EU:ssa on sananvapaus, mutta esimieheltä kannattaa kysyä, milloin sitä saa käyttää.

Eräissä illanistujaisissa europarlamentin tuttu virkamies alkoi valittaa siitä, ettei suomalainen media käsittele tarpeeksi EU-asioita. Yritin puolustautua: unioni tuottaa niin valtavasti turhanpäiväisiä vihreitä ja valkoisia kirjoja, päätöslauselmia ja tiedonantoja, ettei niiden seasta voi löytää olennaista ja kiinnostavaa.

Pah, sanoi virkamies ja totesi itse olevansa oikein hyvin selvillä siitä, mitä EU:ssa tapahtuu. ”No mikset sitten kirjoita aiheista, keskustele julkisesti, kerro meille, jaa tietoa?” kysyin.

Niin, miksi kuulemme EU-instituutioissa työskentelevien mielipiteitä niin harvoin? Siksi, että virkamiehiä on varoitettu kertomasta niitä.

EU:n virkamiehiä koskevat säännökset määräävät, että virkamiehen, joka aikoo julkaista yksin tai yhdessä ”mitä tahansa yhteisöjen toimintaa koskevaa aineistoa, on ilmoitettava siitä nimittävälle viranomaiselle etukäteen”.

Esimiehellä on 30 työpäivää aikaa kieltää julkaiseminen, jos ”julkaiseminen voi saattaa yhteisöjen oikeutetun edun vakavasti uhatuksi”.

Kaikki Raimo Sailasta kuunnelleet saattavat ajatella, että virkamiesten puheoikeutta onkin hyvä rajoittaa, jos halutaan poliitikkojen kantavan vastuun päätöksistä virkamiesten sijaan.

EU:ssa esimiehen hyväksyntä tarvitaan kuitenkin myös silloin, kun aihe ei millään tavalla koske virkamiehen omaa työtä, ja kun teksti on kirjoitettu yksityishenkilönä. Tässä kohden säännös poikkeaa täysin suomalaisesta käytännöstä.

Komission tiedottajan Michael Mannin mukaan säännöstä kuitenkin tarvitaan.

”Sen tavoitteena on suojella eurooppalaisten instituutioiden etuja”, hän sanoo.

”Kun virkamiehet julkaisevat yksityishenkilöinä, komissio haluaa varmistaa, että sen etuja suojellaan”, Mann toteaa.

Komissiossa työskentelevä suomalainen virkamies on hieman eri mieltä:

”Virkamiehenä minun on oltava lojaali palkanmaksajalle, mutta olen kuitenkin myös ihminen ja kansalainen, ja niitä oikeuksia ei saisi rajoittaa.”

Epämääräisesti määritelty unionin etu törmää yksilönvapauksien kanssa myös säännöksen toisessa kohdassa. Sen mukaan virkamiehen on pyydettävä etukäteen lupa, jos hän haluaa ”harjoittaa viranhoitoonsa kuulumatonta toimintaa”.

Säännösten mukaan virkamiehillä on myös sananvapaus ja yhdistymisvapaus, ”he voivat erityisesti olla eurooppalaisten virkamiesten ammattijärjestöjen jäseniä”, mutta vaatimus ennakkoilmoituksesta jättää paljon tulkinnanvaraa.

Miksi virkamiesten ammattijärjestöt mainitaan erikseen? Saako muihin järjestöihin kuulua ja mielenosoituksiin osallistua? Mitä sananvapaus oikein tarkoittaa, jos kaikkeen on saatava hyväksyntä etukäteen?

Tätä kysyi komission virkamies Etiikka ja integriteetti -kurssilla. Kuten kaikki uudet virkamiehet, hänkin kävi uransa alussa läpi kurssin, jonka tarkoituksena on selvittää, mitä saa sanoa ja mitä ei.

”Kurssilla ei uskallettu ottaa minkäänlaista kantaa oikeastaan mihinkään, vaan sanottiin, että on parempi, että kysyt asiassa kuin asiassa esimieheltä. Kurssin vaikutus ja merkitys on se, että siellä varotetaan ihmisiä tekemästä väärin sen sijaan, että kerrottaisiin oikeuksista”, virkamies kertoo.

Vaatimus ennakkoilmoituksesta ja lojaliteetista voisi kuulostaa sivuseikalta, ellei se koskisi niin suurta joukkoa.

Hieman laskentatavasta riippuen EU työllistää suoraan noin 50?000 virkamiestä – osa heistä tekee poliittista sisältötyötä, mutta mukana ovat myös sihteerit, kääntäjät ja tulkit.

