Stalinistinen taloustoimitus purkaa 10 väitettä globalisaatiosta.
Talouden globalisaatio on ollut yksi kylmän sodan jälkeisen maailman tärkeimpiä ilmiöitä. Globalisaation myönteisiä puolia on ylistetty jo vuosia. Talouskriisin myötä globalisaatioksi kutsutun ilmiön kielteiset puolet tulevat entistä selvemmin näkyviin, joten kokonaisvaltaisemman arvion tekeminen on vihdoin mahdollista. Voima-lehden taloustoimitus arvioi kymmenen globalisaatiosta viime vuosina usein toistettua väittettä.
1. Globalisaatio toimii parhaiten, kun sitä ei häiritä
Globalisaation edetessä riskialttiit rahoitusinstrumentit ja niille kotipaikan tarjonneet veroparatiisit kasvoivat räjähdysmäisesti, kun valtiot jättivät uusien rahoitusinstrumenttien valvonnan markkinoiden omalle vastuulle. Seurauksena on rahoituskriisi ja talouslama.
Silti muun muassa Suomen valtiovarainministeriö on huolissaan ylisäätelystä. Nordean pääekonomisti Leena Morsio kärjisti puolestaan Suomen Kuvalehdessä 28. marraskuuta 2008, että ”meillä on kaksi vaihtoehtoa: paluu markkinatalouteen tai yliregulaatio, kauppasodat ja naapurin köyhdyttäminen”.
2. Globalisaatio lisää vakautta
Globalisaatiota on markkinoitu rauhan ja vakauden projektina. ”Taloudellinen integraatio vähentää konfliktien syntymisen riskiä, koska tehtaiden pommittaminen ei ole järkevää ja finanssipiireille vakaat olot ovat tärkeä asia”, totesi Björn Wahlroos Turun Sanomissa 22. huhtikuuta 2008.
Tosiasiassa nykyisessä globaalissa taloudessa epävakaudesta ja sen synnyttämisestä voi kuitenkin myös rahallisesti hyötyä, kuten Aasian talouskriisissä valuuttoja vastaan hyökänneet sijoittajat havaitsivat jo vuonna 1997. Taloudet romahtivat. Maailman nälkää näkevien määrä kasvo YK:n mukaan yli sadalla miljoonalla vuonna 2007, osin koska keinottelu raaka-aineilla nosti ruoan hinnan huippuunsa.
3. Globalisaatio on vähentänyt köyhyyttä
Globalisaation sanotaan usein vähentäneen köyhyyttä, koska Maailmanpankin tilastot osoittivat pitkään köyhyyden vähentyneen 1990-luvun alusta alkaen. 1990-luvun alkua taas voi pitää globalisaation alkuhetkenä. Mutta kun Kiina ja Afrikan maat ovat avanneet talouttaan yhtä aikaa, minkä seurauksena Kiinan talous kasvaa ja Afrikan ei, mitä voimme päätellä globalisaation kiistattomista seurauksista?
Kiinnostavinta kuitenkin on että Maailmanpankki itse on tuottanut uutta tietoa joka kiistää tämän aiemmin kiistattoman tosiasian. Köyhyys näyttää pikemmin lisääntyvän. Uutta tietoa syntyi, kun Maailmanpankki keräsi ajantasaista kuluttajahintatietoa ostoskorivertailun pohjaksi.
4. Talouttaan eniten avanneet maat ovat hyötyneet eniten
Teollisuusmaiden järjestö OECD, EU ja Maailmanpankki ovat hehkuttaneet talouden pääomavirtojen vapauttamisen ja ulkomaankaupan tullien poistamisen tuomaa rikkautta riippumatta maiden taloudellisesta tai yhteiskunnallisesta tilanteesta.
Jos rajut uudistukset eivät onnistuneet, se johtui globalisaatiota ajavien mielestä siitä, ettei markkinauudistuksia tehty tarpeeksi nopeasti tai perusteellisesti. Tosiasiassa maailmantalouden menestystarinoihin on aina liittynyt tuotannon tietoista suojaamista ulkomaiselta kilpailulta. Klassinen esimerkki tästä on Etelä-Korea, joka itse asiassa koko teollistumisen alkuvaiheen suojasi talouttaan voimalla. Sama pätee myös Suomeen, muihin teollisuusmaihin ja Kiinaan.
5. Vapaat markkinat toimivat avoimesti
Markkinoiden vapautta kannattavat periaatteessa kaikki. Eri asia kuitenkin on, mitä markkinoiden vapaus tarkoittaa. Tarkoittaako se esimerkiksi sitä, että pientuottajalla on samat mahdollisuudet kilpailla markkinoilla kuin suuryrityksellä? Vai onko se vain synonyymi markkinatoimijoiden esteettömälle toiminnalle riippumatta siitä, edistääkö niiden toiminta markkinoiden vapautta vai pyrkiikö se pikemminkin monopolisoimaan markkinoita omaksi edukseen?
Merkittävin globalisaatioajan ilmiö on ollut, että markkinatoimijoilla on vapaus kehittää tapoja olla kertomatta muille omasta toiminnastaan. Näin tappioita on voitu piilottaa esimerkiksi tytäryhtiöiden kirjanpitoon ja näin antaa väritettyä kuvaa omasta toiminnasta. Tällöin etua markkinoilla saa totuuden kertomisen väritetystä muodosta. Vaikka tämä lisääkin vapautta yksittäisen yrityksen näkökulmasta, markkinoiden vapaus pikemmin vähenee.
Niin sanotuilla vapailla markkinoilla suuryritykset ovat saaneet koostaan kohtuutonta hyötyä. Vapailla markkinoilla keskittymistä tapahtuisi huomattavasti vähemmän. Sitä odotellessa.
6. Globalisaatio on kuluttajan etu
Klassinen argumentti globalisaation puolesta on, että hyödymme siitä kuluttajina. Halvemmat hinnat, paremmat vaihtoehdot – parempi elämä. Näin voimme ostaa roposillamme lisää tavaroita ja palveluita. Valitettavasti maailmantalous keskittyy kuitenkin tällä hetkellä yhä harvemmalle tuottajalle. Euroopan kilpailukomissaari Neelie Kroes piti jo vuonna 2007 muun muassa energia-alan keskittymistä ”erittäin huolestuttavana”.
USA:n maanviljelijöiden liiton, National Farmers Unionin vuonna 2007 julkaiseman selvityksen mukaan ruoka-ala on maailmassa keskittynyt huomattavasti parissakymmenessä vuodessa. Siemenviljan tuotannossa (Monsanto, DuPont), lannoitteissa ja ruoan vähittäismyynnissä (Wal-Martin nousu) 2–4 suurinta yritystä ovat onnistuneet vahvistamaan otettaan markkinoistaan kymmeniä prosentteja.
Globalisaation myötä tuotevalikoima on ehkä parantunut, mutta kauppa keskittynyt yhä harvempien ja suurempien yksikköjen käsiin. Tiedon vahvistaa YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD, joka väittää hyötyjen ohjautuvan paikallisilta tuottajilta suurille yrityksille. Maailmantalouden yleisestä keskittymisestä kärsii myös kuluttaja, koska lähes monopolin aseman saavuttaneet yritykset voivat nostaa hintoja.
7. On parempi, että työpaikat menevät köyhille
Nokian tehtaan siirto Saksasta Romaniaan nosti kohun siitä, ketä tulisi auttaa. On mukavaa, jos köyhät romanialaiset rikastuisivat. Tarjolla oleva palkkataso ei kuitenkaan siihen johda. Sama pätee koko siihen maapallon osaan, joka pyrkii tällä hetkellä houkuttelemaan kaikin keinoin teollisia investointeja. Työn siirtämisen perusteena kun on, että se tehdään palkkatasolla, jolla rikastuminen ei onnistu. Kiinnostavaa ei ole se, ovatko jotkut tietyt työpaikat romanialaisilla, vaan se, minkä verran esimerkiksi Romaniassa työstä ylipäänsä maksetaan.
Rikkaiden saksalaisten elintasoa kiinnostavampaa on, minkä verran työstä maailmassa maksetaan. Niin sanotun globalisaatioajan suuri trendi on ollut, että tuotannon arvosta entistä pienempi osa maksetaan palkkoina ja entistä suurempi osa on voittoa. Tämä on ongelma sekä rikkaissa että köyhissä maissa. Kun yritysten valta kasvaa, joustamaan joutuvat muutkin asiat kuin palkka. Vaarana on myös talousjärjestelmän vakaus: maailmalla on tällä hetkellä liikaa ”koditonta” pääomaa, mikä aiheuttaa nykyisenkaltaisia kuplia ja kriisejä.
