten luotto poliitikkoihin on heikonlaista, hallituspuolueiden kannatus laskee ja hallitus natisee liitoksistaan?
Tuomas Saloniemi
