Meksikolainen taiteilija Geraldine Juarez kävi Suomessa esittelemässä yhteisöllistä taiteen rahoitusjärjestelmää Tandaa.
Hanna Nikkanen haastatteli Voiman verkkolehteen Fifiin meksikolaista taiteilijaa Geraldine Juarezia, joka kävi Suomessa esittelemässä yhteisöllistä taiteen rahoitusjärjestelmää Tandaa. Verkossa toimiva yhteisö kerää joukostaan rahapotin, jota taiteilijat sitten voivat hakea. Apurahan saajat päätetään äänestyksellä.
”Minusta kaikkien tulee saada vaikuttaa suoraan yhteisten rahojen käyttöön, oli sitten kyse tällaisesta pienen yhteisön toiminnasta tai verovaroista”, Juarez julistaa Fifissä.
Tyypillinen tukisumma on kaksikymmentä dollaria. Myös apurahat liikkuvat kympeissä tai satasissa. Osa apurahoista ei ole rahaa lainkaan: Tanda-säätiö myöntää myös ”mainetta”, siis suosituksia taiteilijoille, joita ei välttämättä huomata ilman nimekästä taustavoimaa.
Suomen-vierailu on saanut Juarezin pohtimaan veropolitiikkaa, demokratiaa ja vaurautta.
Hiipuvan hyvinvointivaltion kummallisuus on Juarezin – joka myöntää potevansa auktoriteettikammoa – mielestä vastarinnan salonkikelpoisuus. Valtion kriitikotkin huolivat valtion tuen sitä kummemmin kyseenalaistamatta.
”Kaikista käsittämättömintä minusta ovat anarkistit, jotka nostavat työttömyyskorvausta. Jos haluat elää järjestelmän ulkopuolella, sinun on pystyttävä elättämään itse itsesi. Taiteilijoiden ja anarkistien pitää käydä töissä.”
Geraldine Juarezin haastattelu kokonaisuudessaan Fifissä.
Voima