Kuka hyötyy mainoksista raitiovaunun kyljessä?

Sananvalta: Kun kaupunki ei halua ottaa lisää velkaa eikä uskalla nostaa veroastetta, se voi hankkia lisärahaa vaikkapa mainosmyynnillä ja teeskennellä, että raha tulee silloin yrityksiltä, ei kansalaisilta.

Helsingin kaupunki osti uusia ratikoita. Niillä oli kuitenkin niin pahoja lastentauteja, että ne piti vetää liikenteestä. Syntyi väliaikainen ratikkavaje, joka paikattiin hommaamalla Saksasta vanhoja, jo käytöstä poistettuja vaunuja.

Kaupunki tuskaili, millä maksaa näin syntynyt yllättävä lisälasku. Keksittiin myydä korvikeratikoiden koko ulkopinta mainostilaksi. Kaupunki säästää, yritykset saavat mainostilaa ja kuluttajat markkinointiviestintää silmän täydeltä. Kaikki hyötyvät?

Kun kaupunki ei halua ottaa lisää velkaa eikä uskalla nostaa veroastetta, se voi hankkia lisärahaa vaikkapa mainosmyynnillä ja teeskennellä, että raha tulee silloin yrityksiltä, ei kansalaisilta. Myös yksittäinen kuluttaja voi pettää itseään ajattelemalla: ”Joku toinen tämän nyt maksaa, sillä en minä osta juuri noita suklaapatukoita, autoja, lomamatkoja, joita ratikan kyljessä mainostetaan.”

Hän voi myös ajatella: ”Tuo mainostajahan on suuri kansainvälinen yritys. Kun se mainostaa ratikan kyljessä Helsingissä, laajenee helsinkiläisen ratikan maksajaryhmä kattamaan kaikki tuon yrityksen asiakkaat ympäri maailman.”

Jotkut taas ajattelevat: ”Yritykset ostavat mainostilaa jostain joka tapauksessa. Jos kunta tai valtio pystyy mainostilaa myymään, saa se kaapattua yhteiseen kukkaroon varoja, jotka muuten menisivät yhden yrityksen taskusta vain toisen yrityksen taskuun.”

Todellista säästöä ei silti synny, sillä me kuluttajat ja kansalaiset olemme joka tapauksessa perimmäinen maksaja. Osittain mainoksilla rahoitettu julkinen palvelu, kuten ratikat, saattaa tuntua halvalta, mutta sen edullisuus on näennäistä.

Mainosrahoitteisuus ei koskaan vähennä kustannuksia, vaan lisää niitä, sillä joudumme maksamaan tuotteiden lisäksi myös niiden mainoskampanjat. Ja mitä kiivaammin mielikuvamarkkinoilla ostopäätöksistämme kilpaillaan, sitä suuremmaksi kasvaa markkinointikulujen osuus tuotteiden hinnoista.

Eikö kustannustehokkainta olisi maksaa tuotteista suoraan, joko niiden omassa myyntihinnassa tai rahoittamalla ne verorahoista? Mainosrahoitteisuus estää meitä näkemästä talouden rakenteita piilottamalla sen, mitä tuotteet oikeasti maksavat ja kuka ne oikeasti maksaa. Tämä on nurinkurista, sillä eikö juuri vallitsevan markkinatalousetiikan ihanteiden mukaan pitäisi aina pyrkiä saamaan kaikelle käypä eli todellisten tuotantokustannusten mukainen hinta?

Mainosrahoitteisuus alentaa kulutuskynnystä. Miksei poimisi mukaansa lehteä, pitäisi mainostelkkua auki, jos se näyttää täysin ilmaiselta? Tämä on hyvä asia, jos ajattelemme taloudellisen toimeliaisuuden lisääntymisen olevan aina hyvästä. Täsmälleen päinvastaisellakin tavalla voi silti ajatella.

Nykyisessä tavaraähkyn tilassa kaikki, mikä nostaa kulutuskynnystä, on hyvää, sillä se hidastaa luonnon tuhoutumista ja parantaa elämänlaatua. Emme tarvitse lisää tavaroita ja palveluita, vaan aikaa ja intohimoa syventyäksemme parhaisiin jo olemassa oleviin.

Kaikkein halvimmilta tuntuvat ”ilmaiset” tuotteet, jotka yleensä rahoitetaan kokonaan mainoksilla. Ne teeskentelevät ilmaista – kuten tämä lehti, jota tosin rahoitetaan mainostulojen lisäksi myös Pyhällä Hengellä (aatteen palolla) ja opetusministeriön kulttuurilehtituella.

Tämä teeskentely ja itsepetos on mainosrahoitteisuuden syvin olemus. Pipoa ei kuitenkaan kannata laittaa niin kireälle, että vaatisi mainosrahasta kieltäytymistä tykkänään. Kyse on pienemmän pahan politiikasta, joka voidaan joskus perustella seuraavasti:

Voima-lehti on yhteishyvän asialla, se valistaa, tarjoaa tilaa kriittiselle ja itsekriittiselle keskustelulle ja taistelee huonoja ideologioita vastaan. Jotta tämä Punavihreä Vartiotorni tarttuisi mahdollisimman moneen käteen, on hyvä kun sitä voidaan mainostulojen ansiosta jakaa ilmaiseksi.

Saa uskoa. Yhden kilpailijamme, Jehovan todistajien ilmaisjakelulehti Vartiotornin, maailmanlaajuinen levikki on noin 26000000 kappaletta.

Teemu Mäki

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *