HenkilökohtaistaKirjoittanut jukka vuorio

Minä ja Mannerheim

Lukuaika: 2 minuuttia

Minä ja Mannerheim

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Jukka Vuorio

Kirjoittaja kertoo, mitä samanlaista ja mitä erilaista hänessä ja Mannerheimissa on.

Minä olen vähän niin kuin Mannerheim. Hänessä ja minussa, meissä on paljon samaa.

Olen tavannutkin Mannerheimin. Tai en nyt varsinaisesti sillä tavalla henkilökohtaisesti ole, mutta olen tavannut todella monta kertaa isoisäni, joka väitti tavanneensa Mannerheimin muutaman kerran sota-aikana.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Mannerheimilla oli tosin sota-aika huomattavasti useammin kuin muilla. Hän johti joukkoja kaikissa mahdollisissa sodissa ja kaikilla eri puolilla. Japanilaisia vastaan Venäjän–Japanin sodassa, saksalaisia vastaan Venäjän puolella ensimmäisessä maailmansodassa, suomalaisia vastaan Suomen sisällissodassa ja lopuksi vielä venäläisiä vastaan Suomen ja Natsi-Saksan kanssa. Kiirettä on pitänyt.

Minä puolestani olen täysin palvellut siviilipalvelusmies ja toiminut monta vuotta Aseistakieltäytyjäliiton aktiivina. On vaikea sanoa, mitä mieltä Mannerheim olisi ollut valinnoistani, mutta jos hän oli niin hieno mies kuin uskon hänen olleen, hän varmastikin olisi puolustanut mielipiteen- ja valinnanvapauttani.

Oikeastaan voisi varmaan sanoa, että me kummatkin olemme rauhan miehiä. Tuskin kukaan järjissään oleva Marski-fani väittää, että Mannerheim piti enemmän sodasta kuin rauhasta. Ehkä hän soti niin paljon ympäriinsä, kun ajatteli, että sillä tavoin saavutetaan rauha. Kyllä hän varmaan asuinalueellaan Kaivarissa käyskennellessään mietti mieluummin esimerkiksi kukkia ja pikkulintuja kuin kivääreitä ja tykkejä.

Sanotaan, että Mannerheim oli varsinainen miesten mies ja myös naisten mies. Itse en ole niin sukupuolten ja sukupuoliroolien perään ja periaatteessa vähän vierastan ajattelua ja jaottelua, että kuka nyt on mies ja kuka nainen ja miten se määritellään ja kuka määrittelee. Että jos oltaisiin ihan vaan henkilöitä ja ihmisiä kaikki vaan.

Ja kyllä Marskikin varmaan oli tasa-arvon kannattaja. Ainakin jonkinlaisen. Mitä nyt tietenkin luutnantti on tasa-arvoisempi kuin vääpeli ja majuri tasa-arvoisempi kuin luutnantti. Mutta noin niin kuin muuten.

Mannerheim asui Kaivopuistossa, minä asun Kontulassa. Helsingissä kummatkin. En tiedä, oliko Kaivari jo Marskin aikana parempien ihmisten asuma-aluetta kuten nykyään, mutta oli se ainakin hienompaa aluetta kuin Kontula joka oli siihen aikaan lähinnä suota. Hienot kerrostalot alkoivat nousta vasta 1960-luvulla.

Kuljen Kontulan metroaseman ja ostarin läpi päivittäin. Syrjäytymisen merkit näkyvät aina. Eräskin päivä näin erittäin raskaana olevan, röökiä vetävän naisen. Hän sanoi toiselle mukanaan olleista lapsista ”Älä nyt keiku siinä kun jos lyöt pääsi, niin mä en jaksa kuunnella sitä ulinaa”. Hän oli varmaan syrjäytynyt. Marski ei ollut. En tiedä, olenko itse.

Kaivarissa ei ole metroasemaa, ja se on alueen asukkaiden mielestä varmaan luojan lykky.

Marski ja minä, me molemmat olemme Twitterissä. Minä seuraan häntä ja Marski seuraa minua. Marskilla on noin 400 seuraajaa enemmän kuin minulla, mikä on ihan kohtuullista. Mutta esimerkiksi Tuomas Enbuskella on noin miljoona seuraajaa enemmän kuin minulla ja Marskilla yhteensä, ja se on kyllä ihan kohtuutonta.

Mannerheimin kerrotaan pitäneen vorschmackista. Minun piti tarkistaa Wikipediasta, että mitä se edes on. Se on lähinnä lihasta, sipulista ja vedestä valmistettava uuniruoka, jonka Mannerheim ehkä toi Suomeen. Minä pidän hernekeittoranskalaisista. Ei Marskikaan varmaan olisi ihan äkkiseltään osannut kertoa, mikä se sellainen ruoka on. Jos Marski toi Suomeen vorschmackin, niin kyllä minä toin hernekeittoranskalaiset. Kehitimme reseptin 2000-luvun alussa silloisen kämppikseni kanssa jyväskyläläisessä kommuunissa ja lopulta resepti päätyi tähän Jere Niemisen Herne rokkaa -herneruokakirjaankin. Ja sitten Mannerheimilla on oma snapsikin, Marskin ryyppy. Itsekin tykkään viinasta ja snapseista. Saan välillä kännipäissäni kaikenlaisia huonoja ja suuruudenhulluja ideoita, jotka olisi parempi jättää toteuttamatta. Ja joku voisi sanoa, etteivät ne jatkosota ja Suur-Suomikaan loppujen lopuksi mitään kovin hyviä ideoita olleet, vaikka tuskin Marski niitä kännipäissään ideoi.

Kaiken kaikkiaan me olemme mielestäni kuin kaksi marjaa, minä ja Marski.