Osa artikkelista on julkaistu Voimassa 3/2012.

Katson netistä esitystä, jossa pyörätuolissa istuva nainen ja omilla jaloillaan liikkuva nainen tanssivat yhdessä. Valot ovat himmeät ja punertavat.

Pyörätuolissa istuva nousee tuolistaan lattialle ja siirtyy seisovan naisen jalkojen taakse. Heidän kehonsa koskevat. Sävähdän, tietämättä itsekään miksi.

Kaapelitehtaan käytävät ovat sunnuntai-iltapäivänä autiot. Ulkona on pakkasta. Kolmannen kerroksen perällä nainen pyörätuolissa odottaa avustajansa seurassa pääsyä saliin. Englantia ja suomea notkeasti yhdistelevä tanssiohjaaja avaa ovet valkoiseen korkeakattoiseen huoneeseen. Hän tervehtii kaikkia lämmöllä.

Tanssiohjaaja on Sally Davison, DanceAbility Finland -yhdistyksen varapuheenjohtaja ja sen taiteellisen jaoston KAAOS Companyn taiteellinen johtaja. Kasvoja kehystävät villit kiharat.

Brittisyntyinen Davison on tanssinut lapsesta saakka. Davison kouluttautui tanssijaksi 1980-luvun Lontoossa. Uraa ovat rikastuttaneet useat eri työkokeilut bodyworkista tarot-kortteihin. Suomeen hän saapui vuonna 2008.

Merkittävä suunnanmuutos tapahtui Australiassa vuonna 2003. Davison osallistui ensimmäistä kertaa integroidulle tanssitunnille, jossa niin kehitysvammaiset, liikuntarajoitteiset kuin näennäisesti normaalit ihmiset tanssivat yhdessä. Neljä vuotta myöhemmin Davison suoritti Wienissä järjestetyn DanceAbility-opettajakoulutuksen.

Yhdysvaltalaisten Alito Alessin ja Karen Nelsonin kehittämä DanceAbility on tanssimuoto, johon jokainen on tervetullut. Jos hengität, osaat tanssia.

Teoria ja tekniikka ovat syntyneet kokemusten pohjalta. Ryhmissä on aina eritaustaisia jäseniä. Pyrkimyksenä on tila, jossa ihmiset eivät kohtaa vammaisia ja ei-vammaisia vaan toisensa tanssijoina.

”On väärin liittää DanceAbility vammaisuuteen, kun kyse on oikeastaan siitä mitä ihmiset voivat tehdä, eikä siitä mitä he eivät voi tehdä”, Davison tähdentää.

”Kaikkihan me olemme jollain tavalla vammaisia. Toisilla se on vain näkyvämpää kuin toisilla”, Davison toteaa hartioitaan nostaen. ”Ja tosiasia on, jonain päivänä meistä kaikista tulee vammaisia.”

Tunti aloitetaan asettumalla huoneen keskelle ympyrään. Kaikki istuvat; toiset lattialla, toiset pyörätuoleissa. Kuulumisia vaihdellaan.

Ensimmäisessä harjoituksessa jokainen tekee vuorollaan pienen liikkeen, johon muut läsnäolijat vastaavat. Sormia heilutellaan ja päitä pyöritellään.

Seuraavalla kierroksella jokainen tekee suuren liikkeen. Davison kurottautuu lattialle pitkin pituuttaan. Muut seuraavat perässä. Nainen pyörätuolissa nostaa kätensä ilmaan. Vaikka liike näyttää erilaiselta, on kokemus kaikille sama. Suuri liike.

Davison kertoo useiden kehitysvammaisten elävän suurimman osan ajastaan ympäristöissä, joissa päätökset tehdään heidän puolestaan. Tanssi tarjoaa tilan, jossa jokainen saa tehdä omat päätöksensä ja osallistua yhteisöön tahtomallaan tavalla. Päätös liikkua tai olla liikkumatta on keino ottaa osaa tanssiin.

Vapaus ja tanssin ilo säteilee ihmisestä toiseen.

Katunäkymässä vammaisuus loistaa poissaolollaan. Pyörätuolissa istuva henkilö erottuu selvästi hänet ympäröivästä kävelevästä massasta. Erilaisuus on kautta aikojen pyyhitty pöydältä.

Davison uskoo performanssin vaikuttavuuteen kulttuuristen muutosten saavuttamiseksi. Tuntiohjaamisen lisäksi Davison työskentelee aktiivisesti DanceAblility-koreografina. Suunnitelmissa on kouluesityksiä, joiden tavoitteena on kuroa yhteen kuilu vammaisten ja ei-vammaisten välillä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kasvatusta. Davison hymyilee.

”Kun joku tanssii täydestä sydämestään, se on yksinkertaisesti kaunista katseltavaa.”

Lisätietoa tanssitunneista ja opettajakoulutuksesta Suomessa: www.danceabilityfinland.com.