Hamletin onnistunut paluu Q-teatteriin

Hamletin onnistunut paluu Q-teatteriin

Prinsessa Hamlet

E.L.Karhu, Linda Wallgren

Q-teatteri

☆☆☆☆




Hamlet on nähty Q-teatterissa viimeksi vuonna 1995, jolloin nimiosaa esitti yhä muisteltavalla tavalla Leea Klemola. Viime viikon torstaina ensi-iltansa saaneessa  Prinsessa Hamletissa klassinen minuuskriisi syvenee luovan päällekirjoituksen kautta korostuneen aikalaiskriittiselle tasolle.

 

Klemola nähdään lavalla nytkin, tosin tällä kertaa Hamletin äiti Gertrudin roolissa. Prinsessa Hamletia esittää puolestaan Q-teatterin nykyensembleen kuuluva Lotta Kaihua.

 

E.L.Karhun kirjoittaman ja Linda Wallgrenin ohjaaman näytelmän ensimmäistä näyttämökuvaa hallitsevat tyhjään johtavat portaat ja lavan yllä leijaileva apokalyptinen tuhka. Tarinan alku ja loppu kohtaavat kuin Ilmestyskirja.Nyt -elokuvan klassisessa avauksessa.

 

Aloitusmonologissa Horatia (Elena Leeve)  määrittelee esityksen suhdetta kantateokseen. Kirjalliselta kalskahtava teksti on alusta asti iskevää. Tukeva tasapaino dialogin ja läsnäolon välillä ei horju näytelmässä muutenkaan.

 

Esityksen repivän rikkonainen äänitausta vahvistaa vaikutelmaa särkyvän psyyken kipuilusta. Lotta Kaihua tavoittaa vakuuttavasti Hamletin sisäisen kauhun ja ulkoisen kapinan välisen jännitteen. Sen purkautuminen itsetuhoisuutena on todentuntuisuudessaan karmaisevaa.

 

Hamlet-hahmon sukupuolen vaihtaminen alleviivaa jälleen sitä, että ikonisessa tarinassa kuvattu eksistentiaalinen kärsimys on ylisukupuolista laatua.

 

Tämän lähtökohdan ohella  Prinsessa Hamlet on monella muullakin tavalla feministinen ja queer. Sosiaalisten odotusten alla kompuroivana teinitähtenä  kuvattavan Hamletin minäkierre liittyy perusongelmalliseen äiti-tytär -suhteeseen, ylilyöviin ulkonäköpaineisiin ja erilaisten hierarkioiden hallinnan haasteisiin.

 

Sattumaa ei ole sekään, että Hamlet polttaa kasvoihinsa arven, joka muistuttaa David Bowien androgyynin Ziggy-hahmon naaman halkaisevaa salamaa.

 

Esityksen mieshahmot ovat puolestaan surkimuksia: Hamletia fanittava Ofelio (Eero Ritala) on pinnallinen opportunisti ja Hamletin eno (Hannu Kivioja) – olemukseltaan Queen-kitaristi Brian Mayta parodisoiva – tähtitieteeseen hurahtanut höppänä.

 

Kaikkiaan tarina kertoo, miten valta siirtyy miehille naisten tuhoutuessa ulkoisten odotusten ja sisäisen rehellisyyden välisessä kamppailussa.

 

Hyvin kulkevaa esitystä vaivaa paikotellen asetelmien toisteisuus.  Silti erityisen hyvin toimivat halssin vaihdot, joissa asetelma kääntyy yllättäen uuteen kulmaan. Tässä mielessä esityksen yksi avainkohtaus on Leea Klemolan tragikoominen äitimonologi, jossa hän anoo ymmärrystä katsojilta epäonnistumiselleen vanhempana. Ensi-iltayleisön innostuneet väliaplodit ovat ansaitut.

 

Muita dramaturgisia oivalluksia edustaa esimerkiksi mielisairaalan esittäminen surrealistisena Buckinghamin palatsina.  Erityisen pysäyttävä on myös kohtaus, missä Horatia paljastaa alkuperäisen Hamletin tapaan hovin petoksen. Se kääntyy viiltävän teräväksi aikalaisanalyysiksi siitä, miten julkisuuden valokeilassa totuudella ei aina ole väliä laisinkaan.

 

Prinsessa Hamlet on älykästä ja inspiroivaa teatteria, missä kiteytyvät vahva sanomallisuus, intohimoisen ensemblen sitoutuminen tekemiseensä sekä Q-teatterille perinteeksi muodostunut omaehtoinen suhde klassikoihin.

Kommentoi Facebookissa

Yksi vastaus artikkeliin ”Hamletin onnistunut paluu Q-teatteriin”

Kommentointi on suljettu.