Jani Kaaro kertoo rottakokemuksistaan.
ENSIMMÄISET UUTISET KANTAUTUIVAT LÄHEISELTÄ MAATILALTA. Tilalle oli ilmestynyt rottia eikä kukaan tiennyt mistä invaasio oli peräisin. Sitten kesänaapurista kerrottiin vielä kummempia. Pihalle oli tullut iso rotta, ja isäntä oli yrittänyt tappaa sen, muttei hennonut. Emäntä tappoi sen haravalla. Tästä ei kulunut kuin tovi, kun meidän kaivoveteemme ilmestyi outo haju.
Ensin sen sivuutti vain jostakin kantautuvana kompostin hajuna. Kun se seuraavaksi tulvahti nenään, oli pakko mennä kaivolle. Sielläpä rötkötti pohjalla iso, iso rotta.
Kylällä on pitkät kokemukset rotista. Lähistöllä sijaitsee vanha kaatopaikka. Kun se joskus 1980-luvulla lopetettiin, rotat muuttivat kertaheitolla pois. Koko seutukunta vilisi rottia. Niitä tipahti satamäärin kaivoihin ja ne tunkeutuivat sisätiloihin ovista ja ikkunoista.
Siksipä kuka tahansa naapuri osasi kertoa, mitä tehdä kun mätänevä rotta on saastuttanut kaivon. Kaivoon kaadetaan vetyperoksidia. Parin päivän päästä vesi on juotavaa. Outo olo siitä tulee, kun tietää juoneensa päiväkaupalla rottavettä. Veden lemu seuraa kaikkialle.
Jääkaapissa on eilen keitetty puuro – se on tehty rottaveteen. Nuokin perunat on keitetty rottavedessä. Ja rypäleet huuhdeltu sillä. Entä hampaiden harjaus? Ja kun menet pissalle… no, paras olla ajattelematta.
Kun tämä episodi oli onnellisesti ohitse, muutaman viikon päästä kaivoveteen tuli sama vanha lemu. Tällä kertaa kaivossa oli kaksi rottaa. Ne olivat ensimmäistä rottaa pidemmälle mädäntyneitä. Veden seassa lillui triljoonittain irtokarvaa ja rottien ruumiit olivat pöhöttyneet niin turpeiksi, että ne olivat pulpahtaneet pinnalle kuin korkit.
Taas oli vuorossa sama käsittely. Tällä kertaa myös tyhjensin kaivon ja tukin joka ikisen reiän, josta änkyrimatoa suurempi otus mahtuisi ujuttautumaan sisään.
Yhtenä päivänä kesken tätä episodia kävin naapurissa, jossa emäntä innostui kertomaan kesäflunssastaan ja mikä sen paransi. ”Otin Echinaforcea ja Molkosania. Minä uskon maitohappobakteereiden voimaan”, hän sanoi.
Totesin, että meillä luotetaan enemmän näihin perinteisiin kolibakteereihin.
Jani Kaaro
