Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Hanna Kuusela
Pienet askeleet perussuomalaisten ja Eurooppalaisen Suomen välissä.
Suomen virallinen EU-politiikka on jo pitkään hiihtänyt kenen tahansa sellaisen perässä, joka on tai on joskus ollut EU:n ytimessä. Ytimessä oleminen tarkoittaa usein sitä, että eletään niin kauan Brysselissä, että sen ulkopuolisesta maailmasta ei enää muisteta muuta kuin siellä asuvat maataloustuen nostajat.
Brysselin kaduilla sitten otetaan pieniä askelia kohti sellaista päämäärää, josta ei puhuta. Kaikkein mieluiten näitä askelia pitää ottaa niin, että kukaan Brysselin ulkopuolella ei tajua mitään tapahtuvan.
Jossain näihin pieniin askeliin on kuitenkin taidettu hermostua: viime viikolla tuli uutinen, että europarlamentin porvaripuolueista koostuva ryhmä hajoaa.
Pääsyynä on se, että etenkin Britanniasta löytyy sellaisia oikeistolaisia, jotka vannovat kyllä EU:ssa vallitsevan markkinaliberalismin nimeen mutta vastustavat sitä, että pienten askelten kautta ollaan siirtymässä kohti liittovaltiota. He haluavat pitää kiinni kansallisvaltioista.
Tässä ei ole mitään uutta: britit ovat aina suhtautuneet unioniin juuri näin. Uutta on se, että kysymys politisoitui jälleen tavalla, josta voisi ottaa oppia Suomessakin.
Juuri tämä oikeistolaisten sisäinen kitka tarjoaisi mahdollisuuden uudenlaiselle keskustelulle Suomen EU-politiikasta. Kumpaa leiriä esimerkiksi Suomen hallitus virallisesti kannattaa? Kunpa tietäisin. Koska sanaa liittovaltio tai federalismi ei Suomessa uskalla käyttää kukaan muu kuin pikkuinen Eurooppalainen Suomi (sitä kannattaen) ja perussuomalaiset (sitä vastustaen), suuri osa EU-keskustelua on asioiden ohi puhumista.
Näin tapahtuu myös silloin, kun asioista tehdään selkoa. Hallitus julkaisi EU-poliittisen selontekonsa muutama viikko sitten piristääkseen suomalaista keskustelua. Jos joku on pirteä vielä tekstin luettuaankin, lukija on varmasti EU-tutkija tai EU-virkamies. Sanoja federalismi tai liittovaltio ei tietenkään mainita. Sen sijaan niiden ympärillä otetaan pieniä askelia ja selonteon mukaan unionista halutaan sosiaalinen. Tämä tehdään oikeuksia tukemalla, standardeja vahvistamalla ja työllisyysastetta nostamalla. Sitä ei kerrota, miten oikeuksia tuetaan, standardeja vahvistetaan ja työllisyyttä nostetaan.
EU-keskustelu virkoaisi kerralla, jos esimerkiksi tällaiset houreet sosiaalisesta Euroopasta kytkettäisiin kysymykseen federalismista. Jos EU:n halutaan toimivan sosiaaliturvaan ja tasaisempaan tulonjakoon liittyvissä kysymyksissä, liittovaltio on järkevä suunta. Liittovaltio voi tukea, nostaa ja vahvistaa myös muuten kuin paperilla. Jos taas kaikki nämä kysymykset näyttävät toimivan paremmin kansallisvaltioissa, liittovaltio on paras poistaa horisontista. Kansallisvaltiot kun jo vahvistavat, tukevat ja nostavat – tosin laihoin tuloksin.
Näin yksinkertaista ja kuitenkin juuri niin vaikeaa.
