Artisti ei saisi hehkuttaa piratismia, muuten levypomot suuttuvat.
Kuulun ihmisiin, jotka tekevät musiikkia joka tapauksessa, saavat siitä rahaa tai eivät. Olen jakanut musiikkiani kotisivuillani korkealla äänenlaadulla vuoden alusta lähtien. Tällä hetkellä siellä on ladattavissa 27 kappaletta ja yli 120 minuuttia materiaalia neljältä vuodelta. Palaute on ollut positiivista. Olen saanut paljon uusia kuuntelijoita, ihmisiä, jotka eivät edes tienneet pitävänsä tämän tyylisestä musiikista. Keikoille tulee porukkaa ja kehuja satelee.
Saman ovat ymmärtäneet lukuisat kuuluisat yhtyeet kuten Radiohead ja Nine Inch Nails.
Radiohead julkaisi taannoin In Rainbows -levynsä digitaalisesti lahjoitusperiaatteella. Fanit saavat itse määrittää kuinka paljon he maksavat levystä. Nine Inch Nails meni vielä pidemmälle ja julkaisi kotisivuiltaan uusimman levynsä The Slip vapaasti ladattavaksi. Taannoin myös italialainen pitkän linjan dark ambient -yhtye Bad Sector laittoi koko tuotantonsa jakoon lahjoitusperiaatteella.
Palvelintilaa kopiovapaalle musiikilleen tarjoavassa Jamendo-palvelussa on tällä hetkellä 21 836 levyä, 141 220 levyarvostelua ja 581 140 aktiivista jäsentä. Joskin suurin osa vielä alempaa keskitasoa, on kehitys vain ajan kysymys.
Sitä paitsi, jos haluaisin elättää itseni musiikilla, olisi minulla siihen huomattavasti paremmat mahdollisuudet tanssiorkesterin rumpalina kuin underground techno -artistina.
Kopio vai varkaus?
Voima-lehdessä 5/2009 PMMP:n Mira Luoti esitti näkemyksenään, että kopioidut levyt ja musiikki ovat varastamista. Olen eri mieltä. Artistina suurin kunnianosoitus jonka voin saada on se, että joku haluaa kopioida levyllisen musiikkiani itselleen tai kaverilleen, tai tarjota palvelintilaa tai ohjelmistoja musiikkini massalevitykseen. Sitä paitsi, toisin kuin varastaminen, kopioiminen ei vahingoita eikä poista alkuperäiskappaletta.
On myös tärkeää erottaa epäkaupallinen kopiointi kaupallisesta kopioinnista. Se että kopioi kaverilleen levyn ei täytä voitontavoittelun merkkejä. Sen sijaan se, jos pyytää rahaa kopioinnista tai esittää, että kyseinen kappale on hänen tekemänsä, täyttää nämä tunnusmerkit.
Levy-yhtiöt varkaita
Olen toki valmis myös maksamaan artisteille heidän työpanoksestaan. Menestys vaatii yhtyeiltä usein paljon kompromisseja ja radioystävällisyyttä. Toisaalta esimerkiksi death metal on tyylilajina kompromissimusiikin täysi vastakohta. Mitä rankempi, mitä nopeampi, mitä brutaalimpi ulosanti, sitä enemmän yhtyettä arvostetaan.
Käytän esimerkkinä suosikkiyhtyettäni Nileä. Bändin nokkamies Karl Sanders kavereineen aloitti soittamisen jo 1980-luvun lopussa. 1990-luvulla nimi muuttui Nileksi, tyyli death metalliksi ja vuonna 2000 yhtye löi läpi albumillaan Black Seeds of Vengeance.
Sen jälkeen Nile on paahtanut eteenpäin pitkillä moniosaisilla kappaleillaan ja yhdistelemällä omaperäisesti teknistä kikkailua, alaviresointuja sekä synkkää tunnelmallista maalailua. Jotain bändin teknisestä tasosta kertoo, että kun Yhdysvalloista ei löytynyt tarpeeksi nopeaa ja osaavaa rumpalia, sellainen hankittiin Kreikasta.
Kaikki tämä maksaa. Laitteet, huipputason studio, huipputason rumpalin lennot usa:han ja niin edelleen.
Maksaisin mielelläni bändille reilun korvauksen heidän työpanoksestaan sen sijaan, että maksan heidän levystään epäreilun hinnan, vajaa 20 euroa, josta vain murto-osa, alle kaksi euroa menee bändille.
Hetkinen, vain alle kaksi euroa artisteille? Billboard-musiikkilehden tekemän tilaston mukaan cd-levystä, jonka hinta on niinkin edullinen kuin 13,48 euroa, artistille tihkuu vain 1,58 euroa.
Ahne Teosto
Basso-lehdessä 2/2009 Teoston viestintäjohtaja Satu Kaarenoja menee vielä pidemmälle.
”Digimusiikin ansaintalogiikka on samantapainen kuin fyysisissä tallenteissa”, Kaarenoja määrittelee.
