Teksti Taru Torikka

Ystäväkirppis ei auta tavara-ahdistukseen.

Kevät osoittaa jo vahvoja tulemisen merkkejä, mutta minua keväinen vaatekauppatarjonta ei puhuttele edelleenkään. Tilanne ei johdu ainakaan pelkästään lamakevään varman päälle pelaavasta tarjonnasta ja pelokkaista sisäänostajista, kuten viimeksi uumoilin.

Keväiset vaatekliseet hentoine sifonkeineen ja pastellisävyineen (nykyään ne on onnistuttu myymään nimellä PUUTERIsävyt meille rokkitytöillekin) eivät puhuttele, ja vaikka raidat ovatkin raikkaita ja leveät lahkeet suunnattu henkiselle ja yleensä hyvin hiljaiselle hipilleni, ei niitäkään voi määräänsä enempää hamstrata. Toisaalta vanha vaatevarasto tuntuu taas kaipaavan vaatesesongin ja valon vaihtuessa ”jotain”.

Lamamuotinenien ja ekotyylittelijöiden lempparitapa hankkia sitä mystistä ”jotain” on tietenkin kierrätys. Eikä tässä kannata luottaa pelkkään oikuttelevaan kirpputorionneen, vaan pelataan varman päälle vaihtelemalla vaatteita – toivottavasti tyylikkäiden – kavereiden kanssa. Ja jos omat frendit eivät tunnu riittäviltä pukeutumisrunsaudensarvilta, voi vaihdella vaatteita tuntemattomampien lähialueen ihmisten kanssa. Amerikaksi ilmiön nimi on Fashion Swap, ja oman kaupungin swappaajat voivat löytää toisensa tietenkin internetyhteisön avulla. Yhdysvalloissa raportoidaan jo ilmiön vahvasta kasvusta samalla, kun ovh-hintaisten vaatteiden myynti laskee laskemistaan.

Muoti-swappaamisen ja perinteikkäiden kaverikirppisten ideanahan on pitää samalla hauskaa, recessionistat kutsutaan jonkun kotiin viihtymään ja kokeilemaan vaatteita kaikessa rauhassa, tarjolla on ruokaa ja juomaa. Kaveripiirin vaatevaihdoista on kertonut mm. Johanna Sumuvuori Vuosi ilman muotia -blogissaan. Kaikilla on mukavaa ja tavara kiertää, ja minä olen taas varmaan ainoa joka näkee tässä ongelmia…

Itse olen kategorisesti vältellyt kaikkia Tupperware-, seksiväline-, meikki- ja vaatemyyntikutsuja, eihän niillä kehtaa kieltäytyä ostamasta jotain, kun kaveri myy rompetta viihtyisän illanvieton lomassa. Kuinka ollakaan, normikirppisten rekit ovat suhteettoman täynnä näitä ystävämyyntien vaatemerkkien edustajia. Swappailu on myös taas yksi tekosyy ostaa nopeasti ohimenevää tai välttävälaatuista trendikamaa, kun sen saa näppärästi kaverille kiertoon. Tavara-ahdistuksen perussyytä, liian turhan tavaran holtitonta tuotantomäärää ja -tahtia, näennäinen kierrätys ei helpota yhtään.

Toisaalta saatan olla vain kateellinen: tyylikkäät kaverini eivät hevillä luovu vaateaarteistaan, tai sitten ne ovat minulle auttamatta liian pieniä… (Odotan tosin sydän pamppaillen, löytääkö K vielä mustan samettihaalarinsa, päättääkö hän todella luopua siitä, ja sopiiko se sitten minulle!) Toisaalta olen itse huojentuneena ja vastalahjoituksia kaipaamatta lahjoittanut kavereille säkkikaupalla ”kuka oikein kuvittelin olevani” -vaatetta ja isoiksi jääneitä juttuja. Olemassaoleva vaatevarastoni onkin kutistunut niin olemattomaksi, ettei sieltä paljoa enää vaihdella.

Taidan siis jatkossakin keskittyä tekemään omat löytöni normikirppiksiltä ja omasta salaisesta aarreaitastani nimeltä äidin kaappi. Sieltä taidan seuraavaksi swapauttaa eli ennakkoperiä kuvan silkkisen, alastomanvärisen (minulle saa myytyä nössön kermanvärin kutsumalla sitä nudeksi), reikäompelein koristellun, lyhythihaisen jakun/paidan.

(Lyhythihainen jakku/paita on ollut viimeksi kiinnostava 15 vuotta sitten, jos silloinkaan – nyt on siis korkea aika ottaa tämä vaatehaaste uuteen käsittelyyn!)