Teksti Veli Itäläinen

Venäjän uusi veistostaide osaa olla ilman ironiaa.

Nyt kun NATO, Al-Qaida, Hizbollah ja Elisabeth Rehn ovat löytäneet yhteisen vihollisen Pohjois-Afrikasta, voi muistella hieman humanitääristen interventioiden ja niiden vastustamisen lähihistoriaa, ja samalla jatkaa Venäjän nykytaidetta käsitelleiden kirjoitusteni sarjaa.

Eräänä myöhäisen talven, tai varhaisen kevään päivänä maaliskuussa vuonna 1999 kuvanveistäjä ja Moskovan taiteilijoiden liiton arvostettu jäsen Aleksandr Suslikov tissutteli ystävänsä Mišan kanssa. Humalatilan noustessa kasvoi myös katkeruus maailmanpolitiikan tilaa kohtaan – miten Jugoslaviaa oltiinkaan nöyryytetty, kun Kosovon rauhanturvaamisoperaation varjolla NATO ensin vaati estämätöntä läpikulkuoikeutta koko Jugoslavian alueelle, ja sitten ajoi tätä vaadetta pommituskampanjalla? Tälle epäkohdalle pitäisi tehdä jotain.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Miša muisti, että tutulla kapiaisella voisi olla tarjoolla kättä pidempää Serbian slaaviveljien auttamiseksi – panssarintorjuntaan tarkoitettuja kranaatinheittimiä voisi saada kasarmilta lainaan. Kuvanveistäjä innostui suunnitelmasta, mutta iskuryhmä törmäsi logistiseen ongelmaan – heillä ei ollut käytössään autoa. Narratiivin jatkosta on tiettyä hajontaa. On kiistatonta, että Smolenskin sekatavarakaupan luona Miša ja Aleksander istuivat kranaatinheittimen kanssa miliisiupseeri Lebedevin autoon. Lebedevin mukaan he kaappasivat auton aseilla uhaten, Aleksanderin mukaan he vain ilmoittivat tarvitsevansa pikaista kuljetusta ”tehtävää” varten. Lebedevin onneksi esitutkinta uskoi hänen versiotaan, ja hän selvisi ”tehtävän” jälkipuinnista pelkillä potkuilla poliisivoimista.

Sivukaneettina voin kertoa, että Aleksander ja Miša eivät ole ainoat logistisiin ongelmiin törmänneet kaupunkisissit Moskovassa – saman vuoden huhtikuussa FSB:n vastaanoton rinkallisella ammoniuminitraattia posauttaneet Olga Nevskaja ja Nadežda Raks saapuivat kohteeseensa ja poistuivat sieltä taksilla.

Yhdysvaltojen suurlähetystöllä oli käynnissä tällaisiin maailmanpolitiikan käänteisiin perinteisesti liittyvä sirkus. Stalinin portretteja kantaneet mummelit ja heidän kanssaan sulassa sovussa mieltään osoittaneet, musta-valko-keltaisia lippuja heilutelleet ja tsaarinvaltaa palauttamista vaativat parrakkaat ukkelit kuitenkin hämmästyivät suuresti, kun maastopukuinen Miša kömpi ulos Lebedevin jeepistä ja käänsi kranaatinheittimen lähetystöä kohti. Kova pamaus ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen. ”Sutipanos” totesivat nykytaiteilijat, ja jatkoivat matkaansa. Komsomolskaja Pravdan mukaan lähetystön työntekijät kuitenkin löysivät reiän lähetystön viidennestä kerroksesta, mutta jostain syystä seinään päätynyt panos ei ollut räjähtänyt. Lehden mukaan lähetystö lähetti laskun vahingoista Venäjän sisäministeriölle, mutta lasku jäi maksamatta.

Lebedevin virkavalta löysi melko pian, mutta säikähtänyt kuski ei osannut sanoa mitään sen tarkempaa odottamattomista kyytiläisistä, ja heidän sitäkin odottamattomammasta tempauksestaan. Aleksanderin ateljeehen noutajat saapuivat kuitenkin vasta vuoden 2000 toukokuussa. Poliisi ei kertonut, miten se oli lopulta päätynyt mystisen ja odottamattoman iskun tekijöiden jäljille, mutta ehkä joku oli nähnyt Duumassa ja useissa taidenäyttelyissä esillä olleen, komean maastopukuista Mišaa kranaatinheitin ojossa esittävän kipsipatsaan, ja harmaat aivosolut laskivat yhteen 1+1.

Aleksander teki auliisti yhteistyötä esitutkinnan kanssa, tosin ryyppykaverinsa ja mallinsa Mišan biografiasta hän ei muistanut niin paljon yksityiskohtia, että virkavalta olisi päässyt hänen jäljilleen. Kokeneen ja arvostetun veistäjän puolesta tuomioistuimessa vetosivat muun muassa Moskovan taiteilijoiden liitto ja monet mesenaatit, joten taiteilijalle annettiin erityisistä syistä tuomio, joka jäi terrorismisyytösten lakimääräisen rankaisuasteikon alle – vain kuusi ja puoli vuotta vankeutta. Vankilasta päästyään Aleksander on jatkanut veistämistä, ja myös tehnyt itselleen kotisivut.

• 11.4.2011
• Kirjoittanut Veli Itäläinen