Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Jukka Vuorio
Kirjoittaja on sydämeltään jouluihminen ja kaipaa lisää joulun tuntua kauppakeskuksiin.
Mitkä ovat varhaisimpia joulumuistojanne? En ole oikein varma omistani, että ovatko ne oikeita muistoja vai muistanko minä vain ne valokuvat niistä varhaisista jouluista. Mutta ainakin sen minä muistan, kun Suomi eli helvetinmoista nousukautta, minä olin kymmenen vuotta vanha, aattoilta lopuillaan ja itkin huoneeni lattialla älyttömän lelukasan keskellä. Itkin, koska olin saanut niin paljon leluja, etten tiennyt missä järjestyksessä niillä leikkiä.
Niin, olin herkkä lapsi. Itkin ilosta ja surusta, milloin mistäkin. Olin pullea ja herkkä. Pullea ja herkkä lapsi aina kyynel silmässä. Nykyään itken lähes pelkästään liikutuksesta Raimo Helmisestä tai Diego Maradonasta kertovia urheiluvideoita katsoessani, vaikka kyllä minä oikeastaan mielellään itkisin yhä muistakin syistä.
Ala-asteen joulukuvaelmassa olin Joosef, Jeesuksen isä. Vai onko se isäpuoli, en tiedä. Jumalahan se oikea isä on. Maria ja Joosef eivät olleet harrastaneet seksiä, Maria tuli raskaaksi ja sanoi Joosefille, että Jumala on sen lapsen isä. Joosef uskoi. Ketään ei kivitetty. Nykyään tuntuu, että aina arabimaailmassa ollaan koko ajan kivittämässä tai ainakin ruoskimassa joku. Tai ehkä länsimainen media vain luo sellaista kuvaa, en tiedä. On niin paljon asioita mitä en tiedä. Jumala tietää kaiken.
No kuitenkin, olin kahdeksanvuotias Joosef, seisoin lavalla hikoilemassa ja tuijotin kahdeksanvuotiaan Marian sylissä ollutta muovista Jeesusta. Hikoilin ja tuijotin. Luulen, että isän tai isäpuolen ominaisuudessa vähän rakastinkin muovista lastani. Niin kuin kahdeksanvuotias voi lastaan rakastaa. Lopulta pääsin pois lavalta ja tilalle tulivat tiernapojat. Yhden naama oli värjätty mustaksi, koska murjaanien kuningas on musta. Musta kuin murjaani. Lopuksi Knihti kertoi tappaneensa tosi paljon lapsia ja sitten tiernapojat ylistivät laulullaan Jumalaa, jonka poikaa Knihti ei kuitenkaan onnistunut tappamaan.
Tiernapoikien jälkeen juhlaan saapui illan pääesiintyjä. Ei nyt sentään Jeesus, hänhän oli lavalla, tosin muovisena, jo joulukuvaelmassa. Pääesiintyjä on Joulupukki. Kristityt viettävät joulua juhliakseen Jeesuksen syntymäpäivää. Juhlarituaali on mielenkiintoinen. Syntymäpäivän aattona Joulupukki vierailee kristittyjen kodeissa ja joulujuhlissa ja jakaa lahjoja niille, jotka ovat eläneet Raamatun oppien mukaan. Vai miten se meni?
Joulua moititaan usein kaupallisuudesta. Onko se totta? Kävin keskiviikkona tutustumisretkellä Itiksen kauppakeskuksessa ottamassa selvää, kuinka joulu näkyy Suomen suurimmassa kauppakeskuksessa.
No, ei se juuri näkynyt. Liikkeiden näyteikkunat olivat aivan tavallisen syksyisen näköisiä. Samat photoshopatut muijat ja äijät täydellisinä. Cooleina, ei juuri hymyilemässä. Hymyileminen ei ole coolia. Paitsi jotenkin tuhmasti ja viekoittelevasti hymyileminen. Paitsi että todellisessa elämässä kukaan ei ikinä onnistu hymyilemään viekoittelevasti, ainoastaan nolosti. Vaikka voiko aito hymy toisaalta koskaan olla nolo? En tiedä, luulen, että ei voi.
Kauppakeskuksen käytäville oli toki raahattu ja ripustettu massiivisia, kimaltavia koristeita. Oli jättimäinen valosta tehty joulukuusikin. Joulukuusen juurella oli tyhjä tuoli ja tuolin ympärillä lahjapaketteja. Minä istuin tuoliin. En tiedä olisiko siihen saanut istua. Pyysin ystävääni ottamaan tilanteesta kuvan. Kuvittelin järjestyksenvalvojia ajamassa minua pois siltä tuolilta. Mutta niin ei käynyt.
Kuva: Antti Meriläinen.
S-Marketissa sentään soi joulumusiikki. Kappale on Bing Crosbyn vanha It’s Beginning to Look Like Christmas jonkun suomalaisen jantterin suomeksi esittämänä, en tunnista kenen. Kaupan valikoimat eivät ole erityisen jouluisia. Joulukinkkua kyllä olisi, mutta en syö sitä. Kun katselee Oikeutta eläimille -yhdistyksen jo vuosia julkisuuteen yhä uudelleen toimittamia videoita, ei tarvinne edes kysyä, miksi en syö kinkkua. Mutta joulupuuroa minä syön. Ja manteleita. Se, joka saa puurosta mantelin, voittaa joulupuuron syönnin. Minusta yhteiskunnassamme kaikkien puurolautasella tulisi olla manteli.
No ei nyt tällä kertaa muuta. Valkoista joulua kaikille, mutta ei sillä tavalla ikävän rasistisesti vaan ihan vaan säiden puolesta!