Teollistumisessa sinänsä ei ole mitään pahaa. On aivan mahdollista, että aamusta iltaan tehdashallissa raatava työntekijä on elämäänsä tyytyväisempi kuin aamusta iltaan pellolla raatava maanviljelijä. Mutta mitään itsestäänselvää tässä ei ole, elleivät tehdastyön palkkaus ja työehdot tuo parannusta lähtötilanteeseen.
8. Suomalaiset ovat kiistatta hyötyneet globalisaatiosta
”Meille suomalaisille on aivan ilmeistä, että olemme hyötyneet suuresti globalisaatiosta”, totesi Suomen Pankin Sinikka Salo viime vuoden lopulla juhlapuheessaan Kortesjärvellä. Tämä on tapahtunut kahdella tavalla. Alkukeväästä ilmestyneen Lumedemokratia-pamfletin kirjoittajat väittävät, että Suomesta tuli EU-päätöksen ja vapaiden rahoitusmarkkinoiden myötä vihdoin läntinen markkintalouteen uskova avoin talous – siis demokratia. Toinen väite kuuluu, että olemme hyötyneet taloudellisesti: Nokia ei olisi ollut mahdollinen ilman globalisaatiota.
Väitteet eivät kuitenkaan ole loogisesti päteviä. Täysin yritysten velvoitteista vapaa markkinatalous ei ole millään tavoin demokraattisempi kuin sellainen, jossa demokraattisesti päätetään tietyistä pelisäännöistä. Pikemminkin aikaisemmin yhteiskunnan pelisäännöistä yritettiin päättää yhdessä, nyt niiden tilalla on vain yksi vaihtoehto.
Suomalaisten elintaso on parantunut, mutta vaadittu rakennemuutos on monien arvioiden mukaan myös heikentänyt hyvinvointipalveluja ja yleistä hyvinvointia. Tutkijat Risto Heiskala ja Eeva Luhtakallio ovat kuvanneet tätä siirtymää kirjassaan Uusi jako: siirtymänä sosiaalivaltiosta kilpailuvaltioon.
9. Yritysten on toimittava vastuullisemmin
Globalisaation katsotaan lisäävän vastuullisuutta. Mikä tämä pakottava voima on? Kuluttajajoukkojen valtaistuminen ja massamobilisaatio voi pakottaa yrityksiä vastuullisuuteen. Mutta tämä ei liity globalisaatioon, ainakaan jos globalisaatio määritellään kaupan ja pääomien vapauttamiseksi.
Ajatuksena kai on, että globalisaatio pakottaa yritykset avoimemmiksi tai että yrityksillä ei ole niiden suuren koon vuoksi ”varaa” toimia epäeettisesti. Avoimuus on vähintään kyseenalaista, eikä yksin siksi että kirjanpidon kätkemisestä on tullut helppoa. Yritykset ovat entistä enemmän tuottajia, joiden tehtävä on tehdä sopimuksia alihankkijoiden kanssa. Alihankkijoissa taas on hyvin vähän avointa. Yritykset tuppaavat vastustamaan henkeen ja vereen koko tuotanto- ja kuljetusketjun läpinäkyväksi tekemistä. Suuri koko taas toimii vähintäänkin kahteen suuntaan. Ainakin suurten firmojen pr-, markkinointi- ja lakiosastot ovat suuria.
Globalisaatio vaikuttaa yritysten toimintaan ainakin siten, että niiden riippuvuus rahoittajista kasvaa. Tämä on tuskin omiaan lisäämään vastuullisuutta.
10. Globalisaation vastustajat ovat stallareita
Globalisaatioon kriittisesti suhtautuminen on epädemokraattista ja älyllisesti laiskaa, veistelee entinen pääministeri Paavo Lipponen Järki voittaa -kirjassaan – eikä ole yksin. On vaikea löytää paikkaa, missä kritiikkiin on suhtauduttu yhtä vainoharhaisesti kuin moniarvoisessa Suomessa. Olet puolella tai olet vastaan. Tämänkin artikkelin kirjoittajat ovat kaiketi 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla syntyneitä vanhoja stallareita ja taistolaisia.
“Globalisaation militantit vastustajat kuuluvat samaan Kollektiivisten Aatteiden Museon vitriiniin uusnatsien ja taistolaisten kanssa”, veisteli Lasse Lehtinen Savon Sanomissa 26. maaliskuuta 2005. Muita kritiikin muotoja hän ei nähnytkään.
Otto Bruun, Teppo Eskelinen & Matti Ylönen