He tietävät EU-asioista paljon muita enemmän, kuten parlamentissa työskennellyt virkamies minulle osoitti. Vuoden 2006 eurobarometrin mukaan vain 43 prosenttia jäsenmaiden kansalaisista sanoo ymmärtävänsä EU:n toimintatapoja.

Onko järkevää, että 50 000:ta virkamiestä kehotetaan olemaan osallistumatta yksityishenkilöinä keskusteluun maanosamme tulevaisuudesta? Keskustan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen mukaan ei.

”Vaatimus ennakkoilmoituksesta on täysin tyhmä, byrokraattinen ja tarpeeton”, hän sanoo.

”Päinvastoin pitäisi rohkaista ja yllyttää keskusteluun. Eikä siinä ole niin vaarallista, jos kaikilla ei ole yhteistä viestiä. Ei täällä EU:ssa kaikilla voi olla yhteistä viestiä, jos liberalismia ja demokratiaa kannatetaan”, Jäätteenmäki lisää.

Ongelmana onkin, miten kulloinkin määritellä eurooppalaisten instituutioiden tai komission etu, jota säännöksellä halutaan suojella ja johon komission tiedottajakin vetosi.

”Voisiko esimerkiksi se, että on eri mieltä komission puheenjohtajan Barroson kanssa, olla sellainen asia, mistä ei saa puhua?” komission virkamies pohtii.

”Täällä töissä olevilla ihmisillä on aika yleisesti sellainen käsitys, että on olemassa yhteinen eurooppalainen projekti, joka johtaa kohti liittovaltiota ja josta on päätetty ja ollaan yhtä mieltä. Tällaisista makrotason asioista voisi hyvin keskustella, ja virkamiehillä voisi olla niissä annettavaa”, hän toteaa.

Samoilla linjoilla on Jäätteenmäki: ”Eihän EU kehity muuten kuin kritiikin kautta, ja jos virkamiehiä ei yhtään innosteta keskusteluun, niin onhan se yksi asia, joka vaikuttaa siihen, että näistä EU-asioista ei paljon keskustella.”

Myös vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala olisi valmis luopumaan ilmoitusvelvollisuudesta.

”Pitäisi olla ihan normaali sananvapauskysymys, että virkamiehillä on normaali kansalaisen oikeus ilmaista itseään. On vähän loukkaavaa, että siitä pitäisi ilmoittaa”, Hautala sanoo.

Hautala olisi valmis menemään myös pidemmälle: ”Pitäisi suojella sellaisia ihmisiä, jotka paljastavat virkakoneistosta ja organisaatiosta väärinkäytöksiä. Monissa maissa tällainen on ollut keskusteluissa, koska hallinnon vastuullisuus vaatii sitä, että virkamiehillä on oikeus paljastaa epäkohtia.”

Voisiko asialle sitten tehdä jotain? Voisiko vaatimukset ennakkoilmoituksista poistaa? Tuskin. Tähän kun ei ole tarvetta.

Komission tiedottajan Michael Mannin mukaan ”vain hyvin harvoissa tapauksissa, kun julkaiseminen on vähällä aiheuttaa vakavaa haittaa unionin eduille, lupa evätään tarkan analyysin jälkeen”.

Hautala toteaa Euroopan oikeusasiamiehen vastanneen samoin: ”Nämä asiat eivät ole olleet ajankohtaisia, näistä ei ole käyty oikeutta viime aikoina.”

Jäätteenmäen mukaan säännöksen kumoaminen ei tulisi onnistumaan.

”Täällä tämä hallintokulttuuri on erilainen. Se näkyy tässä”, Jäätteenmäki toteaa.

Näin asiat jatkuvat ennallaan, eikä komission suomalaisvirkamies taida osallistua keskusteluun tulevaisuudessakaan.

”Voisin ajatella haluavani kirjoittaa omalla nimellä ja yksityishenkilönä EU-asioista, mutta en lähtisi kovin helposti kirjoittamaan. Tuntuisi jotenkin omituiselta mennä antamaan se yksikön päällikölle luettavaksi ja kysymään lupaa. Eihän se välttämättä tiedä yhtään mitään aiheesta”, virkamies toteaa.

Haastattelun lopuksi kysyn, miten virkamies haluaa artikkelissani tulla esitellyksi. Olisiko komission suomalainen virkamies sopivan epämääräinen ilmaus?

”Ehkä näiden puheiden jälkeen se on ihan hyvä ehdotus”, hän toteaa.

Hanna Kuusela