Lukijoilla on asiaa Arndt Pekurisesta, PKK:sta ja USA:sta.
Sodassa ilmaan ammuskelijat
SODASSA OLI MYÖS NIITÄ, jotka omantunnon syistä paukuttelivat ilmaan vaarantaen siten omiensa hengen. Jos jokainen Suomen sotilas olisi näin tehnyt, niin miten olisi käynyt? En kannata sotaa enkä ihmisten ampumista, joten en tiedä, miten olisin toiminut, jos olisin ollut sotilas.
Monellako oli Arndt Pekurisen rohkeutta kieltäytyä, kun tiesi, että kuula ammuttaisiin omaan kalloon. Hänenkin tapauksessaan vain tiettyjen henkilöiden toimesta ilman perusteellisempaa selvitystä.
Arndt Pekurisen aikaan elämänmeno oli toista kuin nykyään. 1930-luvulla lapuanliike oli voimissaan ja epäsuotuisten henkilöiden kyyditykset yleisiä. Toimiin osallistujia ei yleensä tuomittu, vaikka tapauksia oikeuteen vietiinkin.
Idea Arndt Pekuriselle suunnitellusta puistosta Pasilaan Rauhanaseman lähettyville on hyvä. Kannatan ajatusta.
Anneli Bergholm
Helsinki
_______________
Ei enää Voimaa tänne
OLEN KOVASTI PAHOILLANI, mutta taisin ylittää valtuuteni tilatessani Voima- lehteä jaettavaksi tänne kirjastollemme (paikkakunnan nimi poistettu).
Muu kirjaston väki tutustui lehteen ja totesi, ettei kirjastossamme tarvitakaan kyseistä lehteä.
Olen hyvin pahoillani tapahtuneesta ja joudun peruuttamaan tilauksen.
Tosin minusta henkilökohtaisesti lehti oli kuitenkin kiinnostava ja aion hankkia sitä itselleni jatkossakin jotakin kautta.
Osa-aikainen kirjastonhoitaja
_______________
PKK on terroristiryhmä
HYVÄ KRISTIINA KOIVUNEN. Te kirjoititte, että ”Turkin valtion mielestä kurdisissit ovat terroristeja”(Voima 7/05, ”Kansannousu”). Myös USA:n mukaan PKK on terroristiryhmä: www.globalsecurity.org/security/library/news/2003/11/sec-031114-usia02.htm. Saksakin on samaa mieltä: www.turkishweekly.net/news.php?id=19401
Yakup Yilmaz
_______________
Toimitus vastaa
Kurdistanin työväenpuolue PKK on myös Euroopan unionin virallisessa terroristijärjestöjen luettelossa.
_______________
Oman kulttuurin turmelijat
MIKSI HYÖKKÄÄTTE USEIN jutuissanne omaa kulttuuripiiriä eli länsimaista kulttuuria ja erityisesti USA:ta vastaan? Hävettää teidän toiminta. Voiman kansi 6/05 on hyvä esimerkki siitä! USA on sentään demokratia ja Presidentti Bush laillisesti valittu presidentti. Puuttukaa esimerkiksi kehitysmaiden puuttuvaan demokratiaan ja näiden maiden johtajiin. Mitä muuten ajatte takaa, kun teette pilaa USA:sta? Eikö siinä maassa ole mitään hyvää? Tehkää edes yksi realistinen juttu USA:sta!
Suvi
_______________
Keskustelusivu Voimalle!
MIELESTÄNI Voiman nettisivuille voisi avata keskustelupalstan, jossa voisi keskustella muun muassa artikkeleista. Varsinkin kun artikkelit ja lehti kokonaisuutena ovat ajatuksia herättäviä.
Ali Abdalla
_______________
Ilostavaa sortimenttia
KIITOS INNOVATIIVISEN, mielenkiintoisen ja horisonttia laajentavan lehden toimitukselle. Artikkelit, joita minulla on ollut ilo lukea, ovat edustaneet juuri sitä sortimenttia, jota aina toivoo käsiinsä saavan.
Jenny
_______________
Yksipuolisesti moninaisuudesta
OIH JA VOIH. Kyllä on niin yksipuolista teidän lehtenne sisältö, etten löydä edes sanoja kuvaamaan. Tehkääpä vaikka juttu yhä lisääntyvistä lähiöistä, joissa suomalaiset ovat vähemmistönä ja sitten arvioikaa uudestaan, onko se monikulttuurisuus niin hienoa sittenkään.
Itse asun tällaisessa lähiössä, enkä pidä tästä uudesta maisemoinnista, jotka Suomen uusasukit ovat kehittäneet. Parkkipaikat täynnä romuautoja ja roskaa. Myöskään en pidä siitä, että rasismi on suomalaisvastaista.
Täällä ei suomalaisnuoret käy nuorisotiloissa, koska sieltä saa turpaan näiltä jengeiltä. Olen itsekin joskus nuorempana uskonut naiivisti monikulttuurisuuteen, mutta kun olen nyt sen todellisuuden omin silmin nähnyt, niin mitään herkkua se ei ollutkaan.
Odotan innolla, milloin kulttuuriseurat alkavat järjestää Suomi-iltoja ja milloin paneudutaan yhtä sydämellä esimerkiksi suomen kielen kehitykseen ja sukulaisheimoihin kuin näihin Afrikka-unelmailtoihin. Muistakaa suomalaiset, että meidän oma kulttuurimme ja kansamme alkaa olla uhanalainen! Ovatpahan tulevaisuudentutkijatkin povanneet suomen kielen katoamista.
On hienoa, että kaikilla on oikeus omiin haihatteluihin, mutta Suomi on evankelisluterilainen ja vaikka kouluissa on muslimien takia monet perinteet hävitetty, on sääli, että lapsista väkipakolla muokataan monikulttuurisia.
Itse en ole minkään uskonnon kannalla, mutta toisaalta ehkä sitten tulisi ahaa-elämys näille naiiveille paremman luokan kansalaisille, jos yhtäkkiä oltaisiin siinä tilanteessa missä moni muu on. Työttöminä, köyhinä ja karmean realismin kohdanneina. Koska työttömillä ei ole varaa valita mitä suuhunsa laittaa tai mitä firmaa boikotoida milloinkin.
Hienoa utopiaa sinänsä…
Nimimerkki yksipuolista
_______________
Voiman sivuilla saa käydä keskustelua. Lähettäkää vastineita, valituksia & kehuja osoitteeseen Voima/Lukijaposti, Hämeentie 48, 00500 Helsinki tai sähköpostilla voima@voima.fi. Toimitus lyhentää lukijapostia kysymättä. Kirjoittakaa mieluusti omalla nimellä & liittäkää mukaan yhteystietonne.
Voima