Teksti Erick Cabrera

Kirje puolivuotiselle pojalleni.

Rakas poikani.

Tänään on kulunut kuusi kuukautta siitä, kun saavuit maailmaan. Mutta oikeastaan sinusta tuli osa elämääni jo paljon aikaisemmin. Sinä päivänä, kun näin sinut ensimmäisen kerran ultraäänikuvassa ja kuulin sydämesi sykkivän 160 kertaa minuutissa, tunsin yhteyden sinuun. Niin ison ja vahvan ja valtavan, etten oikein tiedä, miten sitä kuvailisin.

Minä ja äitisi olimme astuneet lääkärin vastaanotolle tyttöystävänä ja poikaystävänä, rakastavaisina ja ystävyksinä. Kun astuimme ilosta pillittäen lääkärin vastaanotolta aurinkoiselle kadulle, jokin oli muuttunut. Sanotaan, että kun naiset muuttuvat äideiksi, heistä tulee tiikereitä. Mutta tiikeri on raivokas ja pahapäinen erakko, mustasukkainen, epäluuloinen ja varovainen. Sen poikaset lymyilevät heinikon piilossa, eikä niillä ole lupaa lähteä omille tutkimusretkilleen. Muutos, jonka sinä sait aikaan, oli paljon isompi. Sinä teit meistä lauman.

Siitä alkoivat meidän yhteiset seikkailumme. Aivan ensimmäisenä tuli se lämpöaalto. Äidilläsi oli yhtäkkiä niin tulenpalavan kuuma, että hän hyppäsi kaiket yöt sängyn ja ulos viritetyn riippumaton väliä. Riippumatosta hän siirtyi jälleen suihkun kautta sänkyyn, kun moskiitot olivat syödä hänet elävältä.

Minäkään en enää nukkunut öisin. Rasvasin aamuyöllä äitiparkasi kuumasta kihiseviä jalkoja ja pompin jousipatjalla hänen kääntyillessään ympäri ja taas ympäri kuin kebabvarras. Muistatko ne mustavalkoiset karhut siinä kuvakirjassa, jonka lainasimme vähän aikaa sitten kirjastosta? Ne ovat pandoja. Minulla oli siihen aikaan jokseenkin samanlaiset renkaat silmieni ympärillä kuin niillä. Nykyisin minua jo vähän naurattaa, kun muistelen niitä öitä.

Sinä olit alusta saakka hyvin määrätietoinen vauva. Pitkin matkaa viestit meille hämärästä, pehmoisesta pikku ohjaamostasi, mitä tarvitsit ja mitä et voinut sietää. Äitisi oli oksentaa joka kerta, kun bussi ajoi katuruokakojujen ohi ja öljyssä paistettujen fritangaruokien haju tunkeutui bussiin avoimista ikkunoista. Ennen hän oli ollut oikea peto syömään chiliä ja rouski aamupalaksi kokonaisia chilipalkoja, mutta yhtäkkiä kaikki oli hänen mielestään aivan liian tulista. Hän ahmi hedelmäsalaatteja ja keitettyjä vihanneksia. Kahvin haju puistatti häntä.

Hän tunsi myös, kun olit väsynyt. “Vauvan pitää levätä”, hän saattoi yhtäkkiä ilmoittaa, ja sitten hän rojahti makuulle.

Sitten sinulle kehittyi ruokahalu. Minun piti lähteä tuon tuosta metsästämään sinulle ruokia, joita halusit syödä. “Vauva haluaa appelsiineja”, sanoi äitisi, omituinen lasittunut katse silmissään. Kannoin selkä vääränä torilta muovikasseittain hirvittävän kirpeitä appelsiineja, joista ihmiset tekivät yleensä sokerin kanssa mehua. Äitisi söi niitä seisaaltaan keittiössä neljä tai viisi pukahtamatta sanaakaan viipaleiden nielemisen ohessa. Pienen melonin kokoisia greippejä meni joskus kaksi kerralla. Ja sitruunoita. Ja keltaisia passiohedelmiä, joiden pelkkä tuoksukin saa irvistämään. Niin. Sinä pidit valtavasti kaikesta kirpeästä.

Yhtäkkiä ruokahalusi muuttui. “Vauva haluaa Snickers-patukan”, äitisi ilmoitti. Tietenkin halusit sen sunnuntai-iltana, jolloin kaupat olivat kiinni. Minä kolusin kaikki lähitienoiden sekatavarakioskit kilometrien säteellä ennen kuin löysin sen siunatun patukan. Joskus ostin monta ja laitoin ne pakastelokeroon, mutta kun seuraavan kerran kurkistin lokeroon, ne olivat kadonneet.

Se kaikki oli meille uutta. Kenelläkään meistä kolmesta ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli tapahtumassa ja miten meidän tulisi toimia. Toimimme intuitiivisesti, vaistojemme varassa. Ehkä siksi aloimme tehdä asioita yhdessä.

Äitisi kuunteli sinua tarkalla korvalla, kuulosteli, mitä tarvitset, jotta sinulla olisi kaikki hyvin. Samaan aikaan minussa kasvoi toisenlainen vaisto. Halu suojella teitä molempia. En koskaan tuntenut oloani ulkopuoliseksi äitisi vatsan pyöristyessä. Ymmärsin, että se vatsa oli meidän molempien. Meillä oli tehtävä. Ja kun raahasin kotiin niitä iänikuisia appelsiineja, kannoin kassit kynnyksen yli tyytyväisyydestä kehräten kuin jokin eläin, joka onnistunut saalistamaan jälkeläiselleen ruokaa.

Tarpeeni suojella sinua oli välillä sietämättömän vahva. Muistan, miten minua pelotti, kun aloitimme matkamme Suomeen ja Costa Ricassa jäimme lennolta. Olimme vieraassa kaupungissa suurten matkalaukkujen kanssa. Meidän oli etsittävä jostakin nettikahvila uusien lentojen ostamista varten. Stressaantunut ja väsynyt äitisi alkoi voida huonosti. Muistan ikuisesti myös sen työmiehen haalariin pukeutuneen enkelin, joka johdatti meidät lähellä olevaan hotelliin lepäämään.

Yhtäkkiä minulle oli yksi lysti, että olimme hotellihuoneessa Alajuelassa emmekä lentokoneessa Atlantin yllä kuten olimme suunnitelleet. Sinulla oli taas kaikki hyvin. Millään muulla maailmassa ei ollut mitään väliä.

***

Nyt olet jo iso poika, puolivuotias. Se ryppyinen, mustatukkainen pieni otus, jonka näin syntyvän eräänä maaliskuisena iltapäivänä, on kadonnut. Olet oppinut monta asiaa. Osaat syödä vihanneksia, työntää tavaroita suuhusi, nauraa ja tarttua varpaisiisi. Rakastat kirjoja, yhdessäoloa ja ulkoilemista.

Odotan ihan hirveästi, että kasvat vieläkin suuremmaksi. Haluaisin niin kovasti opettaa sinulle kaikenlaista. Asioita, jotka olen itse oppinut tässä matkan varrella. Ja aika paljon myös niitä samoja, joita minun oma isäni opetti minulle silloin, kun oli minun vuoroni olla pieni poika. Jotkut niistä asioista tuntuivat silloin sellaisilta, ettei niistä voisi ikinä olla mitään hyötyä, ja kuitenkin niistä oli.

Sitten, kun osaat kävellä, menemme kävelemään metsään. Oikein viivytään siellä, ei pidetä kiirettä. Puhutaan elämästä, siitä, millainen suunnaton valta ihmiselle on annettu rakentaa ja rikkoa tätä yhteistä maailmaa. Toivon, että opit iloitsemaan siitä, mitä sinulla on juuri tällä hetkellä, koska mikään täällä ei ole ikuista. Haluan neuvoa sinua käyttämään aikasi tässä maailmassa hyvin, tekemään hyvää, jotta voisit itsekin hyvin.

Haluaisin antaa sinulle työkaluja, joiden avulla selviydyt tässä isossa ja vaarallisessa maailmassa. Kaikkein tärkein niistä on tietoisuus siitä, että kaikilla teoillamme on seurauksensa, ja ne näkyvät paitsi omassa elämässämme, myös muiden ihmisten elämässä. Haluaisin, että sinulla olisi rohkeutta karkottaa itsekkyys kauas elämästäsi. Että oppisit, miten valtava voima piilee myötätunnossa, ja miten tärkeää on jakaa omastaan niiden kanssa, joilla on vähemmän kuin itsellä. Antaa pyytämättä mitään takaisin, hyvästä tahdosta. Niin, että se, mitä teet, lähtee sydämestä – ei halusta näyttää muille, miten hyvä ihminen olet.

On myös asioita, joita en toivoisi sinun koskaan joutuvan kohtaamaan. Lupaan tehdä mitä ikinä pystyn, jotta et ikinä olisi koskaan kovin kauan nälissäsi etkä milloinkaan ajattelisi, että kukaan ei rakasta sinua. Voin kertoa sinulle, että on tosi vaikeaa mennä nukkumaan, kun suolet kiljuvat nälästä, eikä ole mitään, millä hiljentää ne. On myös vaikeaa kasvaa isoksi sellaisessa perheessä, joka on niin iso, ettei siellä vain yksinkertaisesti riitä tarpeeksi rakkautta jaettavaksi joka ikiselle.

Sait syntymälahjaksi kaksi kulttuuria. Kaksi kieltä, kaksi isänmaata. Yhtenä päivänä lautasellasi on punaisia papuja ja keittobanaania, toisena perunoita ja ruisleipää. Haluaisin sinun säilyttävän kummastakin kotimaastasi sen, mikä on säilyttämisen arvoista, hyvää, kaunista ja tärkeää. Minusta olisi hienoa, jos sinusta tulisi sosiaalinen ja avulias. Tervehtisit naapureita, juttelisit ja hymyilisit ihmisille. Toivon, että opit kunnioittamaan ja auttamaan vanhuksia. Nousemaan ylös ja tarjoamaan istumapaikkasi jollekin toiselle täydessä bussissa. Säilytä nämä asiat Nicaraguasta.

Haluaisin myös nähdä sinun kasvavan rehelliseksi ja vilpittömäksi. Haluaisin sinun olevan mies, joka saapuu paikkoihin ajoissa ja hoitaa asiansa täsmällisesti. Jos sinusta jonakin päivänä tulee isä, toivon, että jaat vanhemmuuden vastuun, nautit isyydestäsi ja vietät paljon aikaa perheesi kanssa kuten suomalaiset isät. Toivon, että opit kunnioittamaan luontoa ja nauttimaan sen läheisyydestä. Pidäthän aina näistä asioista kiinni. Ne ovat osa suomalaisuuttasi.

Nicaraguassa lapselle voi antaa korkeintaan kaksi etunimeä. Sinulle laitoimme niiden kahden nimen perään vielä hännän. Kolmas nimesi muistuttakoon sinua siitä, että jos sinun pitää valita tiikerin ja leijonan välillä, kannattaa aina olla leijona. Lauma leijonia on aina vahvempi kuin yksi vihainen tiikeri.

Rakkaudella pojalleni Yali Lucas Leonille hänen puolivuotispäivänään,

Papa Lion

“The conquering lion shall break every chain.” (Bob Marley)