Kirjaharrastajat ylistävät Maaria Päivistä. Muut eivät ole kuulleetkaan hänestä.
”Jos tarina on ruma, kielen on oltava kaunista”, sanoo kirjailija Maaria Päivinen viimeisimmästä romaanistaan Pintanaarmuja. Proosarunomaiseksi luonnehdittu kirja ilmestyi keväällä ja on saanut useita vaikuttuneita ja kiittäviä arvioita kirjablogeissa.
”Luin kirjan, jollaista en ole ennen lukenut”, sanoo Kirsin kirjanurkan Kirsi Hietanen, Leena Lumi pistää blogissaan vielä paremmaksi: ”Tätä ei ole kirjoitettu ennen. Tätä et ole lukenut syntymästäsi tähän päivään.” Nekin bloggaajat, jotka eivät pidä runollisesta tyylistä, myöntävät Päivisen taituruuden.
Pintanaarmuja kertoo vivahteikkaasti Annasta, joka on miehensä Veikon pahoinpitelemä ja perheenisä Hermanin ihannoivan kaukorakkauden kohde. Päivinen ei tee rujosta tarinastaan yksinkertaistavaa moraalisaarnaa.
Annan kovaa kohtaloa kannattelee kirjailijan arkinen havainto: ”vaikka kuinka olisi vaikeaa, on myös hyviä hetkiä seassa – sehän meidät pitää kasassa”.
Anna on julman väkivallan kohde, joka sekä vihaa että rakastaa miestään. Kirjan painopiste on naispäähenkilön kokemuksessa, jonka Päivinen kirjoittaa esiin feminiinisellä tavalla. Samaa voi sanoa hänen aiemmista romaaneistaan Silja ja Mai (2010) ja Minä rakastan sinua nuori mies (2011).
Päivinen sanoo, että naiseus tulee varmasti olemaan jollain tavalla läsnä kaikessa hänen tuotannossaan. Onko hän siis feministinen kirjailija?
”En sanoisi niin. En halua osoitella miehiä liikaa.”
Silti naisiin kohdistuva epäoikeudenmukaisuus vaikuttaa taustalla.
”Maailmassa on niin paljon naisiin kohdistuvaa vääryyttä, että vihaksi pistää.”
Päivisen proosa ei kuitenkaan saarnaa tai holhoa kaltoinkohdeltuja henkilöitään, vaan antaa heille tilaa, vaikka sitten tehdä virheitä:
”Pintanaarmujen päähenkilökin tekee niin rajuja tekoja, että en täysin voinut seistä hänen takanaan ja ottaa kiinni, kun hän on kaatumassa.”
Kolmikymppinen kirjailija on sulattanut kirjablogistanin sydämet, mutta sanomalehdissä häntä on tuskin huomioitu.
Päivisen kirjat kustantaa tarvepainateperiaatteella toimiva ntamo, joka on kustantaja Leevi Lehdon voimin onnistunut muuttamaan kotimaisen kirjallisuuden kasvoja tuomalla paljon kiinnostavaa kirjallisuutta julkisuuteen.
Päivinen päätyi ntamolle yksinkertaisesta syystä:
”Lehto oli ainoa, joka uskalsi lähteä kustantamaan omituista proosaani. Olin lähetellyt käsikirjoitustani kustantamoille vuodesta 2008 lähtien, vielä vuonna 2010, kun Silja ja Mai ilmestyi, proosani oli suomalaisen kirjallisuuden kentällä varsin omituista.”
Pienkustantamojen kirjailijat saavat tavallisesti hyvin vähän huomiota julkisuudessa. Päivinen kertoo tunteneensa aiemmin alemmuutta ”isojen talojen” kirjailijoita kohtaan, mutta on löytänyt itsevarmuutta:
”En tarvitse taakseni suurta, maineikasta kustannustaloa ollakseni varma itsestäni. Luotan siihen, mitä teen.”
Pari ikävää puolta Päivinen kuitenkin nimeää. Apurahojen saaminen olisi helpompaa ison kustantamon kirjailijalle. Toiseksi hän toivoo teksteilleen enemmän lukijoita kuin pienkustantamojen kirjat yleensä saavat. Arvostelujakin saisi olla enemmän:
”Mitkään suuret lehdet eivät huomioi huikeaa, vuosia kestänyttä aikaansaannostani. Siitä on kirjoittanut ainoastaan kotiseutuni sanomalehti Karjalainen.”
Päivisen proosan poikkeavuus tuskin on syynä arvostelujen puutteeseen. Pintanaarmuja on saanut yleisön ja lämpimän vastaanoton perinteisen kirjallisen maailman ulkopuolella, kirjablogeissa.
Päivisen haastava tyyli ja raskaat aiheet eivät ole pelottaneet lukijoita, vaan haastaneet hyvällä tavalla. Useat bloggaajat kuvaavat Pintanaarmuja raskaaksi, mutta ehdottoman tärkeäksi lukukokemukseksi.
Tekeekö Päivinen tieten tahtoen uudenlaista proosaa?
”Vaikka haluaisin, minun on vaikeaa tuottaa uskottavaa ja puhuttelevaa tekstiä suomalaiselle kirjallisuudelle tyypilliseen realistiseen ja tarkkasanaiseen tyyliin. En tietoisesti etsi uutta proosaa tai kirjoita kokeellisesti, vaan kirjoitan kuten kirjoitan. Näkisittepä päiväkirjani!”
Blogimaailma on Päiviselle tuttu. Hän pitää sekä kirjoituspäiväkirjaa Regina-lehden verkkosivuilla että henkilökohtaista Pisara-blogia, joka oli alun perin päiväkirja elämästä ulkomailla. Päivinen asuu Münchenissä, jossa hän työskentelee päiväkodissa ja Suomi-koulussa.
Blogien kirjoittaminen on ulkosuomalaiselle henkireikä. Päivinen käyttää päivittäin englantia ja saksaa, ja siksi hänen on tärkeää jakaa ajatuksia kirjoittamisesta ja kirjoista suomeksi.
Muiden töidensä lomassa Päivinen on saanut valmiiksi neljännen suomenkielisen kirjansa käsikirjoituksen. Pintanaarmuja oli Päiviselle raskas kirjoittaa.
”Sen jälkeen minun on hyvin vaikea rakastaa ja inhota tulevia teoksiani yhtä palavasti.”
Seuraavaa teosta Päivinen luonnehtii kirjaksi inhosta, sortumisesta, toivosta ja naiseudesta.
”Olen hämilläni, koska siinä kieli ei poikkea yhtä vahvasti valtavirrasta kuin aikaisemmissa teoksissani.”
Päivinen on työstänyt myös runokokoelmaa. Hän kertoo, että se on saanut myönteistä myhinää osakseen ja tulee ulos ehkä jo ensi vuonna.
Maaria Pääjärvi
