hän ylösnousipuoliskonsa suloisesta syleilystävähän väsyneenä vielä
puoliskolleni
nope-sapatinaamuna
hän ylösnousi
puoliskonsa suloisesta syleilystä
vähän väsyneenä vielä
kuin he olisivat yöllä
uuden universumin siittäneet ja synnyttäneet…
aamukahvin, parin röökin jälkeen hän istui
puolilootuksessa kuistinverannalla
ja meditoi saunakukkien ja pensasaidan
vihreää syvää, elokuisen avomeren
harmaansinistä tyyntä, meditoi miten tuuli
mistä tahtoo tuo haituvan, pikkukimman kimaisun
hiekkarannalta ja aurinko, aurinko kuin joku
vincentinkeltainen jonka kehä on kaikkialla
ei keskipistettä missään…
hän tuskin tunsi kuinka neiti Tyhjyys
otsalla suuteli kun hän nuokkui rauhaa, rauhaa,
rauhaa kaikille kaikkialla,
sillä ei ole lepopäivää ennen kuin
kaikilla kaikkialla, ei ennen kuin se mikä oikein on
aina ja kaikkialla
on
Arto Merenheimo