Jesper Bengtssonin kirja osoittaa, miten perusteellisesti armeija on soluttautunut burmalaisen yhteiskunnan rakenteisiin & militarisoinut sen.

En usko, että kovin moni meistä, jotka liimauduimme uutisten ääreen 13. marraskuuta, tosiasiassa tiesi kovin paljon Aung San Suu Kyin juuri päättyneen kotiarestin taustatekijöistä. Miksi häntä pidettiin vankina omassa talossaan University Avenue 54:ssä Rangoonissa, kuka häntä piti vankina, ja mitä oli tapahtunut ennen vangitsemista?

Ruotsalaisen journalistin Jesper Bengtssonin juuri ilmestynyt Aung San Suu Kyi – Taistelu vapaudesta antaa selkeitä perustason vastauksia tuon pienen ja hauraalta vaikuttavan naisen ympärillä eläviin kysymyksiin. Kirja on sarja tausta-artikkeleita maasta, joka toisen maailmansodan seurauksena sai Britannialta itsenäisyyden, mutta joka ei koskaan sen jälkeen ole elänyt rauhassa tai demokratiassa.

Itse asiassa maata nimeltä Burma ei ole koskaan edes ollut, sillä sillä maa-alueella, joka karttoihin merkitään, elää suuria etnisiä vähemmistöjä, joista monilla on pitkään ollut oma vahva yhteiskuntamuodostelmansa. Juntta on vuosikymmenien ajan väkisin yrittänyt liittää vähemmistöjä enemmistössä olevien etnisten burmalaisten vallan piiriin, mutta ei ole tässä onnistunut, sillä kokoava voima on puuttunut.

Tai ei se ole puuttunut, se on ensin murhattu ja sen jälkeen suljettu kotiarestiin. Salamurhan uhri oli kesäkuussa 1947 Aung San, itsenäisyystaistelija, kenraali ja sodanjälkeisen, hädin tuskin muodostuneen demokraattisen Burman ensimmäinen pääministeri.

Hän ymmärsi, että ainut tapa luoda valtiounioni oli tunnustaa, että se koostuu monista vahvasti autonomisista jäsenistä. Kun hänen tyttärensä sitten palasi Englannista epädemokraattiseen Burmaan huhtikuussa 1988 hoitaakseen sairasta äitiään, hän ymmärsi saman. Demokratia ei tarkoittaisi vain kansanvaltaisia instituutioita vaan eri ryhmien aktiivista rinnakkaineloa.

Ja kävi niin, että hän joutui itse astumaan johtoon, kun juntta lupasi järjestää vaalit ja opposition oli koottava itsensä. Yhtäkkiä kyse ei ollutkaan oppositiosta, vaan voimasta, joka kokosi yhteen kaikki muut paitsi valtaansa takertuneet kenraalit. Oppositio voitti vaalit ylivoimaisesti vuonna 1990, vaikka johtaja itse oli jo edellisenä vuonna suljettu ensimmäisen kerran kotiarestiin.

Bengtsson ei kerro tapahtumia tiukan kronologisesti, vaan Burman 60 viime vuoden historia, Suu Kyin elämänvaiheet ja maan oleelliset yhteiskunnalliset käännekohdat, joista monet ovat olleet laajoja kansanousuja, limittyvät toisiinsa. Lukija hämmentyy siitä, miten sinnikästä kansalaisten vastarinta on vuosikymmenien ajan ollut, vaikka juntta on johdonmukaisesti pannut toimeen verilöylyjä omia kansalaisiaan vastaan.

Kertomuksesta välittyy prosessinomainen jatkuvuus: aina, kun Suu Kyi on laskettu vapaaksi, on se sitten tapahtunut vuonna 1995, 2002 tai nyt 2010, on hän palannut töihin ja osoittanut kykynsä puhutella valtavia ihmisjoukkoja.

Viimeisinkään vapauttaminen ei silti ole Burman nelsonmandela- tai vaclavhavel-hetki. Se ei ole osa laajempaa poliittista muutosprosessia vaan pahimmillaan vain mainio pr-temppu sen jälkeen, kun juntan orkestroimat vaalit aiemmin syksyllä oli laajalti tuomittu kansainvälisessä yhteisössä.

Seuraavan askeleen on oltava se, että juntta vapauttaa myös maan kaikki loput yli 2 000 poliittista vankia, ja sen jälkeen sen on taivuttava Suu Kyin vuosien aikana toistamaan vaatimukseen ja suostuttava keskustelemaan opposition kanssa maan tilanteesta.

Bengtssonin kirjan luettuaan saa vahvemman kuvan siitä, miten perusteellisesti armeija on soluttautunut burmalaisen yhteiskunnan rakenteisiin ja militarisoinut sen.

Kuten Timothy Garton Ash kirjoittaa The Guardianissa, tämän burmalaisen umpisolmun avaamiseen ei riitä läntisen maailmankuvan kyllästämä pakotepolitiikka, vaan avuksi tarvitaan naapurimaa Intia. Sen on kyettävä näkemään lyhyen tähtäimen int-ressejään kauemmaksi, ja Gandhin ja Aung Saniakin neuvoneen Nehrun väkivallattoman demokratisoitumisen perintö on osoitettava tienviitaksi myös Burmalle.

Ja sen tien Suu Kyi, tuo University Avenuen sinnikäs meditoija, tuntee läpikotaisin.

Jesper Bengtsson: Aung San Suu Kyi – Taistelu vapaudesta. Minerva Kustannus 2010. 250 s.

Jussi Förbom