Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Christa Åkerman
1950-luvulla alkaneesta pikaruokashokista heräileva USA yrittää taistella liikalihavuutta vastaan.
Kansalliset stereotypiat syntyvät toisinaan faktoista, vaikka ne kasvaessaan irtautuisivatkin kauas alkuperästään. Itäeurooppalaiset rakastavat vodkaa, britit olutta ja suomalaiset puolestaan nielevät kaiken etiketistä välittämättä. Saksalaiset ovat pedantteja, ranskalaiset ylpeitä ja Välimeren alueella kansa on tummaa, tulista ja latinomiehet geelissä dipattuja machoja.
Yhdysvalloista puhuttaessa lista kasvaa nopeasti. Jenkit ovat muun muassa tyhmiä, pinnallisia ja lihavia. Amerikkalaisten kansallisten arvojen mittaaminen kirvoittaa hiljaisimmastakin kadunmiehestä ulos saatanallisia säkeitä: ”tyhjäpäisiä läskejä, sitä ne jenkit on!”
1950-luvulla alkaneesta pikaruokashokista hiljaa heräävä maa yrittää sinnikkäästi taistella liikalihavuutta vastaan, mutta lukemat ovat edelleen korkeat. Vuoden 2010 kansallisen terveystutkimuksen mukaan 34 prosentti väestöstä oli ylipainoisia. Kyynisimmät läskitarkkailijat povaavat määrän kasvavan puolella lähitulevaisuuden aikana. Amerikkalaiset käyttävät 48 prosenttia ruokarahoistaan ulkona syömiseen.
Ravintolat ovat toiseksi suurin työllistäjä maassa ja kilpailun runsaus näkyy hinnoissa. Hampurilainen maksaa usein vähemmän kuin kotikokkaaminen. Kauppalaskuun saattaa upota satasia, jos ruoanlaitossa käytetään tuoreita vihanneksia tai vähän prosessoituja ainesosia orgaanisista tuotteista puhumattakaan. Suuri osa ylipainoisista sinnittelevät köyhyysrajan pinnassa tai kuuluvat alempaan keskiluokkaan, varakkailla kun on rahaa tuoretavaraan sekä aikaa laittaa itse ruokansa.
Kalifornian osavaltion lakimuutoksen mukaan pikaruokaravintoloiden tulee ilmoittaa annosten ravintoarvot asiakkaille. Monen osavaltion jalanjälkiä seuraten länsirannikkokin kielsi vuoden 2010 alusta transrasvojen käytön ruokatuotteissa. Moniselitteisiä kaloritaulukoita on mahdollista seurata ravintolaketjujen seiniltä, mutta tiedottamisen vaikutukset ovat silti vähäiset. 590 kilokalorin mansikkapirtelö voi jäädä ensimmäiseltä asiakkaalta ostamatta, kun jonon toinen kerää sylin täydeltä tavaraa. Kaikki eivät ole perillä numeroiden funktiosta, eikä pidäkään. Kaloritaulukot ovat vain viittellisiä ja osin turhia, sillä pikaruokaloiden asiakaskunnasta suurin osa ei ole kiinnostunut muusta kuin välittömästä nälkäavusta.
Ravintoarvotaulukot eivät kuitenkaan paranna ruoan terveysvaikutuksia eivätkä selitä niiden aineosapitoisuuksia. Saadakseen kilokaloriluvut tiedostavalle asiakaskunnalle vetoavimmiksi, korvataan sokeri usein aspartaamilla tai sen sukulaisaineilla. Kalsiumpropionaattia käytetään hiivan halvempana korvikkeena leipomotuotteissa, vaikka sen myrkyllisyydestä on erinäisiä tutkimuksia. Glukoosi-fruktoosisiirappi eli maissisiirappi on tärkkelyksestä kemiallisesti kehitelty makeutusaine, joka Princetonin tutkijoiden mukaan lisää lihavuutta sekä lisää riskiä sairastua diabetekseen. Maissisiirappia löytyy lähes kaikista arkipäivän tuotteista ja siksi elimistöön kulkeutuu moninmäärin sokeria, jota se ei pysty kuluttamaan.
Lisäaineettoman leivän metsästys ruokakaupan tavaraviidakossa on uuvuttavaa, sillä jauhojen ja veden lisäksi leipä on usein kyllästetty kymmenillä lisäaineilla. Tuoteseloste on mittava, mutta ei informatiivisesti kattava. Häkellyttävin kauppatavara suomalaissilmin on hyllymetreittäin pinotut valmistaikinaseokset. Letut on helppo paistaa: avaat pussin, lisäät vettä ja voilá! Tämä helpottaa varmasti monen elämää. En tosin koskaan ajatellut maidon, munien ja jauhojen mittaamisen kuppiin olevan työläs askare.
Uusia lisäainetutkimuksia tehdään koko ajan. Tuoreimpien tutkimusten mukaan säilöntäaineista ei ole haittaa elimistölle, ehkä jopa hyötyä. Ongelma on siinä, että vaikka hyvä ja paha -koulukunta tappelevat lisäaineiden vaikutuksista, ei suuresta osasta aineita voida vielä tutkia niiden pitkäaikaisvaikutuksia. Haluan syödä samaa ruokaa, millä isovanhempani kasvoivat terveiksi ja pitkäikäisiksi. Mutta sama luonnollinen pellolta haettu ruoka, jota luonto tarjoaa ja jonka ihminen viljelee, maksaa tuplasti laboratoriossa kehitettyyn vastineeseen verrattuna. Mitä on tapahtunut? Ymmärrän korvikeruoan käytön kriisitilanteessa kun koko kansantalous on heikoilla, mutta miksi haluaisin syödä avaruusruokaa seesteisinä aikoina?
Luonnollisessa elinympäristössään elävät nisäkkäät eivät ole ylipainoisia. Ne kuluttavat sen minkä syövät. Ateriat koostuvat luomulihasta tai lisäaineettomasta salaatista, ja niiden sukupolvenvaihto tapahtuu luonnollisen poistuman kautta. Yksilöllinen aineenvaihdunta ja ruuminrakenne vaikuttavat ihmisten muotoon, mutta eivät selitä ruoan hamstrausta, tehotuotantoa ja luonnonvarojen väärinkäyttöä.
Kehitystä pitää olla, mörisee joku pulleaposkinen pankinjohtaja. Ymmärrän tämän johonkin pisteeseen asti. Mutta voidaanko me koskaan saavuttaa tilaa, jossa ihminen taaksepäin nojaten huokaisisi syvään ja ymmärtäisi olevansa täysin tyytyväinen nykyiseen ympäristöönsä, että mitään ei tarvitse enää muuttaa eikä saavuttaa? Että voisi vain vetäytyä kauemmas ja ilmoittaa että se oli siinä, hinataan pois kaivinkoneet, nosturit ja elintarvikelaboratoriot?
Haluaisin tietää, mistä juontuu se hullunkiilto joka saa ihmiset ajattelemaan rahaa oman terveytensäkin kustannuksella? On edelleen järkyttävä tosiasia, että noin 850 miljoonaa ihmistä kärsii nälänhädästä ja marginaalinen joukko kerää, hamstraa ja mässäilee heidän edestään. Jos jokainen maan asukas eläisi amerikkalaisen perusporvarin tavoin, maailman väkiluku vastaisi 72 miljardia. Ilmeisesti brechtiläinen keinulauta on järkkymätön. Ne, jotka ovat ylhäällä pysyvät siellä, sillä laudanpäätä alhaalla pitelevä paino tuskin tulee kevenemään.
