Millä tavalla mitataan rauhantutkimuksen tuottavuus? Kiistely rauhantutkimuksen merkityksestä ja paikasta on jatkunut jo 40 vuotta.

Vuonna 1970 perustettiin rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus Tapri itsenäisenä OPM:n laitoksena. Se liitettiin vuonna 1994 Tampereen yliopistoon. Taprin lakkauttamista on vaadittu heti perustamisen jälkeen, varsinkin oikeistossa. Perusteluna on ollut, että Taprissa ei tehdä oikeaa tutkimusta vaan arvoväritteisiä kiistakirjoituksia, joilla tuetaan milloin mitäkin ääritouhua maailmassa.

Viimeksi Tapri oli vaakalaudalla viime talvena, mutta pitkien taistelujen jälkeen laitoksen tulevaisuus osana Tampereen yliopistoa näyttää turvatulta. Organisaatiouudistuksesta vastannut vararehtori Pertti Haapala lupailee, että pienen yksikön asema osana isoa kokonaisuutta on vakaa.

”Pienet yksiköt eivät ole riittävän innovatiivisia, tuottavia eivätkä tehokkaita”, hän perustelee.

Perinteinen suurvaltapolitiikka- ja aseistariisuntatutkimus eivät enää ole samassa asemassa kuin 1970-luvulla. Tutkimuksen sisällöksi on noussut uusia teemoja, kuten konfliktien sukupuolittunut toimijuus ja Balkan, muuttuva Eurooppa sekä Eurooppa-politiikka ja muutoskonfliktit Venäjän reuna-alueilla.

Taprin tutkimusjohtaja Tuomo Melasuo pitää monitieteisyyttä rauhantutkimuksen leimallisena piirteenä ja vakuuttaa, että rauhantutkimuksen vanha maailmanparannuksen idea toimii yhä.

Tosin juuri monitieteisyyden puuttumiseen pureutuu rauhantutkimuksen kritiikki. Sitä ei kriitikoiden mukaan löydy Taprista – eikä juuri muualtakaan nyky-yliopistoista. Kriittisyyden sanotaan katoavan yliopistoista, kun tuottavuudesta on tullut kaikkea ohjaava avainkäsite.

Tuomo Melasuon mukaan korkeatasoinen rauhantutkimus edistää rauhaa. Nyky-yliopistossa tutkimukselta kuitenkin odotetaan konkreettista hyötyä. Ehkäpä rauhan tuottamiselle on kehitettävä rahantarkka mittari?

Tapri juhlii tänä vuonna 40-vuotista olemassaoloaan.

Jouko Huru