”SAK on köyhyyttä vastaan”

Eikö köyhyystutkija usko hyvinvointiyhteiskuntaan? Sinikka Näätsaari vastaa Heikki Hiilamolle.

Heikki Hiilamo kirjoittaa Voimassa 1/2010 sosiaaliturvan uudistamista pohtineen Sata-komitean työstä ja esittää arvioita lopputuloksista, joista en tunnista SAK:n näkemyksiä ja toimintatapoja.

Myös SAK:ssa lähdettiin komiteatyöhön suurin odotuksin. Tavoitteena oli korjata työttömyysturvaan 1990-luvun laman aikana tehtyjä leikkauksia sekä nostaa turva lähemmäs pohjoismaista tasoa.

SAK:n lähtökohtana oli, että sosiaaliturvaa pitää kehittää ja vahvistaa toimeentulotukiriippuvuuden vähentämiseksi sekä ihmisten taloudellisen aseman vahvistamiseksi.

Sata-komitean lopputulos ei ollut täysin odotusten mukainen. Erityisesti työttömyysturvaan, asumistukeen ja lapsiperheiden aseman kohentamiseen ei saatu parannuksia.

Osittain lamasta johtuen työttömyysturvaan saatiin parannuksia lähinnä aktiivitoimien ajalle, mikä tarkoittaa koulutusta, työelämävalmennusta, työharjoittelua, työkokeilua tai kuntouttavaa työtoimintaa.

Aktiiviajan parannukset tehtiin myös peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen. Esitin komiteassa, että tämä aktiivituen saaminen ei vaikuttaisi toimeentulotukeen sitä vähentävästi.Kannatusta ei tullut yhdeltäkään komitean jäseneltä.

Suurimmat muutokset työttömyysturvassa näkyvät pätkätyöläisten aseman parantumisena. Yksi esimerkki on ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan vaadittavan työssäoloehdon lyhentyminen.

Ansioturvalle pääsee nyt kahdeksan työssäolokuukauden jälkeen aiempien 10 kuukauden sijaan. Palkansaajajärjestöjen saavutuksena voi pitää myös sitä, että päivärahan kestoa ja tasoa eikä ikääntyvien työttömyysturvaa leikattu.

Heikki Hiilamo viittaa kirjoituksessaan prosessiin, jolla työmarkkinajärjestöjen solmima niin sanottu sosiaalitupo sai alkunsa. Kuvaus on melko värittynyt eikä juuri vastaa tapahtumien kulkua.

Joulukuussa 2008 komiteassa oli jouduttu tilanteeseen, jossa yksimielisyyden löytäminen oli vaikeaa. Muut paitsi palkansaajajärjestöjen edustajat olivat halukkaita leikkaamaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja asettamaan rajoitteita vuorotteluvapaalle.

Pattitilanteen ratkaisemiseksi maan hallitus päätti antaa komitealle jatkoaikaa tammikuun 2009 loppuun ja esitti samalla, että työmarkkinajärjestöt tekisivät ehdotuksen siitä, miten ansiosidonnaista työttömyysturvaa kehitettäisiin tulevaisuudessa.

Näin tehtiin. Työmarkkinajärjestöt solmivat sosiaalitupon tammikuussa ja sen ehdotukset otettiin mukaan komitean peruslinjauksiin yksimielisesti.

Toisin kuin Hiilamo väittää, työmarkkinajärjestöt eivät vieneet Sata-komitean rahoja. Ansioturvaan sovitut parannukset rahoitetaan lähestulkoon kokonaan työnantajien ja palkansaajien työttömyysvakuutusmaksujen korotuksilla, eivätkä ne siten kilpaile samoista rahoista perusturvan kanssa.

Työttömyysturvan parannukset maksoivat vähemmän kuin esimerkiksi hallituksessa tammikuussa 2009 sovittu takuueläke.

Tällä vaalikaudella hallitus on keventänyt verotusta useilla miljardeilla euroilla. Kyse on arvovalinnoista: hallitukselle veronkevennykset ovat sosiaaliturvan kehittämistä tärkeämpiä.

Ikävintä Sata-komitean jälkimainingeissa käytävässä keskustelussa on mielestäni ollut köyhien vastakkain asettaminen. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan saajat on haluttu esittää paremman luokan väkenä, joilta rahaa voisi hyvin siirtää perusturvalla eläville työttömille.

Keskimääräinen ansiopäiväraha on kuukaudessa vajaat 1 200 euroa. Jokainen voi itse päätellä, onko kyseessä hyvätuloinen. Minusta ei.

Ajatus ”hyväosaisista työttömistä” pulpahti Sata-komiteassa ja sen ympärillä käydyssä keskustelussa esiin moneen kertaan. Komiteatyöskentelyn viimeisellä viikolla ennen joulua sain komitean mietinnöstä pois kirjauksen: ”Sosiaaliturvaa voidaan parantaa vain sisäisin järjestelyin.”

