Nyt, kun kokonainen sukupolvi ruotsinsuomalaisia on kasvanut kansankodin helmassa, on ryhdytty entistä avoimemmin puhumaan ongelmista, joihin suomalaiset jälkeläisineen vieraassa törmäsivät.
TEATTERI Suomea eniten sivunnut kansainvaellus kautta aikain lienee 1960-luvun massiivinen muuttoliike työn perässä Ruotsiin. Nyt, kun kokonainen sukupolvi ruotsinsuomalaisia on kasvanut kansankodin helmassa, on ryhdytty entistä avoimemmin puhumaan ongelmista, joihin suomalaiset jälkeläisineen vieraassa törmäsivät.
Ruotsi oli silloin vielä maahanmuuttajiin tottumattomaton maa. Susanna Alakosken romaani Svinalängorna (Sikalat) lienee tämän genren merkittävin tai ainakin tunnetuin teos.
Sikaloita voisi pitää yhtäältä inhorealistisena, traagisena tarinana vieraalle maalle joutuneesta perheestä, jota viina lähtee viemään, mutta samalla myös perheen tyttären hienona selviytymistarinana.
Ajatus Alakosken romaanin kääntämisestä näyttämökielelle kuulosti melko hurjalta. Ei siksi, että jutusta puuttuisi draamalle aina tarpeellisia konflikteja tai yllättäviä juonenkäänteitä, vaan siksi, että ensimmäinen ajatus Svinalägornasta on tarinan kertojaminän näkökulmasta kuitenkin ”rähinätodellisuuden” kuvaus.
Se ilman muuta kääntyy myös asetelmaksi ”Heja Sverige – skit Finland”. Näin siitäkin huolimatta, ettei kansankoti likikään kaikissa käänteisssään miltään absoluuttiselta onnelalta vaikuta.
Marina Meinander ja Mikaela Granit onnistuvat välttämään kaikki tekstissä piilevät ansat, joihin langetessaan juttu kääntyisi naureskeluksi monikulttuurisuuteen totuttelemiselle.
Riksteaternin, Wasa Teaternin sekä suomenruotsalaisen Blaue Frau- & ruotsinsuomalaisen Uuden teatterin yhteistuotanto Svinalängorna 13.–14.4. Espoon Kaupunginteatterissa, 15.4. Kotkan kaupunginteatterissa, 17.4. Åbo Svenska Teaterissa, 19.4. Tampereen Työväen Teatterissa, 20.4. Jyväskylän kaupunginteatterissa, 21.4. Kuopion kaupunginteatterissa, 23.4. Oulun kaupunginteatterissa & 26.4. Wasa Teaterissa.
Lue lisää Fifistä.
Mikko-Oskari Koski