Lyhyesti

Kuukauden uutisaiheina Länsi-Saharan kalavarat, Halonen-vaateliikeen uhkasakkovaade, kulttuurisetelien veronalaisuus, Tulva-lehden uusi päätoimittaja ja pommi-isku Semdinlinissä.

EU:ta toivotetaan toisille vesille

EU ja Marokko käyvät kauppaa Länsi-Saharan kalavaroista samaan aikaan, kun länsisaharalaiset kamppailevat luonnonkatastrofin jälkimainingeissa. Jos komission neuvottelema kalastussopimus hyväksytään Euroopan neuvostossa ja parlamentissa, eurooppalaiset venekolonnat suuntaavat Länsi-Saharan rikkaille kalavesille jo toukokuussa.

Kansainvälisen oikeuden valossa Länsi-Saharaa miehittävällä Marokolla ei ole oikeutta luonnonvarojen yksipuoliseen hyväksikäyttöön ja jälleenmyyntiin.

Marokko hyötyy nelivuotisesta sopimuksesta 144 miljoonaa euroa. Yhdelle EU-veneellä tulee hintaa 300 000 euroa vuodessa. Jo 19 EU-maassa toimiva Fish Elsewhere -protestiliike ryhtyi helmikuussa estämään sopimuksen toteutumista.

”Samana vuonna, kun länsisaharalaiset muistelevat 30-vuotista pakolaisleirikokemustaan, on EU allekirjoittamassa sopimusta, joka sallii eurooppalaisten maiden nettoavan heidän kurjuutensa kustannuksella”, kampanjan koordinaattori Nick Dearden toteaa.

Espanjalaistroolarit koekalastivat Länsi-Saharassa jo helmikuun alussa. Samaan aikaan rankkasateet ja tulvat iskivät länsisaharalaisten pakolaisleireille Algerian aavikolla. Noin puolet leirien infrastruktuurista tuhoutui. Yli 50 000 pakolaista jäi ilman suojaa.

Henri Onodera

_______________

Vaateliike Halonen vaatii OE:n tilille

Vaateliike Halonen vaatii Oikeutta Eläimille -järjestölle ja erityisesti sen kolmelle aktivistille 100 000 euron uhkasakkoa. Vaateliikeketjun omistava yritys Veljekset Halonen Oy ei sallisi Oikeutta Eläimille -järjestön käyttävän mainosjulisteissaan eikä tarroissaan Halosen nimeä. Järjestö ei sakon uhalla saisi millään muullakaan tavalla haitata vaateliikkeiden toimintaa.

”Asianajajiemme mukaan tämä turvaamistoimena tehty uhkasakkovaatimus on täysin käsittämätön. He eivät usko, että vaatimus menisi läpi Helsingin käräjäoikeudessa”, Oikeutta Eläimille -järjestön aktivisti Jukka Vuorio sanoo. Hän on yksi kolmesta uhkasakkovaatimuksessa erikseen mainituista aktivistista.

Vuorion mukaan Halonen on hakenut myös lähestymiskieltoa yhdeksälle Oikeutta Eläimille -järjestön aktivistille. Nämä eivät saisi lähestyä Halosen omistajia heidän yksityistiloissaan eikä työpaikallaan, jolloin lähestymiskielto ulottuisi koskemaan myös kahta Helsingin keskustassa sijaitsevaa Halosen liikettä.

Vuorion mukaan uhkasakon toteutuminen ei vaikuta Oikeutta Eläimille -järjestön toimintaan. Veljekset Halonen Oy:n toimitusjohtaja Pekka Halonen ei halua kommentoida asiaa.

Hannele Huhtala

_______________

Kulttuurisetelit veronalaisiksi

Korkein hallinto-oikeus teki helmikuussa ennakkopäätöksen, jonka mukaan työnantajien kustantamat kulttuurisetelit ovat veronalaista tuloa toisin kuin liikuntasetelit. Työntekijöiden virkistäytymiseen tarkoitetut liikunta- ja kulttuurisetelit ovat Smartum Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä ja niiden käyttämisestä rahan vastikkeena on sovittu erikseen liikunta- ja kulttuuripaikkojen kanssa.

KHO:n kanta tukeutui Keskusverolautakunnan aiempaan päätökseen. Lautakunnan perustelujen mukaan liikuntaseteliä voidaan pitää verovapaan virkistystoiminnan tukemisena, koska se nostetaan esiin asianomaisessa säädöstekstissä. Kulttuuriseteliä siinä ei erikseen mainita.

Nyt tehty linjaus kaventaa työnantajien mahdollisuutta kannustaa työntekijöitään vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksien monipuolistamiseen ja luovuuden kehittämiseen. Viime kevään kulttuuriministerille luovutetussa raportissa kulttuurisetelin uskottiin lisäävän merkittävästi kulttuurin kysyntää ja tuovan kulttuurin piiriin aivan uusia kuluttajia. Samaisen selvityksen mukaan setelin verovapaudella ei olisi kielteisiä vaikutuksia julkiselle taloudelle.

Valtionvarainvaliokunnan jäsen, kokoomuksen Kimmo Sasi toteaa, että nyt tehty ratkaisu on juridisesti oikea.

Sasi tuumii, että lakia periaatteessa voitaisiin ajatella muutettavaksi, mutta silloin kulttuuriseteli tulisi määritellä tarkemmin. ”On vaikea ajatella, että mitä tahansa kulttuurilippuja voisi jakaa verottomana etuna”, Sasi sanoo.

Tuomas Rantanen

_______________

Tulva keskittyy sukupuoleen

”Jokaisen jutun pitää tuoda jotain uutta tasa-arvokeskusteluun”, linjaa Voimasta tuttu Riikka Kaihovaara, joka on nimitetty feministisen aikakauslehti Tulvan päätoimittajaksi.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Kaihovaaran mukaan Tulva ja Voima ponnistavat samoista lähtökohdista. Molempien selkärangan muodostaa ammattimainen toimittajajoukko, joiden työtä ryydittää laaja avustajien joukko. Harrastajien on helpompi saada kirjoituksiaan julkaistavaksi.

Vaikka Kaihovaara kutsuukin itseään postmoderniksi feministiksi, noudattelee hänkin Naisasialiitto Unionin teemoja. Kaihovaara muistuttaa, että Tulva ei ole pelkkä naisasialehti vaan keskittyy laajemmin sukupuolta käsitteleviin asioihin. Myös miehistä on kirjoitettu, Kaihovaara toteaa. Hän aloitti työsarkansa helmikuun alussa.

Veli Koskinen

_______________

Semdinlin isku selvittämättä

Turkin tiedustelupalvelu JITEM jäi viime marraskuussa Semdinlissä Itä-Turkissa kiinni siitä, että se yritti lavastaa pommi-iskun Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n tekemäksi. Turkin hallitus lupasi, että asia selvitetään ja väärin toimineet agentit asetetaan syytteeseen.

Uutistoimisto DIHA:n toimittajat Siddiq Güler ja Erdogan Altan, jotka ovat raportoineet tapauksesta, ovat saaneet puhelimitse tappouhkauksia. Soittaja on kieltänyt heitä matkustamasta Semdinliin. Güler ja Altan ovat tehneet uhkauksista rikosilmoituksen Vanin yleiselle syyttäjälle.

Pommi-iskun tehneet JITEM-agentit ovat edelleen vangittuina, mutta iskua seuranneissa levottomuuksissa mielenosoittajan ampunut sotilas Tanju Cavus on vapautettu.

Kristiina Koivunen

_______________

Voima

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *