Pasilan poliisien ei tarvitse hävetä yksin – myös Espoon kollegat osaavat.

”Voi jumankauta”, Espoon poliisilaitokselta vastataan, kun soitan ja kerron minkälainen vihko toimitukseen on tuotu.

On maaliskuun puoliväli. Pasilan poliisitalon avoroskalavalta löydetyt esitutkintamateriaalit kuulustelunauhoineen ja valokuvineen ovat kadonneet otsikoista.

Voiman toimitukseen kävelee espoolainen opiskelija, joka on löytänyt bussipysäkin penkin alta mustakantisen vihkon. Muistikirjan sisällä on Espoon koko kurjuus.

Vihko sisältää runsaasti yksityiskohtaista tietoa erilaisista rikoksista tai rikosepäilyistä, jotka ovat tapahtuneet eri puolilla Espoota. Mukana on rattijuoppoutta, varkauksia ja pahoinpitelyitä koskevia muistiinpanoja. Eräs henkilö oli ajanut 60 km/h alueella 123 km/h.

Vihkoon on kirjattu 155 sosiaaliturvatunnusta. Eräiden ohessa oli henkilön nimi ja auton rekisteritunnus sekä alkometriin puhallettu lukema. Suurin osa lukemista ylittää törkeän rattijuoppouden rajan.

Toisten sosiaaliturvatunnusten seurassa on puhelinnumeroita ja katuosoitteita sekä lyhyitä kertomuksia, kuten ”turvallisuustarkastuksen ohessa huitaissut vartijaa”, ”pää asfalttiin, vasemmassa silmäkulmassa patti, vertavuotava haava, tapasivat junassa”, ”vasen käsi turvoksissa ja murtunut” ja ”kävi yht’äkkiä kimppuun, puristi kurkusta sängyllä selällään, ei saanut henkeä, löi nyrkillä selkään ja muualle vartaloon” ja ”Kivenlahden Teboil, 20.–21.2. yöllä, oven lämpölasi ja Olvia lavoja”.

Vihkon sivuilla on kuvailtu miehiä ja naisia, ulkomaalaisia ja suomalaisia, nuoria ja vanhoja sekä tuntomerkkien mukaan hoikkia, tukevia, kiharatukkaisia, mustasukkaisia ja lääketokkuraisia.

”No, ihmisiä poliisitkin vain ovat, ja ihmisille voi sattua vahinkoja. Ei tuollainen tietenkään kenen tahansa bussimatkustajan löydettäväksi kuulu”, Espoon poliisista sanottiin.

Vihko on palautettu Espoon poliisille. Keskustelu poliisin tietoturvasta jatkuu.

Jukka Vuorio