Muotoilun mukaan sosiaaliturvaa olisi voitu parantaa vain leikkaamalla toisilta sosiaaliturvaa saavilta.

On synkkää ajatella, että sosiaaliturvaa ei voitaisi parantaa muuten kuin leikkaamalla sitä jostain muualta. Itse uskon, että sosiaaliturvaa pitää kehittää kokonaisuutena.

Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa on pidetty hyvänä myös köyhimmille kansalaisille. Se perustuu malliin, jossa kaikki kansalaiset kuuluvat lakisääteisen sosiaaliturvan ja yhteisten palvelujen piiriin. Laajamittaista yksityisvakuutusta ei tarvita, vaan kaikki osallistuvat yhteisen sosiaaliturvan maksamiseen.

Vaikka äkkiseltään näyttäisi, että ansioturvaan pohjautuva sosiaaliturva olisi lähtökohdiltaan eriarvoisempi kuin tarveharkintainen sosiaaliturva tai vähimmäisturva (hyvätuloiset saavat enemmän kuin pienempituloiset), on lopputulos silti oikeudenmukaisin ja tasa-arvoisin.

Kun kaikki hyötyvät järjestelmästä, halukkuus osallistua yhteiseen järjestelmään kasvaa ja tarve yksityisvakuutuksiin ja -palveluihin pienenee.

Jos Suomessa siirryttäisiin tarveharkintaan tai vähimmäisturvaan perustuvaan sosiaalipoliittiseen malliin, vaarana olisi, että uudelleenjakoon olisi käytettävissä vähemmän rahaa.

Mielestäni Suomen laajasta sosiaalipoliittisesta mallista on syytä pitää kiinni myös ankeampina taloudellisina aikoina. On hyvä muistaa, että ansiosidonnainen sosiaaliturvalla auttoi merkittävästi ihmisten selviytymisessä 1990-luvun lamasta. Taloudellinen romahdus ei tullut niin suurena kuin olisi voinut.

Köyhyyden vähentäminen ja hyvinvoinnin lisääminen on palkansaajajärjestöjen ja monien tutkijoiden yhteinen tavoite. Toivoisin, että syyllistämisen sijaan voisimme toimia yhdessä tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.

Sinikka Näätsaari

Kirjoittaja on sosiaaliasioiden päällikkö & SAK:n edustaja Sata-komiteassa.

_______________

SAK:n paradoksit

Sinikka Näätsaaren kanssa on helppo olla yhtä mieltä pohjoismaista hyvinvointivaltiota kantavasta ideasta: kaikki maksavat ja kaikki saavat eli korkeatasoiseen perusturvaan yhdistyy korkeatasoinen ansiosidonnainen turva. Pulma on se, ettei perusturva ole Suomessa enää korkeatasoinen.

Ongelma koskee työmarkkinatuen saajia, joista noin kolmannes joutuu hakemaan toimeentulotukea. Tämä ei ole pohjoismainen piirre.

Näätsaari kertoo lähtökohtanaan olleen toimeentulotukiriippuvuuden vähentäminen. Silti hän äänesti Sata-komitean jäsenenä toimeentulotuen Kela-siirtoa vastaan.

Tämä olisi helpottanut toimeentulotukea saavien työttömien asemaa. Lisäksi Kela-siirto olisi parantanut köyhien pätkätyöläisten tilannetta.

SAK asetti itse köyhät toisiaan vastaan sopimalla sosiaalitupossa ansiosidonnaisen työttömyysturvan parantamisesta ilman työttömän perusturvan korottamista. Päätös oli ehkä järjestöpoliittisesti oikea: mitä alhaisempi ja repaleisempi työttömän perusturva on, sitä kannattavampaa on kuulua liittoon ja työttömyyskassaan, erityisesti sellaisilla aloilla, jossa keskipalkat ovat alhaisia.

Päätöksen seurauksena Suomi kuitenkin luisuu yhä pidemmälle kohti tarveharkintaan ja vähimmäisturvaan perustuvaa mallia, jota Näätsaari edellä oudoksuu.

Kaikkein rajuin päätös oli kuitenkin työnantajan Kela-maksun poisto. Työnantajat eivät enää osallistu heikoimmassa asemassa olevien sosiaaliturvan maksamiseen. Tämä rapauttaa Näätsaaren kuvaamalla tavalla hyvinvointiyhteiskuntaa.

Ei ihme, että SAK:ssa on tarvetta selitellä, miksi Sata-komiteassa kävi niin kuin kävi.

Heikki Hiilamo

_______________

Sinikka Näätsaari

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu