Cats On Fire tahtoo olla rehellinen muttei nynny.

Paljon tarttuvia melodioita ja 80-luvun britti-indiestä tuttua, The Byrdsistä ponnistavaa (ja Leevi and the Leavingsiin venyvää) helinäkitaraa. Mukaan hiukan epävarmaa tulkintaa ja suomimelankoliaa, mutta vähemmän aggressiota ja groovea. Albumin sisäkannessa bändi poseeraa neuletakit päällä kuka mihinkin ilmansuuntaan katsellen. Levyltä kuunneltuna musiikki vaikuttaa siltä, että keikat tuskin ovat kauhean hikisiä, yleisö mieluummin keinuu tuopit käsissä, siinä turvallisen matkan päässä lavasta.

Nopealla silmäyksellä turkulaisen Cats On Firen voisi nähdä stereotyyppisenä indiebändinä, nopeasti unohdettavana tuttavuutena. Jotain erityistä heissä kuitenkin on oltava, sen verran suopeasti bändi, ja sen uutuuslevy Our Temperance Movement, on otettu maailmalla vastaan. Tavallisesti niin nirso ja sisäänpäinlämpiävä brittimedia jakaa levylle kehuja, samoin kotimaassa palaute on ollut pitkälti ylistävää.

”Uutuuslevy on saanut tosi positiivisiä arvioita”, bändin laulaja-säveltäjä Mattias Björkas myöntää. ”Mutta harva kriitikko uskaltaa tykätä meistä tosissaan, ilman viittausta nynnypoppiin. En halua olla nynny enkä nössö. Kuka haluaisi olla sellainen, ja soittaa sellaista musiikkia?”

Cats On Firen musiikki kieltämättä tuo mieleen modernin indiepopin suurimmat idolit The Smithsin tai vaikkapa ihan alkuaikojen Primal Screamin. Björkas kuitenkin kertoo, etteivät he erityisesti koe olevansa osa suurempaa indiepopsceneä, vaikka ”ystäviä sieltä toki on karttunut vuosien varrella”.

Mieluumminkin he tahtoisivat toimia moisten rajojen ulkopuolella ja tulla toimeen omillaan.

”Luulen, että monet bändit joilla on itsekunnioitusta, työskentelevät paljon sen eteen, etteivät tulisi liitetyiksi toisiin bändeihin. Ja me olimme todellakin yksin aloittaessamme, kun asuimme vielä Vaasassa. Meillä ei ollut kontakteja mihinkään.”

Mattias Björkasin mukaan myöskään bändin tyyli ei ole suunniteltua, eivätkä he hae sillä indiepop-uskottavuutta.

”Meillä sanotaan aina olevan suunniteltu, harkittu tyyli. Se ei voisi olla kauempana totuudesta, ja se koskee sekä meidän musiikkiamme että meidän vaatteitamme.”

Björkas myöntää kuitenkin pitävänsä vaatteista, ”sellaisista joissa on historiaa, jotka kertovat tarinan”.

Epävakaalla ja epävarmalla 2000-luvulla, varsinkin näin taantuma-aikoina, yksi suurista trendeistä on kaipuu aidoiksi ja turvallisiksi koettuihin perusasioihin, asioihin joilla on historiaa. Mutta toisin kuin niin monet nykyään, Cats On Fire ei yritä piilottaa sanomaansa, tyylillistä eikä musiikillista, ironian taakse.

”Pyrimme ennen kaikkea suoraan ja rehelliseen ilmaisuun. Ironia ja kyyninen suhtautuminen ei sovi meille.”

Siinä taitaa olla avain Our Temperance Movementiin.

Cats On Fire: Our Temperance Movement. Johanna 2009.

Joose Siira