”Teoston välityksellä 20 euron cd-levystä tilitetään yksi euro jaettavaksi kaikkien niiden musiikin tekijöiden ja kustantajien kesken joiden teoksia levyllä on julkaistu. Latauspalveluista, joissa kuluttaja maksaa yhden euron per lataus, Teoston välityksellä tilitettäväksi tulee minimissään kahdeksan senttiä kaikille ladatun teoksen säveltäjille ja sanoittajille. Teosto on pyrkinyt edistämään uusia digitaalisia palveluita aloitusvaiheen varsin kohtuullisella hinnoittelulla.”
Se mitä Kaarenoja tarkoittaa ”aloitusvaiheen varsin kohtuullisella hinnoittelulla” jää epäselväksi. Selväksi sen sijaan hinnoittelupolitiikasta käy ilmeiseksi, että Teosto ei ole ainakaan pienten artistien asialla.
Sopiva hinta
Mielestäni viisi euroa olisi sopiva hinta levyllisestä musiikkia. Neljä euroa artisteille, yksi euro levy-yhtiölle. Tai miten ikinä nyt artisti ja levy-yhtiö päättävät jakaa osuutensa, kaikessahan on kyse siitä kuinka paljon rahaa levy-yhtiö ”lainaa” artisteille muun muassa äänityskuluihin vastineeksi levitysoikeuksien myymisestä.
Olipa levyn hinta sitten mikä tahansa, viisi euroa on pieni summa rahaa, jonka voi heittää noin vain, jopa artistille jonka levystä on epävarma. 20 euroa vaatii jo suunnittelua ja varman päälle pelaamista. Nykyinen järjestelmä hyödyttää niitä artisteja ja levy-yhtiöitä joilla on varaa panostaa markkinointiin, ja luoda sitä kautta kuva, jos nyt ei varsinaisesti mielenkiintoisesta, niin ainakin takuuvarmasta sijoituksesta.
Kävin taannoin läpi levykokoelmaani muuton tieltä. Myyntiin päätyi vajaa 200 cd-levyä ja itselleni jäi toinen mokoma. Välttääkseni turhaa kaupankäyntiä myin levyt naurettavan pienellä pakettihinnalla.
Jätettä
Jäin kuitenkin miettimään miksi en enää pitkään aikaan ollut kuunnellut kyseisiä levyjä. Levyt olivat omassa genressään kaupallisesti menestyneitä ja useimmat ihan kohtuullisesti tuotettuja.
Tajusin vihdoin mikä yhdistävä tekijä levyjen välillä oli: se, että olin ostanut levyt ennen kuin minulla oli mahdollisuutta koekuunnella levyjä internetin kautta.
Vasta tietoverkkojen kautta kuuntelu vapautti musiikkimakuni koska löysin siten pieniä artisteja joiden musiikki oli liian erikoista markkinavoimille, niitä jotka eivät halunneet osallistua markkiinakoneiston toimintaan tai jotka eivät vain yksinkertaisesti halunneet tehdä numeroa itsestään.
En itse pidä cd-levyistä. Ne vievät paljon tilaa, ovat epäkäytännöllisiä, kansitaiteet ovat pieniä julisteisiin ja vinyyleihin verrattuna ja sanoitusten sijaan luen mieluummin hyviä kirjoja. Toisin on pakatun digitaalisen musiikin kohdalla. Se on helppoa lajitella, vaivatonta hankkia ja poistaa, se ei kerää pölyä, menee korkealaatuisenakin pieneen tilaan ja jättää kuuntelijalle nautinnon ilman itseäkoskettamattomia sanoituksia tai turhia kuvia seksillä myyvistä artisteista.
Oheiset rahasampona
Vaikka en itse ole cd-levyjen ystävä, on silti suotavaa että artistit, jotka haluavat teettää levynsä fyysisesti voivat tehdä niin. Aina tulee olemaan myös ihmisiä jotka haluavat omistaa levynsä, lukea sanoitukset paperilta ja nähdä soittajien kuvat.
Konkreettisten levymarkkinoiden osuus voi pienentyä, mutta eivät levy-yhtiöt, levykaupat tai markkinointikoneisto koskaan kuole. Ihmiset haluavat yhä enemmän nauttia konserteista ja ostaa bändipaitoja, joten myös keikkailevien isompien artistien tulot ovat taatut.
Tietoverkot ovat tulleet jäädäkseen kopiointi- ja levitystapana. Kaikki suojaukset ovat lopulta kierrettävissä. Kyse onkin siitä, ovatko artistit ja levy-yhtiöt halukkaita ottamaan siitä hyödyn irti tiputtamalla levyhintojaan vai eivät.
Lähteet:
Steve Albini: www.negativland.com/albini.html
www.zeropaid.com/news/9026/radiohead_shocks_record_industry_with_free_download_of_new_album
Seppo Uimonen
