Lukuaika: 3 minuuttia

Lukijaposti

Lukijoita huolettavat kännykät, broilerit sekä Voima-lehden tila.

Biologinen koe mallia turbo

KIMMO JYLHÄMÖ viittasi artikkelissaan ”Karvat pystyssä” (Voima 5/05) Lundin yliopiston neurokirurgian professorin Leif G. Salfordin lausumaan, jonka mukaan käynnissä on maailman suurin biologinen kokeilu, kun neljäsosa ihmiskunnasta altistuu kännyköiden ja niiden tukiasemien sähkömagneettiselle kentälle.

Minä ja naapurini, useimmat epäisänmaallisesti kännykkänarkomanialta itsensä säästäneitä, pääsimme tahtomattamme laboratoriorotiksi, kun Savonlinnan Puhelin Oy:n kakkosketjun sikariporras päätti sijoittaa GSM-tukiaseman taloyhtiömme tiloihin. Siihen tarvittiin vain puhelinyhtiön edustajan ja taloyhtiömme hallituksen puheenjohtajan kahdenvälinen sopimus, jonka on määrä olla voimassa viisi vuotta ja sen jälkeen jatkua toistaiseksi kuuden kuukauden molemminpuolisella irtisanomisajalla. Yhtiökokouksessa ei asiasta äänestystä sallittu.

Sopimuksen mukaan muun muassa ”kaikki sopijapuolten toisilleen toimittamat asiakirjat ja piirustukset ynnä muut ovat luottamuksellisia”. Syytä ”luottamukseen” todennäköisesti onkin, sillä kun tiheään asutussa kaupunkiympäristössä antenneja on yhdellä katolla tavallisesti yksi, lähetysteholtaan (toisen teleyhtiön edustajan mukaan) korkeintaan 20 wattia, meillä niitä on peräti kolme, kukin 40 wattia (jos puhelimitse ilmeisesti vahingossa minulle annettu tieto paikkansa pitää). Sähköä ilmassa riittää!

Kesän alussa katolle ilmestyivät aivan uudenlaiset, aiempaa leveämmät antennit. Kun sopimustekstin mukaan ”laitteiden mahdollisista muutoksista tai lisäyksistä tulee sopia kirjallisesti”, kysyin dokumenttien säilytyksestä vastaavalta isännöitsijältä, mitä mahdollisesti oli sovittu. Kirjallisesti ei mitään. Salaiseksi ilmoitetun muistion mukaan sopimus oli sovittu tehtäväksi vasta syksyllä. Näin ollen kukaan taloyhtiöstämme ei tiennyt, millaisia ja minkä tehoisia laitteet olivat. Kaksoissokkokoe kännykkäyhtiön tapaan.

Kokeen tuloksista tiedämme valitettavasti sen järjestelyjä enemmän. Ensimmäisenä ehätti sairaalakuntoon talon epileptikko. Lähimuistin lipsumista, nivelkipuja ja selittämätöntä väsymystä esiintyy useammalla kuin yhdellä asukkaalla ja minua ”huipputekniikka” 20 metrin etäisyydellä olohuoneestani huimaa – kirjaimellisesti. Vastapäisen talon aiemmin runsas kattolinnusto on kutistunut ja kalalokkiperheen yllättävät poikaskuolemat panevat kyselemään, odottaako meitä ensi vuonna äänetön kevät ja siivetön syksy.

Kuka karkottaisi pesästämme ahneuden ja vimpainhumalan sinne synnyttämän säteilevän käenpojan ennen kuin se karkottaa kaiken elämän ympäriltään. Säteilyturvakeskuksesta ei valitettavasti ole apua.

Mirja Ruokonen

Koe-eläin, lainsuojaton

Savonlinna

_______________

Broileria lounaaksi?

ELÄINTEN OIKEUKSIA puolustavan Animalian kesäkuinen mainoskampanja eläintuotannosta lopetettiin negatiivisen palautteen vuoksi. Antoivatko negatiivista palautetta lihansyöjät, jotka eivät halua nähdä, kuinka lihaa tehdään, vai lihatehtaat, jotka eivät halua näyttää kuinka lihaa tehdään?

Seuraavaksi arkipäivää tehtailta. Lihakanoja eli broilereita tuotetaan Suomessa jopa 50 000 linnun halleissa, joissa liikkumatilaa lintua kohti on alle 20 x 20 senttiä.

Kuuden viikon kasvatusaikana hallista ei siivota ulosteita, joten osa linnuista sokeutuu likaisen ja ammoniakkisen ilman vuoksi, uloste myös tarjoaa loisille ja bakteereille kylläiset oltavat.

