On tietysti selvää, että moni asia olisi niin Soneran kuin pääomistajankin puolella voitu hoitaa paremmin. Silti viime aikojen kansallinen jälkiviisastelu on paisunut yli äyräiden.
Soneraa ei varmaan enää kannattaisi mainita kaiken yhtiötä koskeneen älämölön jälkeen. Toisaalta juuri siksi Sonerasta pitääkin kirjoittaa, etenkin koska samalla tarjoutuu tilaisuus olla kerrankin liike-elämän puolella yleistä marmatusta vastaan.
On tietysti selvää, että moni asia olisi niin Soneran kuin pääomistajankin puolella voitu hoitaa paremmin. Silti viime aikojen kansallinen jälkiviisastelu on paisunut yli äyräiden. Pahimmasta päästä ovat laskelmat, joiden mukaan kaikki suomalaiset olisivat päässeet muutaman kerran leffaan, mikäli Sonera olisi jättänyt ostamatta Saksan kolmannen sukupolven matkapuhelinoperaattorilisenssin.
Yhtä helppoa on viisastella toiseen suuntaan, eli mitä jos kolmannen sukupolven kännykkäverkot todella olisivat toteutuneet sillä tavoin kuin esimerkiksi Sonerassa odotettiin. Kierroksia voi lisätä miettimällä sitä ulinaa, mikä olisi tässä tapauksessa syntynyt, mikäli Sonera olisi jättänyt kyseisen lisenssin ostamatta.
Todellisen rahan lisäksi moni on mieltynyt leikkimään melko vapautuneesti niillä rahoilla, jotka valtio olisi saanut myymällä koko omistuksensa Soneran osakkeen huippukurssilla. Totuus lienee kuitenkin se, että sen verran myytiin kuin kaupaksi meni. Yllättävää kyllä, kukaan ei ole vielä ottanut asiakseen surra näiden suursijoittajien puolesta, jotka ostivat ihan oikealla rahalla valtiolta aimo tukun osakkeita Soneran kurssin ollessa 90 euron paikkeilla.
Kansanhuveihin on kuulunut myös Soneran entisen toimitusjohtajan Kaj-Erik Relanderin solvaaminen. Parantamisen varaa olisi varmasti ollut Relanderillakin, mutta silti kaverin kohtalo on näin jälkikäteen arvioituna ollut kohtalaisen karu. Relander nimittäin toteutti selkeästi määriteltyä omistajan hyväksymää strategiaa, joka onnistuessaan olisi nostanut miehen vähintään Jorma Ollilan kaltaiseksi liike-elämän kansallissankariksi.
Asiat eivät kuitenkaan kulkeneet Relanderin toivomalla tavalla, ja strategiaa aiemmin tukenut omistaja laittoi hänet pihalle.
Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan puolustaa Soneraa ja sen johtoa sinänsä, vaan ennemminkin muistuttaa siitä, että liiketoiminta sisältää sitä suurempia riskejä, mitä hurjempia tavoitteita pyritään saavuttamaan. Jos riskien ottamisesta ensin kiitellään, niin on jokseenkin epäreilua heti perään haukkua samasta asiasta. Näyttäisi siltä, että melko lailla samat tahot, jotka ovat valmiita arvostelemaan pörssiyhtiöiden toimintaa lyhytjänteiseksi, ovat valmiita muuttamaan myös omaa käsitystään vähintään samaan tahtiin.
Kunnon jälkiviisasteluna todettakoon vielä, että olisi varmasti ollut viisainta muutama vuosi sitten jakaa Soneran osakkeet tasan koko kansan kesken. Silloin kukin voisi ainoastaan syytellä tai kiitellä itseään. Yhtiökokouksetkin olisivat varmasti olleet mielenkiintoisia.
Mattias Erkkilä, mattias@kullervo.com