Broilereista 5–10 prosenttia kuolee kasvatusaikana, syinä yleensä tartuntataudit, nälkäkuolemat ja sydänviat. Sydänvikoja tulee, kun kasvaminen maksimoidaan kasvunedistäjillä, jotka kasvattavat lintua niin nopeasti, että sydän ei pysy vauhdissa mukana.

85 prosenttia Suomen munivista kanoista asuu verkkohäkeissä, jotka Ruotsissa on kielletty. Häkissä on kolme kanaa ja kaikilla tilaa noin 22 x 22 senttiä, häkin mataluus estää suorassa seisomisen. Häkit ovat hygieenisiä, ja kanoissa on vähemmän loisia ja tartuntatauteja kuin broilereissa, mutta turhauttavissa häkeissä esiintyy kannibalismia, jota vähennetään nokkien katkaisulla.

Häkkikana ei voi liikkua, joten jo normaali askel voi katkaista hauraan jalan, kun kanaa viedään ”uransa” jälkeen teuraaksi. Vuosittain tuhansia kanoja kuolee teurasmatkalla kehnoissa olosuhteissa. Joka vuosi puoli miljoonaa surkastunutta kanaa hylätään ihmisravinnoksi kelpaamattomana. Liki kaikki tiedot ovat kirjasta Tiedätkö mitä syöt?

Onneksi on luomumunia, jotka tuotetaan paremmissa oloissa, mutta missä on luomubroileria? Moni ajattelee kai vain lihan halpuutta, kun ei tiedä eläimen kärsimyksistä. Nykymeno onnistuu, kun teollisuus tekee tuotteet mahdollisimman kustannustehokkaasti, mutta kuitenkin lakeja noudattaen. Asiat muuttuvat, jos kuluttajat haluavat. Kiitos Animalialle yrityksestä ravistaa ihmisiä.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Ossi Vertainen

_______________

Nyt oli hyvä lehti

KERRANKIN Voima-lehteä oli ilo lukea. Useimmiten lehti on niin ladattu vasemmistonuorten ja kannabiksen pössyttelijöiden jutuilla, etten jaksa lukea puoliakaan. Tällä kertaa rasitteena oli vain Markus Draken kirjoitus. Ympäristöaktivistina lähinnä surettaa metsien tuhlaus sellaisten julkaisemiseksi.

Anna-Reetta Korhosen juttu körttiläisyydestä oli uskomattomalle ihmisellekin hienoa luettavaa ja hyvin kirjoitettu ja karsi tehokkaasti ennakkokäsityksiä. Körttiläisillähän onkin perisuomalainen elämänasenne! Juttu öljyhuipusta taas oli ajankohtainen ja asiallinen. Ruotsissa öljyn tulevat saatavuusongelmat tiedostetaan selvästi voimakkaammin kuin täällä ja panostetaan jo täysillä rataverkon parantamiseen ja rakennetaan jopa melkein 300 kilometriä uutta rautatietä Perämeren rannikolle. Täällä vain puhutaan hiljenneiden rataosuuksien purkamisesta. Mietityttää minuakin, milloin Espoon päättäjät monien muiden ohella mahtavat herätä todellisuuteen, että juhlat voivat pian olla ohi.

Piia Häkkinen

_______________

Voima on huono lehti

HALUAISIN ILMAISTA INHONI lehteänne kohtaan. Pahempaa populismivasemmistolaisuutta en ole nähnyt aikoihin. Muodikkaat USA:n vastaiset artikkelit täyttävät lehtenne sivuja. Bushista tehdään pilakuvia ja yhdessä hörötellään punaliput liehuen. Jumala-sana kirjoitetaan pienellä samalla kun ivallisesti haukutaan ihmisten uskontoa. Kirjoitussävy jutuissanne on vainoharhainen ja omistanne eroavat mielipiteet teilataan tyhmien kapitalistien riistopuheiksi.

Yrittäkää edes kirjoittaa vähemmällä kiihkolla ja asiallisemmin. Kriittinen voi olla mutta aina ei tarvitse kirjoittaa ylhäältä alaspäin toisten arvomaailmoja teilaten.

Jos tämä ei onnistu, voitte oikeastaan lopettaa lehtenne teon, muuttaa Pohjois-Koreaan ja pyyhkiä seuraavalla painoksella perseenne.

Kaiken kaikkiaan lehtenne on kuvottava esimerkki wannabe-vasemmistolaisuudesta joka on muodikasta sekä helppoa vallitsevassa maailmantilanteessa.

Kyösti Kallio

_______________

Voima

  • 9.9.2009